Fuengirolassa käsitelty yli 1 300 puuta

Kuvateksti: 
Puita käsitellään yöllä.

Fuengirolassa on otettu käyttöön ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä puita vaivaavia tauteja vastaan. Viime viikkojen aikana kaupungissa on käsitelty tauteja vastaan yli 1 300 puuta eli 619 pinjamäntyä ja noin 600 palmua.

Palmujen osalta tämän vuoden aikana puut on käsitelty yhteensä kuusi kertaa, viimeksi lokakuun lopulla. Käsitellyt puut sijaitsevat julkisilla paikoilla kaduilla, aukioilla ja puistoissa.

Käsittelyn ansiosta kaupungissa ei ole esiintynyt palmuja tuhoavaa punaista palmukärsäkästä. Ainoastaan yhtä palmua käsitellään tätä tuholaista vastaan, ja sekin puu on toipumassa.

Puiden käsittelytoimet tehdään öiseen aikaa, jotta niistä ei aiheutuisi häiriötä asukkaille. Asiasta kirjoittaa sanomalehti Málaga hoy.