
Pelottavin tekemäni asia
Päihdehoitoon lähteminen yli 15 vuotta sitten on yksi pelottavimmista päätöksistä, joita olen koskaan tehnyt.

Marenostrum tulee, oletko valmis?

Alberto Garzón ei asetu ehdolle tulevissa vaaleissa

Pähkinät 21/23

Katumus

Prätkämimmi ja puuhanainen

Málagan väkiluku nousee ulkomaalaisten ansiosta

Kesä nostaa työllisyysluvut ennätykseen

Torremolinosin surmaaja tunnusti toisen murhan
Torremolinosissa naisystävänsä surmasta epäiltynä pidätetty mies tunnusti toisen murhan. Tutkijat epäilivät alusta lähtien, että hänellä voisi olla tekemistä vuonna 2014 tapahtuneen katoamisen kanssa. 28-vuotiaan

Toisen polven yrittäjänä rannikolla
Jussi Portaankorva asuu Aurinkorannikolla nyt neljättä – ja suunnitelmien mukaan viimeistä – kertaa.

Isoja huumetakavarikkoja läntisessä Andalusiassa
Viranomaiset takavarikoivat yli 6000 kg hasista huumeiden salakuljetuksen vastaisessa operaatiossa. Tämä oli toinen iso takavarikko muutaman päivän sisällä. Guardia Civilin partioaluksesta havaittiin ilman valoja

Voiko ikääntymisprosessia hidastaa?
Tutkijat ovat saattaneet löytää salaisuuden hitaampaan vanhenemiseen. Vaikuttaa siltä, että ihminen voi vaikuttaa ikääntymiseen halutessaan myös itse.

Malagan kesät yhä pidempiä
Kesät ovat yhä pidempiä Malagassa niin kuin muuallakin Espanjassa. Asiantuntijoiden mukaan kesä on nyt 40 päivää pidempi kuin viime vuosisadalla. Viime päivinä on satanut

Konna vai kaveri?
Kuten verenpainetauti ei ole verenpainelääkkeen puutostauti, ei veren suurentunut kolesterolipitoisuuskaan ole kolesterolilääkkeen puutostauti.

Andalusiassa 65 668 ulkomaalaista äänioikeutettua
Andalusiassa on 65 668 ulkomaalaista, joilla on äänioikeus ensi sunnuntaina 28. toukokuuta pidettävissä kuntavaaleissa. Suurimmat äänioikeutettujen ulkomaalaisten ryhmät ovat romanialaiset ja britit. Kuntavaaleissa voi

Kilpailu junamatkustajista kiihtyy
Málagan ja Madridin välisellä rautatiellä aloittaa tänä vuonna vielä kolmas halpayhtiö, joka lupaa lippuja alle kymmenellä eurolla.

Ystävyys ja lämpö jättää jäljen ikuisen
Aurinkorannikon suomalainen koulu on perustettu juuri sitä varten, että lapsille ja nuorille pystytään tarjoamaan eheä koulupolku, vakautta elämään ja jatkumoa.

Keskimääräinen kuukausivuokra jo yli tuhat euroa
Málagan provinssi ja erityisesti Aurinkorannikko on yksi korkeimman kysynnän aluetta vuokra-asuntojen markkinoilla. Tämä näkyy huippukorkeina hintoina.

Pablo Alborán ja Ángel Martín Marenostrumin tämän viikonlopun tähdet
Fuengirolan tapahtumakesän herkkukattaus, Marenostrumin konsertit ja muut tapahtumat on saatu käyntiin. Tänä viikonloppuna tarjolla on komiikkaa ja latinopoppia maan huipulta.

Lätkähuumaa Aurinkorannikolla – Yleisöryntäys kisakatsomoihin
Suomen pelit jääkiekon MM-kisoissa eivät ole menneet ihan kuin Strömsössä. Neljästä pelistä on tullut vasta kaksi voittoa, nekin kovan väännön ja taistelun seurauksena. Ehkäpä juuri siksi mielenkiinto kisoja kohtaan on ollut hurjaa.

Herttuatar arvostelee Andalusian hallitusta
Montoron herttuatar Eugenia Martínez de Irujo arvostelee Andalusian hallitusta. Syynä on Ojénin villieläinsuojelualueen sulkeminen.

Kausi loppuu – miten meni?
Kausiluontoisuus on tärkein määrittävä tekijä Aurinkorannikon suomalaisyhteisön toiminnassa. Se vaikuttaa yritysten, yhdistysten ja erilaisten instituutioiden toimintaan.

Andalusiassa yritetään lisätä syntyvyyttä
Andalusian autonominen hallitus yrittää lisätä syntyvyyttä esimerkiksi verohelpotusten avulla.



Turismi kasvaa – kannattavuus sukeltaa
Aurinkorannikon kesästä on tulossa matkailumielessä vilkkaampi kuin koskaan aiemmin. Matkailun supervuodeksi ristitty vuosi 2019 jää kaikissa tilastoissa jalkoihin.

Vaikea löytää neljän miljardin sopeutusrahoja
Isoin kysymys on kuuden miljardin julkisen talouden sopeutus. Petteri Orpoa ja kumppaneita ei käy kateeksi.

Turismi kasvaa – kannattavuus sukeltaa
Aurinkorannikon kesästä on tulossa matkailumielessä vilkkaampi kuin koskaan aiemmin. Matkailun supervuodeksi ristitty vuosi 2019 jää kaikissa tilastoissa jalkoihin.

Kausi loppuu – miten meni?
Kausiluontoisuus on tärkein määrittävä tekijä Aurinkorannikon suomalaisyhteisön toiminnassa. Se vaikuttaa yritysten, yhdistysten ja erilaisten instituutioiden toimintaan.

Olihan porukkaa ferioilla
On tietysti hienoa, että juhla houkuttelee runsaasti kävijöitä, nyt alettiin olla kuitenkin jo sellaisessa tilanteessa, että tilat eivät yksinkertaisesti riitä.

Pelaajasta alan ammattilaiseksi: Anni Mäkelän matka iGaming-alalla
iGaming-ala eli rahapelaaminen verkossa on nopeasti kasvava ala globaalisti. Nettikasinot ovat rymistelleet suuren yleisön tietoisuuteen etenkin viimeisen viiden vuoden aikana. iGaming-alan kasvu vaatii alalle työvoimaa. iGaming on vielä suhteellisen tuore ala, joka kuitenkin kiinnostaa ihmisiä myös oman uran luomisen kannalta.

Mitä tehdä Fuengirolassa, jos sadepäivä yllättää?
Fuengirola on ollut suomalaisten lempikohteita matkustamisen suhteen jo pitkään. Etelä-Espanjan Aurinkorannikolla sijaitseva lomakohde onkin erittäin vilkas paikka turistien suhteen, sillä parhaaseen aikaan kaupungin asukasluku jopa kolminkertaistuu.

Centron puotiin uusi kauppias
Juha Laine otti toukokuun alusta vastuun suomalaisia ruokatarvikkeita myyvästä Centron puodista. Uusi kauppias on innoissaan ja toivottaa kaikki vanhat ja uudet asiakkaat tervetulleiksi tutustumaan.

Baronan palvelukeskuksessa on ilo tehdä IT-alan asiakaspalvelua
Fuengirolan keskustassa sijaitsevan Baronan palvelukeskuksen moderneissa toimistotiloissa työskentelee jo 300 myynnin, IT-alan ja asiakaspalvelun työntekijää. Joukossa on monen ikäisiä ja monenlaisissa elämäntilanteissa olevia henkilöitä sekä tilaa myös uusille baronalaisille.

Marenostrum tulee, oletko valmis?
Kuumat kesäpäivät, lämpimät yöt ja maailmanluokan viihdetarjonta poikkeuksellisen upealla tapahtuma-alueella. Niistä on tehty Fuengirolan Marenostrumin kesä.

Pablo Alborán ja Ángel Martín Marenostrumin tämän viikonlopun tähdet

Käärijähuumaa Aurinkorannikolla

Frendit kutsuivat Raappanan keikalle Fugeen

Korkkarit kattoon K40 discossa

Vihreä ovi makujen ylenpalttisuuteen
Fuengirolan keskustaan on avattu uusi laadukas suomalaisomisteinen ravintola La Puerta Verde. Ravintoloitsijoina toimii pariskunta Aino Puirava ja Teemu Boman. Bomanilla on vastuu keittiöstä, Puiravalla salista.

Fuengirolasta saa Espanjan parasta suklaajäätelöä

El Rancho – herkullista lihaa ja laadukkaita viinejä

Tuhtia kasvisruokaa Vegetaliasta

Espanjalaisbaarit maailman kärkeä

Ennätysmäärä turisteja Aurinkorannikolle, myös suomalaisten määrä elpymässä
Alkavan kesäkauden ennustetaan olevan turismielinkeinolle ennätyksellinen Málagan provinssissa.

Suomitunnelmaa Suomi Villagessa

Nerjan tippukiviluolassa avattiin virtuaalitodellisuus

