Pääkirjoitus: ”Mediaseksiä vai totuudenmukaisuutta?”

Fuengirola.fi:n pääkirjoituksessa ihmetellään suomalaisen median intoa antaa Aurinkorannikosta hyvin yksipuolista ja värittynyttä kuvaa.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
2 min lukuaika

Tuntuu, että Aurinkorannikko on kokenut ruotsinlaivojen kohtalon. Ainakin mitä tulee suomalaismedian uutisointiin: otsikoissa toistuvat samat teemat ja etenkin ongelmat nostetaan tikunnokkaan. Samalla tavalla kuin laivaristeilyt usein leimataan pelkäksi biletykseksi, Aurinkorannikolla kokemuksia kysellään baarikärpäsiltä ja kodittomilta.

Tämä korostuu eritoten päivittäismedian jutuissa Fuengirolasta. Uutisointi on vääristynyttä ja värittynyttä. Iltapäivälehti lampsii Suomi-baariin hakemaan räväköitä haastateltavia, ja vaikka kyse on vain muutaman ihmisen mielipiteistä, ne yleistetään helposti koko Aurinkorannikkoa koskeviksi. Mielikuvaa juottolasta pidetään jostain syystä yllä.

Sama koskee kodittomista kertovia juttuja, joita toistetaan vuodesta toiseen. Soisi, että suomalainen media tarttuisi samalla innolla vaikkapa Salon tai Rauman kodittomiin. Mutta ei. Kuten tässä lehdessä haastateltu Henry Aflecht osuvasti toteaa, ihmisen elämähallinnan ongelmat eivät katoa lennolla Helsingistä Málagaan.

Aikakauslehdet sentään usein tekevät syventäviä henkilöhaastatteluja Aurinkorannikolla asuvista ihmisistä. Silloin esille tuodaan sitä normaalia elämää, jota valtaosa täällä asuvista suomalaisista viettää.

- Mainos -

Aurinkorannikolla on valtavasti aktiivista harrastustoimintaa. Suomalaiset pelaavat padelia ja tennistä ja golfia ja mölkkyä, lenkkeilevät liukkaudesta vapautuneina ja vaeltavat vuorilla. Nauttivat runsaasta kansainvälisestä ja suomalaisesta kulttuuritarjonnasta, käyvät museoissa ja konserteissa. Töitä tehdään, koulussa käydään, eläkepäiviä vietetään. Ravintoloissa syödään, nautitaan edullisista hinnoista ja viiniäkin juodaan.

Elämä on iloa ja juhlaa, se koostuu pienistä onnen sirpaleista Aurinkorannikollakin.

Mutta mediaseksikästä tämän tavallisen arjen kertominen ei kaiketi ole. Monin verroin totuudenmukaisempaa kuitenkin.

Jaa tämä artikkeli
3 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *