AURINKORANNIKON UUTISET, TAPAHTUMAT JA IHMISET - JOKA PERJANTAI - NETISSÄ JO TORSTAISIN


31.07.2017 klo 10:07

Fuengirolan pormestari Ana Mula on järjestänyt neuvottelun kaupungin jätehuollosta vastaavan Urbaser-yrityksen ja sen työntekijöiden kesken. Työntekijät ovat uhanneet mennä lakkoon 7. elokuuta.

31.07.2017 klo 10:07

Loppuviikon ja viikonlopun aikana Aurinkorannikille saapui runsain määrin lomanviettäjiä maitse, meritse ja lentäen. Rannikolle suuntautui noin 333 000 automatkaa, joka on 17 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

28.07.2017 klo 11:07

Málagan provinssissa annetaan Espanjan kaikista provinsseista eniten liikennesakkoja euroissa mitattuna. Se ylittää 1,5 miljoonalla eurolla Madridin, joka on toisella sijalla, vaikka liikennettä onkin siellä enemmän.

28.07.2017 klo 11:07

Ammattiliiton koolle kutsuma 23 tunnin junalakko on alkanut torstain ja perjantain välisenä yönä. Lakon aikana toiminnassa on kehitysministeriön edellyttämät 77 prosentin minimipalvelut.

27.07.2017 klo 10:07

Andalusiassa on myönnetty noin 250 000 metsästyslupaa. Alalla liikkuu vuodessa noin 71,65 miljoonaa euroa. Andalusian metsäsyslakia on nyt muutettu, ja se korvaa vuodelta 2005 peräisin olevan lain.

27.07.2017 klo 10:07

Málagassa sijaitsevassa Quirón-sairaalassa aloitetaan laajennus- ja kunnostustyöt. Samalla sairaalaan luodaan puitteet uusille palvelumuodoille. Sairaalan alueelle rakennetaan kaksi uutta rakennusta nykyisen läheisyyteen.

26.07.2017 klo 11:07

Rautatieyhtiö Renfe on peruttanut 274 AVE- ja kaukojunaa ammattiyhdistysliikkeen koolle kutsuman lakon vuoksi perjantaina 28. heinäkuuta. Renfe on kuitenkin luvannut kehitysminiseriön edellyttämän minimipalvelun.

26.07.2017 klo 11:07

Markettiketju Mercadona muuttaa hedelmien, kasvisten ja leivän punnitsemistapaa myymälöissään. Vaa’oista ei saa enää hedelmä- ja kasvispussiin liimattavia etikettejä, vaan vaa’at vain näyttävät asiakkaalle tuotteen hinnan.

25.07.2017 klo 11:07

Málagan perinteinen feriajuhla käynnistyy perjantaina 11. elokuuta ja päättyy lauantaina 19. elokuuta kaupungin keskustaa kiertelevällä kulkueella. Juhlan aikana järjestetään kaupungin keskustassa yli sata eri tapahtumaa.

25.07.2017 klo 11:07

Torre del Marin rannalla järjestetään 28.-30. heinäkuuta ilmailunäytös, jossa nähdään lentokoneita kuudesta eri maasta. Kyseessä on Espanjan rannikon tärkein ilmailutapahtuma tänä kesänä.