Ensimmäinen Aurinkorannikon isoista kaupungeista antoi käyttöluvan uima-altaille

Aurinkorannikon kaupungeissa odotellaan kuin tulisilla hiilillä kaupunkien päätöksiä siitä, sallitaanko yksityisten uima-altaiden täyttäminen tänä kesänä. Nyt yksi alueen isoista kaupungeista on antanut vihreää valoa.

Janne Leipijärvi
Janne Leipijärvi
4 min lukuaika
Miten käy Aurinkorannikon uima-altaille tänä kesänä? Vastauksia odotetaan kuumeisesti.

Esteponassa, läntisellä Aurinkorannikolla, päästään tänä kesänä polskimaan myös taloyhteisöiden ja yksityisten talojen uima-altaissa. Kaupungin pormestari José María García Urbano ilmaisi asian torstaina.

– Ei ole mitään perusteita sille, että jotkut uima-altaat ovat auki ja toiset eivät. Esteponassa on selvää, että kaikki uima-altaat saavat olla auki, hän totesi suoraan.

Asiasta keskusteltiin torstaina 18.4. paikallisen Diario Sur -median järjestämässä keskustelutalisuudessa, jossa paikalla oli myös muiden Aurinkorannikon kaupunkien edustajia.

Maakunnan pääkaupungin Málagan osalta allasasioista vastaava Penélope Gómez totesi, että yhteisöiden altaat saavat ainakin pääosin olla auki, mutta yksityisten talojen suhteen asiaa vielä käsitellään ja päätös tehdään yhdessä asukkaiden kanssa.

Kymmenet tuhannet Aurinkorannikon uima-altaat odottavat täyttölupaa.

- Mainos -

Muiden kaupunkien puolesta puhui läntisen Aurinkorannikon kuntien liiton varapuheenjohtaja Manuel Cardeña. Tämä Mancomunidad de municipios de la Costa del Sol Occidental käsittää yksitoista kaupunkia Torremolinosista Esteponaan ulottuvalla rantakaistalla, mukaan lukien Fuengirola, Benalmádena, Mijas ja Marbella.

Cardeña peräänkuulutti keskustelussa yhteistä linjaa Aurinkorannikon kaupungeille.

Valta on kaupungeilla

Andalusian aluehallinto on ilmoittanut, että se ei aio tehdä uima-altaiden käyttöä koskevassa asiassa päätöstä. Sen sijaan kullekin kaupungille annetaan päätösvalta sen suhteen, sallitaanko yksityisten uima-altaiden täyttämistä tänä kesänä.

Koko polemiikin taustalla on luonnollisesti poikkeuksellinen kuivuus, jonka vuoksi Andalusian vesivarastot ovat tänä keväänä käyneet kaikkien aikojen pohjalukemissa. Sen vuoksi Andalusian erillinen kuivuuskomitea määräsi alkukeväästä kaikki uima-altaat täyttökieltoon.

Fuengirolaan ja moneen muuhun Aurinkorannikon kaupunkiin vettä toimittavan La Concepción tekojärven pinta on noussut viime viikkoina ilahduttavasti.

Pääsiäisen ajan runsaiden sateiden vuoksi vesivarannot ovat kuitenkin kohentuneet. Eivät niin paljon, että kuivuudesta oltaisiin päästy kokonaan eroon, mutta kuitenkin siinä määrin, että sääntelyä on voitu hieman joustavoittaa.

Lue myös: Uima-altaat aukeamassa sittenkin kesäksi

Aiemmin keväällä kotitalouksien vedenkäytölle asetettiin rajaksi 160 litraa henkilöä kohden vuorokaudessa. Parantuneen vesitilanteen myötä tuota rajaa on nostettu 25 prosentilla, 200 litraan.

Andalusian aluehallinto on linjannut, että kunhan kaupungit pysyvät tuon käyttörajan alla, ne saavat itse päättää sallitaanko yksityisten uima-altaiden käyttö vai ei.

Taloudellinen kysymys

Se, saadaanko uima-altaita täyttää ja käyttää vai ei, ei ole vähäpätöinen asia Aurinkorannikolla. On totta, että rantakaupungeissa pääsee joka tapauksessa mereen uimaan, mutta kaikkialta ei ole lyhyt matka mereen. Lisäksi, Välimeri on aina ollut paikallaan, mutta siitä huolimatta Aurinkorannikolla on kymmeniätuhansia uima-altaita. Niille on siis kysyntää.

- Mainos -

On selvää, että tyhjät uima-altaat karkottavat turisteja, ja siksi aluehallinto ilmoittikin jo hyvissä ajoin keväällä, että hotellien uima-altaat, samoin kuin julkiset maauimalat saavat olla käytössä koko kesän.

Lue myös: Hotellien uima-altaissa voi polskutella kesällä – mutta taloyhteisöjen altaille täyttökielto

Alueella on kuitenkin paljon loma-asuntoja, jotka sijaitsevat asuntoyhteisöissä ja lisäksi on suuri määrä turisteille vuokrattavia taloja aina pienemmistä kaupunkitaloista hulppeisiin huviloihin.

Jos uima-altaita ei saada käyttöön, on harhakuvitelma, etteikö se vaikuttaisi turistien päätöksiin.

Hulppeimmatkin huvilat saattavat jäädä vuokraamatta, jos ei altaaseen pääse vilvoittelemaan.

Turismi ei kuitenkaan ole ainoa ala, joka odottaa kiihkeästi lopullisia päätöksiä. Aurinkorannikolla nimittäin uimavalvojan tehtävät ovat merkittävä työllistäjä kesäkaudella. Isompien yhteisöiden altailla on lakisääteisesti oltava valvonta, ja jos ei altaita avata, jäävät tuhannet henkilöt ilman töitä.

Sama koskee puutarhureita. Tällä hetkellä voimassa on vedenkäytön rajoitus joka kieltää puutarhojen kastelemisen, mutta jos uima-allasalueet eivät avaudu kesäksi, vähenevät puutarhureiden ja muiden altaiden puhtaudesta huolehtivien työt entisestään.

Jaa tämä artikkeli
1 kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *