Lukuaika: Eläkeleikkaus hautasi Caritan, 73, Espanja-haaveen: ”Minua on kehotettu myymään itseäni”

Eläkeleikkaus hautasi Caritan, 73, Espanja-haaveen: ”Minua on kehotettu myymään itseäni”

35 vuoden ajan Fuengirolassa viihtynyt Carita Rosamo, 73, menettää 400 euron kansaneläkkeensä ja joutuu palaamaan Suomeen. – Hallitus hautasi haaveeni jäädä pysyvästi Espanjaan. Olen tuohtunut, surullinen ja ärsyyntynyt.

Jari Peltomäki
Jari Peltomäki
7 min lukuaika

Suomen hallituksen päätös lopettaa kansaneläkkeiden maksun ulkomailla asuville on herättänyt kuohuntaa Espanjan Aurinkorannikolla. Päätös on osa hallituksen kolmen miljardin leikkaus- ja veronkiristyspakettia.

Vuonna 2023 Kelan kansaneläkettä sai ulkomailla 25. 691 henkilöä. Näistä valtaosa eli 18.000 asuu Ruotsissa. Kelan mukaan Espanjassa asuu yhteensä 560 suomalaista, jotka saavat kansaneläkettä. Heidän keskimääräinen kansaneläkkeensä oli 229,78 euroa kuukaudessa.

Yksi heistä on helsinkiläinen Carita Rosamo, 73, joka on viihtynyt Los Pacosissa vuodesta 1988. 

– Onneksi se asunto ostettiin ja maksettiin heti. Nyt minulle sentään jää katto pään päälle, hallituksen leikkauspäätöksestä suivaantunut Carita puuskahtaa.

- Mainos -

Suomessa hänellä on 48-vuotias poika ja kaksi lastenlasta, joille Carita on rakas ”vammu”.

Lue myös: Eläkeleikkaus itkettää: sairauden takia Fuengirolaan muuttanut Riikka, 48, menettää puolet tuloistaan

”Miltä köyhän pitää näyttää?”

Carita on kertonut tilanteestaan avoimesti eri medioissa. Hän hymähtää uhranneensa itsensä siksi, että halusi tuoda ”järjettömälle eläkeleikkaukselle” kasvot.

– Nyt olen varmasti Suomen viranomaisten tutkan alla, kun paljastin olevani olemassa. Mutta en pystynyt olemaan hiljaa, sen verran hatutti, Carita lataa ja siemaisee café con lecheä.

Haastatteluun Fuengirolan rantakadulla sijaitsevaan kahvilaan Carita huristeli skootterilla. Autoa Los Pacsin teräsmummolla ei enää ole ja skootterikin on yhdeksän vuotta vanha. 

– En minä aina ole köyhä ollut. Olen saanut elää hyväosaisenakin, mutta on jotenkin kamalan kornia, että en saisi nyt näyttää hyvältä tai ajaa skootterilla, kun valitan rahattomuudestani, hän puuskahtaa.

”Pitäisikö minun polttaa Louis Vuittonin laukkuni?”

– Miltä köyhän pitää näyttää? Ruma, nöyrä ja poissa näkyviltä? En minä kulje tukka paskaisena ja rääsyissä. Kampaajalla olen käynyt kolme vuotta sitten, mutta osaan pestä hiukseni. Minulla on jopa Louis Vuittonin vanha laukku. Pitäisikö se nyt polttaa? Myin golfosakkeeni, jotta sain rahaa, mutta käyn silti yhä pelaamassa, jos pääsen siivellä tai saan kerättyä tarpeeksi rahaa kierrokseen.

Carita on innostunut myös huvin vuoksi näyttelemään Espanjassa. Hänellä oli pieni osa suositun Paratiisi-rikossarjan ensikaudella 2020, lisäksi hän on ollut mainoksissa ja kansainvälisissä tuotannoissa extraajana. Rahaa keikoista ei juuri saa, ajankulua ja elämäniloa kylläkin.

Carita Rosamo rakastaa Espanjaa.

- Mainos -

”Kuolisin nälkään Suomessa”

Carita saa työeläkettä 700 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi hän on saanut Suomesta 400 euroa kuussa kansaneläkettä. Yhteensä hän on siis saanut 1.100 euroa kuukaudessa.

– Sillä olen pysynyt elämään ihan hyvin Aurinkorannikolla, etenkin, kun ei tarvitse maksaa vuokraa, hän sanoo.

Eläketulot 1.100 euroa kuukaudessa, vastike ja sähkö 300 euroa

Vastiketta hän maksaa 230 euroa, sähkökulut ovat 30-70 euroa kuukaudessa riippuen ajankohdasta.

– Kun penniä venyttää, niin pärjää. Suomessa kuolisin nälkään tällä rahalla.

Kun 400 euron kansaneläke katoaa vuodenvaihteessa, se leikkaa Caritan tuloista runsaan kolmanneksen.

– Hallitus potkaisi minua takaraivoon. Tämä leikkaus tuli ihan puskista. Olen muutenkin joutunut karsimaan kaiken ylimääräisen pois. Mietin, ostanko yhden vai kaksi banaania Mercadonasta, ja sämpylästä säästän toisen puoliskon iltaan, Carita listaa.

– Nämä farkut ostin Dunnesista 12 eurolla. Tikkitakista maksoin viime talvena jopa 15 euroa, kun silloin en tiennyt olevani näin köyhä. 

Lue myös: Pääkirjoitus: ”Onko kansaneläkkeeseen kajoamiseen todella tarvetta?”

- Mainos -

”Sisälläni ei asu suomalainen”

Carita omistaa yhä ex-aviopuolisoltaan periytyneen liikehuoneiston Järvenpäässä, jota hän on yrittänyt vuokrata tuloksetta jo pitkään.

– Kun taannoin erosimme, minulle jäi vain liike ja velat. Olin töissä mieheni optikkofirmassa vuosikausia minimipalkalla. Kun firma jäi minulle ja asia selvisi, aloin maksaa itselleni kunnon eläkettä. Vaan sitten tulikin hieno, suuri eläkeuudistus ja pyyhkäisi minun eläkkeeni olemattomiin. Olin 21 päivää liian nuori ja putosin mutakuoppaan siinä rytinässä, Carita puistelee päätään. 

– Olisi kai pitänyt tekeytyä silloin hulluksi, jotten olisin päässyt sairauseläkkelle. Mutta olen valitettavan terve ja fyysisesti hyvässä kunnossa vieläkin.

”Säästöt on syöty”

Carita sanoo, että säästöt on syöty. Korona-aikaan hän joutui myymään kesäpaikkansa Suomessa, ”30 neliön lautamökin Tuusulan metsissä”.

– Sen mökin kulmat on nyt nakerrettu. 

Carita aikoi jäädä pysyvästi Espanjaan.

– En ole ollut täällä kirjoilla. Mutta olen ollut kaiken sen ajan täällä, minkä olen pystynyt. Sisälläni ei asu suomalainen. Tiesin jo 5-vuotiaana, että minut on toimitettu väärään maahan, en siedä pimeyttä enkä kylmyyttä. Olen Aurinkorannikolla kotonani. Täällä saa puhua ja nauraa. Suomessa pitää ola hiljaa ja naama näkkärillä.

– Mutta hallitus hautasi haaveeni tänne jäämisestä!

Carita Rosamon videohaastattelu.

”Haen kaikki mahdolliset tuet Suomessa”

Uskomaton sattuma Fuengirolan poliisilaitoksella tänä keväänä pelasti Caritan. Hän oli varannut huhtikuun alussa ajan residencia-käynnille. Residencia permantente eli pysyvää asuinlupaa voi hakea viiden asumisvuoden jälkeen.

– Virkailija ei hyväksynyt hakemustani, koska yhdessä paperikopiosta puuttui alin rivi tekstiä. Se oli onni onnettomuudessa. Minulla oli uusi aika varattuna toukokuun puoliväliin, mutta nyt kun tuli tämä Suomen eläkepäätös, niin perun ajan ja residencian hakemisen.

Carita on yhä kirjoilla Suomessa.

– Vietän jatkossa kuusi kuukautta ja yhden päivän Suomessa, niin saan edelleen kansaneläkettä. Ja sen jälkeen haluan kaikki eläkeläisten asumistuet, sairauskulutuet ja kaiken maailman tuet, joita en ole ennen hakenutkaan. Tämä tulee Suomelle kalliiksi, Carita luettelee.

– Päivää vaille kuusi kuukautta ne pahimmat talvikuukaudet elän täällä Aurinkorannikolla. Ei minulle jätetty muuta vaihtoehtoa. Ota tai jätä. Olisi kiva, jos olisi saanut itse päättää elämästään, mutta hallitus päätti toisin.

”Minua on kehotettu myymään itseäni”Carita Rosamo

Avoimuudestaan Carita on saanut osansa ilkeiden viestien ja some-kommenttien muodossa.

– Minua on arvosteltu, haukuttu ja kehotettu myymään itseäni. Sanottu, että ”siinähän sä istut pankin päällä, mene myymään sitä”. Ihmisten palmukateus ja typeryys on surullista.

Faktaboksi: Mistä on kyse?

Suomen hallituksen huhtikuussa 2024 esittämä leikkauspäätös koskee vain kansaneläkkeitä, ei työeläkkeitä. Kansaneläke on etuus, jolla tuetaan niitä Suomen sosiaaliturvaan kuuluvia, joiden työeläke on jäänyt pieneksi. Sillä siis turvataan perustoimeentuloa.


Kansaneläke-etuuksiin kuuluvat vanhuuseläkkeen lisäksi työttömyyseläke, perhe-eläke leskille ja lapsille sekä kuntoutusetuudet.

Kansaneläkettä saa, jos muu eläketulo jää yksiasuvalla alle 1 601 euron ja parisuhteessa olevalla alle 1 435 euron kuukaudessa. Työeläkkeen suuruus vaikuttaa kansaneläkkeeseen. Kansaneläkkeen enimmäismäärän eli 776 euroa kuussa saa henkilö, jolle ei ole kertynyt työeläkettä käytännössä lainkaan.

Espanjassa 560 kansaneläkettä saavaa

Vuonna 2023 Kelan kansaneläkettä sai ulkomailla 25 691 henkilöä. Näistä valtaosa eli 18 000 asuu Ruotsissa. Seuraavaksi eniten heitä asui Virossa (2.046), Saksassa (1.514) ja Australiassa (1.123).

Kelan mukaan Espanjassa asuu yhteensä 560 suomalaista, jotka saavat kansaneläkettä. Heidän keskimääräinen kansaneläkkeensä oli 229,78 euroa kuukaudessa. Vuonna 2023 kansaneläkkeitä maksettiin Espanjaan noin 1,6 miljoonaa euroa.

Paljonko säästöjä?

Hallituksen päätöksellä tavoitellaan 38 miljoonan euron säästöjä. Hallitus on vasta päättänyt maksamisen lopettamisesta, mutta yksityiskohdat ovat vielä valmistelussa sosiaali- ja terveysministeriössä. Muutos tullee voimaan vuodenvaihteessa eli 1.1.2025 alkaen.

Jaa tämä artikkeli
27 kommenttia
  • Suoraa puhetta Suomen kansalaiselta joka valtio petti.
    Kansaneläke on jokaisen peruseläke joka kuuluu maksaa EU:n sisällä. Näin tapana EU:ssa mutta ei Suomessa. Suomessa kaikki ei saa, eikä enää makseta EU-maihin.
    Tämäkö tekee kansasta niin onnellisen kun voi lukea kuinka valtio kohtelee muita.

    • Ei tule säästöjä!! Näillä ihmisillä ..ainakin sadoilla ei ole edes varaa mtkusta Suomeen..ei ole enää asuntoa eikä tuttuja..suurin osa terveydellisistä syistä Espanjassa..Tulevat tarvitsemaan paljon terveydenhoitoa..kotipalveluja ym Onkohan tarkkaan harkittu? Eli heistä emmän kuluja kuin voittoa…eli tällä hetkellä eivät kuormita Suomen terv.hoitoa eikä sos.apua…Täällä elämä ihan tavallista arkea..ei tarvitse luulla että pelkkää juhlaa😥

      • Kun ei ole vieläkään hallitukset huomanneet, että devalvaatiot ovat mennyttä aikaa. Työpaikkojakin etsitään tuulimyllyistä ja uusista olemattomista asioista. Vety se pelastaa kaiken. Vaikka pitäisi antaa ihmisten perustaa uusia pieyrityksiä ilman mitään veroja. Jotkut luulee Suomen olevan markkinatalousmaa, vaikka verorosvot haalii kaikki rahat valtion kassaan , kuten neuvostotaloudessa onkin tapana. No, voi voi, kun raha ei liiku eikä tule verotuloja..

    • Itse menetin ruotsalaisen takuueläkkeen muutettuani takaisin suomeen vuonna 2022.
      Ruotsalaisen takuueläkkeen(garantipension) maksaminen lopetettiin vuoden 2023 alussa, joten tämä ei ole mikään suomalainen keksintö.
      Ruotsalaisen takuueläkkeen maksaminen lopetettiin EU-tuomioistuimen 2019 antaman päätöksen mukaisesti, kaikille niille jotka eivät enään asuneet ruotsissa.

    • Hyvä Carita! Älä vaan myy sitä Louis Vuittonin laukkuasi. Lahjoita se S. Marinille muistuttamaan aikaansaannoksistaan pääministerikaudeltaan.

    • Tämä hallitus ei ymmärrä mitä eläminen Suomessa maksaa. Vuokrani nousee joka vuosi, nyt on 970 € ja asun Vantaalla. Sain asumistukea 126 €, mutta hölmöyksissäni ilmoitin vuokrannousun niin tuki putosi 86 €. Johtuu indeksikorotuksesta, joka on nyt jäädytetty. Näin käy muillekin jossain vaiheessa kun tietoja tarkistetaan. Kun tulette Suomeen tulette maahan missä vain tuottavat ja rikkaat ihmiset jäävät vaille Purran ja Orpon leikkauksia.

  • Hyvä näin. Miksi meidän suomalaisten pitäisi maksaa sosiaali etuuksia Espanjaan? Itselläni on vielä 25 vuotta eläkkeelle pääsyyn ja ainoa tapa pärjätä eläke ikäisenä on tehdä kovasti töitä. En aio laiskotella ja elää muiden elätettävänä ja valittaa kun eläkkeeni on vaan 700€ kuussa.

    • Valtio kun pakottaa eläkeläiset muuttamaan takaisin suomeen niin se ei säästöjä tuo yhtään kun silloin taas valtio joutuu majsamaan eläkkeet heille plus hyvin monien sairaus kulut kun saurastavat suomessa silloin

      • Ei valtio pakota ketään matkustamaan takaisin. Jos kyseinen nainen haluaisi, niin hän voisi toki muuttaa Makedoniaan, Marokkoon, Vietnamiin, tai Tansaniaan. Kaikissa kyseisistä maista on niin paljon halvemmat asumiskustannukset, että 700 Euroa riittää golfosakkeeseenkin. Esim. Marokossa kokonainen perhe voi elää alle 3000 Eurolla vuodessa.

    • Hei Tiina.
      Nytkö se on sosiaali etuisuutta se on eläkettä niinku säkin saat.
      Tee vaan pipo pitkänä töitä kyllä suomen valtio sinut palkitsee. Älä sitte itke jos kylmä tulee ja sairaudet jomottaa. Sanonta on koira älähtää ku keppi kalahtaa.

      • Anna Belgra, Caritan työeläke on ainoastaan 700€ koska on tehnyt vähän töitä ja hänelle maksettu 400€ kansaneläke on suomen valtion maksama ”sosiaalietuus”henkilöille jotka eivät ole tehneet työtä niin että saisivat kunnon eläkettä.
        Ja tervetuloa Carita Suomeen! Joudut täällä maksamaan lääkekaton niin kuin muutkin suomalaiset. Toimeentulotukia et saa kun omistat liikehuoneiston ja kela velvoittaa sinut myymään sen .Liikehuoneistoasi yrität vuokrata 1200€ jos löydät siihen vuokralaisen niin sinun tuloiksi se katsotaan ja et saa asumistukea. Äkkiseltään kun miettii Caritan tilannetta niin Suomessa siihen puolikkaaseen sämpylän ei ole loppu kuusta varaa.

    • Kyllä meillä helsinkiläisillä eläkeläisillä on oikeus maksaa maalaisten ja ulkomailla asuvien suomalaisten puolesta myös valtioveroa. Pienistä eläkkeistä ei mene valtioveroa. Nyt tämä hallitus on lisäämässä minulle 77 vuotiaalle leskelle lisää raippaveroa, kun 1000 euroa vuodessa ei heille riitä. Raippavero on juuri nimensä mukainen.

  • Kyllä ne keinot on olemassa noiden välttelyyn. Mekin nostetaan kelan tukia ja reissataan ympäri eurooppaa ja osoite on suomessa poste restante.

    • Myös minä tein töitä 74 vuotiaaksi sitte työnantaja halusi nuoremman,pelkäsi kun käsi murtui, että minulle tulee sairaslomaia en aiemmin ollut sairaana,5 v.ilin töissä 🤕 tein töitä viikonloppuisin 🍀

  • Kyllä itsellä Suomessa ollut 11 vuotta poste restante.
    Ei ole mitään ongelmaa

  • Eikö ois aika perustaa täällä rannikolla eukomissiolle kirjelmä et nyt tämä uusin säästö ei ole tarkkaan harkittu.

  • Voi tätä itkun määrää. Jos kansaneläkettä saa 400 €, niin ei ole eläissään paljon viitsinyt töitä tehdä. Eli toiset ovat maksaneet hänen elämistään lämpöisessä Espanjassa. Hän ei kuitenkaan halua osallistua hyvinvoinnin pitämiseen Suomessa, vaikka itse on siitä ansiotta nauttinut. Kyllä täytyy ihmetellä tätä ahneutta ja itsekkyyttä. On vähintäänkin oikein, että kansaneläkettä ei makseta kuin kotimaassa.
    Kannattaisiko ottaa Espanjan kansalaisuus, jospa he jatkavat kansaneläkkeen maksamista.

    • Kansaneläke ei ole työeläke eli sitä pienempi mitä isompi on työeläke

  • Minimipalkalla miehen firmassa. Eiköhän tuo selitä paljon. Säästöt syöty ja nyt eletään sosiaaliluukulla, kun työeläkettä ei ole kertynyt.

    Eikä hän saa enää residenssiaa Espanjassa. Espanja vaatii vajaa 1000€ tulot.

    Suomeen muuttoa kyllä suosittelen. Purraan on hyvä oppia ettei kaikki säästö ole säästöä. Excel taulukko ei huomioi totuutta vuoden päästä.

  • Koskeeko ’oäätös’ myös takuueläkeläisiä? On hyvin outoa, että Orpo/Purra laittaa kiilaa Eläkeläisten välille? Tätä ei voi perustella ainakaan yhdenvertaisuudella..? Kun erotellaan kela eläkkeet ja työeläkkeet toisistaan, mihinkä Suomen Perustuslain pykälään tämä epäoikeudenmukaisuus perustuu? Onko.tarkoitus ylipäänsä lopettaa eläkkeitten maksatus..? Jarkko Gustafsson Papinkatu 14 B 24 33200 Tampere FI gustafssonjarkko@gmail.com p.040 8667492

  • Pitää nyt kuitenkin huomioida, että kyseinen kansalainen on asunut 35 vuotta Espanjassa, eli hän työskenteli Suomessa noin 10-20 vuotta, mistä hänen eläkkeensä on karttunut. Lisäksi eläkevaluutusmaksut olivat ihan minimaalisia ennen 90-lukua, alle puolet nykyisistä prosentuaalisesti (nykyään yli 24%). Jos kuka tahansa nykyinen työläinen maksaisi saman prosentuaalisen summan palkastaan, minkä hän on maksanut, vanhuuseläkettä ei saisi edes 400 Euroa. Jos joku ei ole Suomessa paljon työtä tehnyt ja on muuttanut ulkomaille, en ymmärrä miksi minä olisin vastuussa hänen kansaneläkkeensä kustantamisesta.

  • Eikös sitä residenciä olisi kuulunut hakea jo vuosia sitten?

  • Voi tätä tuomitsevuuden määrää. Uutisoinnissa on kirjoiteltu lukuisista ihmiskohtaloista, miksi ihmisellä on kansaneläke merkittävänä tulona: pienyrittäjyyttä, huonosti ajoittuneita ikärajoja, terveysongelmia. Tämä on Jore-universumissa ahneutta ja itsekkyyttä. Ahneutta ja itsekkyyttä on mm. Helsingin kaupungin sote-uudistajan (-sössijän) jättipalkka, suuryhtiöiden jättibonukset yms.

    Ei voi kuin ihmetellä, että tämä ”maailman onnellisimpien ihmisten” maan hallitus jättää 25 000 kansalaistaan oman onnensa nojaan. Ruotsi, kun teki vastaavan päätöksen, antoi sentään 5 vuotta siirtymäaikaa. Persut, vai mitä lienevät savoa mongertavia ryssänsukuisia, runnoivat päätöksen niin, että emigranteilla on vajaa vuosi järjestää asiansa kuntoon paluumuuttoon tänne maailman KATEELLISIMPIEN ihmisten maahan.

    Kaikin puolin sivistymätön, epäinhimillinen, raaka, harkitsematon päätös.

  • Jos on 37 vuotiaasta viihtynyt Espanjassa ja maksanut pieniä yrittäjäeläkemaksuja, miksi Suomen veronmaksajien pitäisi osallistua eläkepäivien kustannusten jakoon? Turha kuvitella, että 1200 eläkkerllä Suomessa saa kummoisiakaan tukia varsinkin jos asuu poikansa luona kuten Ilta-sanomien jutussa kirjoittaa. Toimittajien olisi myös hyvä tarkistaa faktat kun näitä juttuja tekee. On ihmisiä jotka oikeasti uskoo mitä lehdissä kirjoitetaan.

  • No hyvää päivää, jos on liikehuoneisto omistuksessa ja ollut mökki (saatu ero -almuina molemmat) tekemättä edes täyspäivästä työtä, niin ei passaisi tulla framille valittamaan. Kukapa ei haluaisi pois räntäsateesta, jos mahdollista!

  • Hei. On valtion kannalta täysin hölmöä maksaa eläkkeitä ulkomaille. Silloin kulutus jää ulkomaille ei tule Alv veron kautta ym. verojen kautta mitää takaisin. Tuo ajattelutapa on täysin oikein valtionkannalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *