Urheilu

Tervetuloa padelkouluun, osa 1

Osumakohta haetaan hieman vartalon etupuolelle. Vapaa käsi tasapainottaa. (Kuvat: Ville Kostin)

Padelin suosio on Espanjassa kasvanut jo sellaisiin mittoihin, että buumi on alkanut tarttua vahvasti jo meihin ulkomaalaisiinkin. Siitä huolimatta moni suomalainen tuntuu edelleen katselevan lajia ulkopuolelta ja miettivän "mitenkähän tuohon peliin pääsisi kiinni?"

 

Los Bolichesin padelkeskuksessa opettavan padelvalmentaja Ville Kostinin kanssa päätimme lähteä selvittämään, kuinka helposti lajin alkeisiin pääsee käsiksi.

Oma taustani tämänkaltaisista mailapeleistä koostuu lähinnä satunnaisesta tenniksen ja hieman aktiivisemmasta sulkapallon pelaamisesta. Molemmista aikaa on vierähtänyt enemmän kuin kehtaan kertoa. Viimeisen vuoden aikana olen käynyt silloin tällöin pelailemassa padelia ilman sen kummempaa opastusta. Ollaan siis aika vahvasti ”jos minä voin oppia, niin kuka tahansa voi oppia” – pohjalla.

Seuraavien viikkojen aikana käymme juttusarjassa läpi padelin perusasioita. Tällä kertaa homma laitetaan käyntiin peruslyönneillä, sekä kämmeneltä että rystyltä.

Mailasta kiinni

Ennen ensimmäistäkään lyöntiä on hyvä tietää, miten mailasta otetaan kiinni.

– Padelmailasta saa oikein kiinni ns. kättelyotteella: ojenna käsi niin kuin olisit kättelemässä, ranne suorassa. Sijoita sitten toisella kädellä maila luonnollisesti kämmenpohjaan ja tartu kiinni, opastaa Ville Kostin.

Kun ranne on oikeaoppisesti suorassa, mailan kärki pysyy kahvan yläpuolella.

Ranne suorana on muuten sellainen ohje, joka tuntuu padelissa toistuvan monessa kohtaa.

Peruslyönti kämmeneltä

– Peruslyönti kämmeneltä lähtee liikkeelle perusasennosta. Toisin sanoen seistään jalat pienessä haarassa, pienessä etukumarassa, paino päkiöillä, valmiina liikkumaan. Maila on edessä hieman vyötärön yläpuolella, ranne suorana ja mailan kärki hieman kahvaa ylempänä. Toinen käsi tukee mailaa altapäin, Kostin opastaa.

Kun pelaaja näkee, että pallo tulee kämmenelle, alkaa lyönti saman tien.

– Maila viedään heti taakse. Näin ehditään tehdä rento lyöntiliike, jossa koko vartalon kiertyminen antaa lyönnille voimaa. Jos lähtee ensin vain liikkumaan pallon suuntaan, voi käydä niin ettei lyöntiliikkeelle jää kunnolla aikaa. Silloin joudutaan tekemään hätäinen edestakainen liike pelkällä kädellä, jolloin sekä voima että tarkkuus kärsivät, Ville Kostin neuvoo.

– Itse lyöntiliike pyritään tekemään tasaisena rentona liikkeenä niin, että ranteen ja kyynärpään asento pysyvät ja voima tulee koko vartalon ja olkapään liikkeestä. Osuma palloon haetaan hieman etujalan (oikeakätisellä vasen jalka) etupuolella, hieman vyötärön alapuolella. Ranne pysyy suorana, jolloin mailan kärki on hieman kahvan yläpuolella.

– Osuman jälkeen vielä saatto niin että maila nousee noin hartiakorkeuteen ja oikea jalka seuraa vasemman rinnalle, jolloin ollaan taas perusasennossa.

Voima lyöntiin tulee koko vartalon rennosta liikkeestä.

Peruslyönti rystyltä

Peruslyönti rystyltä lähtee luonnollisesti samasta perusasennosta kuin kämmenkin. Rystyltä lyötäessä on vieläkin tärkeämpää aloittaa ylävartalon liike ja mailan ylösvienti heti kun havaitsee, mihin pallo on tulossa.

– Rystylyönnissä pitää ehtiä kääntää oikea kylki (oikeakätisellä) pallon suuntaan ja samalla viedä mailakäsi olkapään korkeudelle, jotta saadaan taas lyöntiin voimaa koko rennosta vartalonliikkeestä, Kostin muistuttaa.

– Maila kannattaa viedä taakse kahdella kädellä, ja irrottaa ei-lyövä käsi mailasta vasta kun lyöntiliike lähtee kohti palloa. Näin taaksevienti on nopeampi ja ranteen oikea asento säilyy paremmin.

– Lyönti suoritetaan rystyltäkin rennolla koko vartalon liikkeellä, ranne napakasti suorana. Osumakohta palloon haetaan jälleen hieman etujalan etupuolelle (oikeakätisellä oikea jalka) vähän vyötärön alapuolelle.

Siitä se lähtee, peruslyönnistä. Eipä muuta kuin maila heilumaan. Sarjan seuraavassa osassa, parin viikon päästä, paneudutaan kämmen- ja rystylyöntiin takaseinästä pomppaavaan palloon.

Padelkoutsin vinkit:

  • Tue vapaalla kädellä mailaa alhaalta päin valmiusasennossa.
  • Pidä lyödessä mailan kärki kahvaa ylempänä. Älä ojenna rannetta.
  • Osumakohta vartalon etupuolella, ei sivulla.
  • Katse palloon myös mailaan osuessa.

Miten meni omasta mielestä?

Ensimmäisellä oppitunnilla jäin eniten ihmettelemään, että miten se koutsi näkee kaiken. ”Nyt sulla aukes ranne”, ”osuit liian myöhään”, ”maila aikaisemmin taakse”, jne. Näytti siltä, että jokaiseen epäonnistuneeseen lyöntiin löytyi selvä syy.

Toisaalta kun tarpeeksi monta kertaa peräkkäin kuulee ”vie maila aikaisemmin taakse”, niin alkaahan se umpiluuhunkin uppoamaan.

Vaikeimmaksi näiden peruslyöntien kanssa koin ranteen hallinnan ja painonsiirron ajoittamisen niin että palloon saa osuman jo vartalon etupuolella. Tunnin treenien aikana tuntui silti mukavasti edistystä tapahtuvan, joten ehkäpä se siitä, pikku hiljaa.

Padelkoulun 2. osa täällä

Janne Leipijärvi

Kolumnit

Vesa Uusi-Kilponen

Auts!

  Älkää olko huolissanne jos näitte minun klenkkaavan etutassu kiinakaupasta ostetussa...

Viikon kysymys

Miten suhtaudut Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiin?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa

Varaa saunavuoro: (+34) 646 111 203