Ei löydy fugelaisille pysäyttäjää

Fuengirola LIONSin kolmesta joukkueesta Sevillassa pelattuun turnaukseen matkusti poikkeuksellisesti vain kaksi, Latin Team ja Vikings. Organisaation kolmas joukkue Barona oli tällä kertaa huilivuorossa ja se ahkeroi vuorostaan tulevissa turnauksissa hieman tiheämmällä otteluohjelmalla.

Myös Latin Teamin turnaus jäi odotettua vajaammaksi. Joukkueella piti olla lauantaina kaksi ottelua. Näistä ensimmäinen, Sancti Petriä vastaan toteutui, ja voitto kairattiin Fuengirolaan maalein 4-2.

Maalin vahtiminen voi olla myös ryhmätyötä.

Latin Teamin toinen ottelu Sevilla Dragonsia vastaan ehti kuitenkin vanheta vain 22 sekuntia, kun homma pistettiin poikki. Taivaalta tuli siinä määrin esterin terveisiä, että vaikka pelipaikka on sisätila, valui vettä sisään joka paikasta. Jokainen ymmärtää kuinka turvallista rullaluistelu on märällä alustalla. Ottelu päätettiin siirtää pelattavaksi myöhemmin päätettävänä ajankohtana.

Fuengirola Vikingsin turnauksen ainoa ottelu oli Sevilla Macacosia vastaan. Viikingit leipoivat taululle lukemat 9-2 ja sujauttivat kolme sarjapistettä omaan pussiinsa.

Vikings oli potkun edellä Sevilla Macacosia.

Kahden turnauksen jälkeen sarjan kärjessä keikkuu Sevilla HL. Se on kuitenkin pelannut kaksi ottelua enemmän kuin kakkosena oleva Vikings ja kolmantena oleva Latin Team. Fuengirolan kolme joukkuetta ovat tällä hetkellä sarjan ainoat tappiottomat joukkueet, tosin Barona on pelannut vasta yhden ottelun.

Jaa artikkeli:

Mainos
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Huolestuttaako sähkön hinnan nousu?

View Results

Loading ... Loading ...
Mainos