Viihde

Laululyriikan taiturit kohtaavat konsertissa  

 Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset

Heikki Salo on vuodesta 1986 laskien tehnyt yli 3.000 keikkaa. (Kuva: Lauri Salo /LATE Graphic 2012)

Onnistuneen comebackin tehnyt Miljoonasade saapuu ensi viikolla Fuengirolaan konsertoimaan Chrisse Johanssonin kunniaksi. Miljoonasateen tuttu keulakuva Heikki Salo lupaa yleisölle tuttuja hittejä, mutta myös uusia sovituksia.

Onnistuneen comebackin tehnyt Miljoonasade saapuu ensi viikolla Fuengirolaan konsertoimaan Chrisse Johanssonin kunniaksi. Miljoonasateen tuttu keulakuva Heikki Salo lupaa yleisölle tuttuja hittejä, mutta myös uusia sovituksia.

-Meillä oli just tammi-helmikuussa Miljoonasateen akustinen Ruusunnuppu-kiertue. Konsertit ovat olleet loppuunmyytyjä ja uusia on suunnitteilla. Lisäksi oon just nakutellut loppuun Kesänäytelmän 506 ikkunaa, summaa Miljoonasade-yhtyeen keulakuvana tunnetuksi tullut Heikki Salo päällimmäiset kuulumiset.

506 ikkunaa on kesäesitys, joka saa ensi-iltansa heinäkuun 4. päivä Naisvuoren kesäteatterissa Mikkelissä. Tarina on Salon itse kehittelemä ja musiikki koostuu kaksi vuotta sitten 30-vuotista uraansa juhlineen Miljoonasateen hittibiiseistä.

-Näyttelijöistä puolet on tv:stä tuttuja, älä kysy näyttelijöiden nimiä, kun en muista, Salo voivottelee.

Ensi lauantaina Miljoonasade heittää vielä keikan Vantaan Tulisuudelmassa. Sen jälkeen bändi suuntaa Fuengirolaan.

-Maanantai-iltana mennään lentokentälle nukkumaan ja tiistaina lennetään.

Hauskaa akustisesti

Muutama vuosi sitten onnistuneen comebackin tehnyt Miljoonasade on viime aikoina tehnyt lähinnä akustisia keikkoja.

-We want more -tosi-tv-ohjelman jälkeen tehtiin ensin albumi ja sitten ihan tasaisesti kolme sinkkua. Aloitettiin vaan uudestaan ja ollaan tehty vain sellaisia asioita, jotka vanhalle rockbändille on mielenkiintoisia. Voidaan tehdä täysin ammattimaisesti hauskoja asioita ja poimia rusinat pullasta, Salo hersyttelee.

Heikki Salo itsekin on vuosien myötä ehtinyt miehen ikään. Viime vuonna hän täytti 60 vuotta. Jos se hämmästyttää faneja, ihmetyttää se häntäkin.

-Oma sielu on vielä rippikoulussa, kun muut ihmiset vanhenee vieressä. Pikkusen kolottelee sieltä sun täältä, mutta en koe itseäni vanhaksi, Salo naurahtaa.

Juustossa löytyy

Fuengirolassa Miljoonasade heittää kolme mestarisanoittaja Chrisse Johanssonin kunniaksi järjestettävää juhlakeikkaa.  Konserttien biisilista koostuu Chrissen sanoittamista kappaleista.

-Kun ajatellaan, minkälainen määrä hittejä Chrissen kynästä on lähtenyt hittiosastoa ei voi millään ohittaa. Kyllä juustossa löytyy. Luulen, että biisilistan suhteen kenenkään ei tarvi pettyä.

Luvassa on myös yllätyselementtejä erityisesti sovitusten muodossa.

-Ei tuu ihan tavallisia, vaan vähän kuin akustisia sovituksia. Ollaan kuitenkin rockbändi. Veikkaan, että joku voi yllättyä, mutta pieni jäynä on aina asiallista, Salo velmuilee.

Salo paljastaa, että jo tiedossa olevien vierailevien solistien lisäksi lavalla nähdään muitakin esiintyjiä.

-Solisteja on ilmaantunut lisää matkan varrella. Kokoonpano lyödään lopullisesti kasaan keskiviikkona ja torstaina pidettävien kokopäivätreenien aikana.

Muistoja ja rakkautta

Lapualaissyntyinen Heikki Salo on itsekin ansioitunut sanoittaja, joka on tehnyt tekstejä Miljoonasateen lisäksi lukuisille muille artisteille, kuten Popeda, Yö, Maarit, Muska, Tommi Läntinen, Topi Sorsakoski, Harri Marstio, lauluyhtye Rajaton ja Arttu Wiskari. Hän on myös jo vuosien ajan vetänyt biisinteko- ja laululyriikkakursseja.

Chrisse Johanssonia kohtaan Salo sanoo tuntevansa suurta kunnioitusta.

-Mua puhuttelee ihminen, joka on kirjoittanut noin paljon osaksi suomalaisen ihmisten elämäntarinaa tulleita tekstejä. Kuinka paljon muistoja ja rakkautta niistä nousee!

-Chrissellä on ollut kynässään iso pala suomalaista tajuntaa, suomalaista elämää. Näitä asioita ei voi mitata, mutta ne on ihmisten sydämissä, muistossa, ihmisten välisissä suhteissa, rakkauksissa, perheissä. Esimerkiksi Popsi popsi porkkanaa on aarre, Salo mainitsee.

Hän sanoo sanoittajana oppineensa Johanssonilta varsinkin suorasukaisuutta.

-Tahdon olla vähän liian monimutkainen välillä. Ei näe, että asiat voi sanoa raikkaasti ja suoraan, semmoista olen Chrisseltä omaksunut. Myös tiettyä iskevyyttä ja monipuolisuutta. Lyyrikolle on tärkeää sekä oman pään että toimeentulonkin takia, ettei pitäydy vain yhdessä lajissa ja kirjoittaa muillekin.

Luvassa yhteislaulua

Salon oma ehdoton suosikki Chrissen tuotannosta on Kisun levyttämä Kun paljon antaa.

-Se on ihan loistava biisi ja loistava teksti. Oon ihan rakastunut siihen. Laulan sen varmasti myös konsertissa.

Tulevien juhlakonserttien yleisölle Salo lähettää terveisiä, että varautukaa yhteislaulamaan.

-Luulen, että biisit osaltaan on niin tunnettuja, että tuskin tarvii lunttilappuja, senkun vaan vedellään. Tarkoitus on tehdä hauska ja hieno ja kaunis juhla ilman pönötystä. Hyvien ihmisten yhteisjuhla Chrissen kunniaksi!

Konsertit pidetään Fuengirolassa ravintola Kukossa torstaina 5.4., perjantaina 6.4. ja lauantaina 7.4. Show time on klo 19. Lippuja saa ennakkoon Centro Finlandian Infosta (+34 646 111 203).

Tiina Piha

Tässä vielä muistin virkistämiseksi pari linkkiä Chrisse Johansson haastatteluihin:

Señorita por favor – puoli vuosisataa Chrissen sanoituksia

Sanoittajataituri tavoittaa suomalaisen sielun

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Fillarimummo

Julkkikseksi pääseminen tai päätyminen on monisyinen asia. Joku saattaa käyttää läjäpäin...

Remontteja joka paikassa

Elämme remonttien keskellä. Henkilökohtaisten asunto- ja elämäntaparemonttien ohella koko yhteiskuntamme järjestäytyy...

Malttia

  Tuli, oli ja meni. Vielä muutama viikko sitten hyvästeltiin Covid-19...

Viikon kysymys

Kuunteletko joululauluja?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa