Espanjan onnellisin kaupunki löytyy Andalusiasta

Hyvä asuntotilanne, miellyttävä ilmasto ja hyvät kulkuyhteydet ovat keskeisiä mittareita, joilla Espanjan onnellisin kaupunki on määritelty.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
2 min lukuaika
Almerían kaunis kaupunki on noussut tutkimuksessa koko Espanjan onnellisimmaksi.

Espanjan eteläisin itsehallintoalue Andalusia ei suotta ole ollut turistien suosiossa jo vuosikymmenten ajan. Alueen historiallinen perintö, lämmin ja kuiva ilmasto, herkullinen välimerellinen ruoka ja monin tavoin upea luonto ovat kaikki osaltaan lisäämässä alueen houkuttelevuutta matkailijoiden silmissä.

Andalusia on nyt osoittautunut myös monen unelmien asuinpaikaksi, jopa niin että Andalusiasta löytyy Espanjan onnellisimmaksi valittu kaupunki. Se on melko hyvin, kun ottaa huomioon sen, että esimerkiksi palkat ovat Andalusiassa koko Espanjan alhaisimmasta päästä.

Almería on Espanjan ykkönen

Kansainvälisen Sonneil-tekniikkayrityksen laatiman Espanjan onnellisuusindeksin – Spain Happy Index – mukaan monien haluttavien kohteiden joukosta koko Espanjan onnellisimmaksi paikaksi nousee Almerían kaupunki itäisessä Andalusiassa.

Raportissa huomioidaan erilaisia asumisen ja elämisen laatuun sekä yhteiskunnalliseen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä, kuten mahdollisuudet asunnon hankintaan, ilmasto ja hyvät kulkuyhteydet.

- Mainos -

Almería tunnetaan lämpimästä ja leudosta ilmastostaan, kaupungin keskimääräinen lämpötila on 19 astetta. Auringon ystävien mieleen on se, että Almeríassa on keskimäärin vain 27 sadepäivää vuodessa. Kaikki osa-alueet huomioiden Almería sai indeksissä 92,17 pistettä, mikä on koko Espanjan korkein lukema.

Aurinkorannikko kärkipäässä

Samainen indeksi osoittaa myös sen, että Aurinkorannikkokin on onnellisuusindeksiltään aivan Espanjan huippuluokkaa.

Aurinkorannikon korkeimmat onnellisuuspisteet kirjattiin Torremolinosille (89,45) ja Fuengirolalle (89,02). Myös muut alueen kaupungit menestyivät hyvin. Málaga (88.89), Benalmádena (88,27), Mijas (86,4) ja Marbella (85,05) edutavat myös Espanjassa asumisen onnellisempaa puolta.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että erittäin suosituissa ja halutuissa Espanjan suurkaupungeissakin jäätiin Aurinkorannikon perään. Barcelonan onnellisuusindeksi on 84,8 ja Madridin 83,53.

Jaa tämä artikkeli
6 kommenttia
  • Yo se!!
    Täällä oltu enempi täi vähempi 26 v!!
    Ei tulis mieleenkään muuttaa esim Fuengirolan seudulle…

  • Jos haluaa oikein aito andalusiaista menoa niin kannattaa mennä Fuengirolaan ja siellä semmoinen kuin Los Pacos

  • Täällä on suomalaisen hyvä olla kun saa oikeata suomalaista ruokaa ja olutta voi kyllä täällä on paljon paremmin kaikki viinikin maksaa 2eur ja ihmiset on ihan erilaisia kuin suomalaiset tollot eikä muutkaan päihteet maksa paljon mitään

    • Tosi älykästä haukkua suomalaisena toisia suomalaisia tolloiksi. Ihan sama kuin haukkuisi itseään. Espanjalainen ruoka on ihanaa!

    • taidat olla ite tympeä perus suomi juntti joka leikkii maailman kansalaista espanjassa,just sellasia juntteja jotka valittaa ku suomessa ei voi tehdä mitään ,et espanjassa voi pelata mölkkyä yms hahah kunno urpoja koko sakki ,sais se muu lauma tulla perässä sinne ni päästäis urpoista eroon.terveisiä sinne suomi pubiin laittakaaa lihapulla naamariin ja koffia päälle

  • Tässä isommassa oli tämmöinen järjestys
    Mitä mieltä itse olette?

    ”Ronda is the ‘happiest’ town in Spain and four towns in Cádiz and Málaga province are in the top positions.

    Also making the top 20 is Benalmadena on the Costra del Sol according to a study in which more than 1,000 inhabitants participated and voted for the happiest towns in Spain.

    March 20 was the International Day of Happiness as proclaimed by the United Nations General Assembly in 2013. And to mark the occasion, every year the international ranking of the happiest countries in the world is presented.
    https://euroweeklynews.com/2024/03/21/the-20-happiest-towns-in-spain/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *