Urheilu

Padelkoulu, osa 4: Kuinka tarjoilla bandeja

Bandejan jälkeen riennetään pikaisesti takaisin verkolle. (Kuvat: Ville Kostin)

Tähän mennessä olemme padelkoutsi Ville Kostinin kanssa käyneet läpi peruslyönnit kämmeneltä ja rystyltä (ilm. 27.9.), Takalasilta lyöminen (11.10.) ja volley verkolta (25.10.). Linkit muihin osiin löytyvät tämän jutun lopusta. Bandeja, eli ”tarjotin” on yksi padelin sekä hankalimpia, että hyödyllisimpiä lyöntejä. Niinpä padelkoulun neljännessä osassa on korkea aika käydä tämän lyönnin kimppuun.

 

– Kuten olemme jo aiemmin todenneet, padelissa pisteitä voitetaan tehokkaimmin verkolta hyökäten. Vaikka bandeja on käytännössä puolustuslyönti, se on todella oleellinen osa hyökkäämistä, koska sen avulla puolustetaan asemia verkolla, Ville Kostin avaa lyönnin merlkitystä.

Kun parin molemmat pelaajat ovat verkolla, on vastustaja usein pakotettu lyömään ns. lobi, eli nostamaan roikkupallo takakentälle. Jos vastustajan lyönti onnistuu hyvin, voi olla parasta lyödä palautus takalasilta, kuten opimme padelkoulun osassa kaksi. Usein lobi jää kuitenkin sen verran lyhyeksi, että saavutetut hyökkäysasemat saadaan pidettyä bandejan avulla.

Liiku nopeasti

Ennen kuin puhumme itse lyönnistä mitään, on hyvä muistuttaa yhdestä ehdottomasta edellytyksestä, että koko bandejaa ylipäätään pääsee lyömään.

– Kun näet, että vastustaja alkaa lyödä lobia takakentälle, liiku heti. Joudut joka tapauksessa kääntämään vasemman kyljen (oikeakätinen) verkon suuntaan ja liikkumaan kohti takakenttää. Jotta ehdit suorittaa lyönnin rauhassa ja puhtaasti, aloita liike saman tien, Kostin teroittaa.

Bandejaan valmistautuessa pitää samaan aikaan liikkua taakse, yleensä myös sivuttaissuunnassa, seurata katseella palloa ja viedä maila taakse.

Palloa odotetaan rauhassa maila pään takana, kyynärpää hieman koukussa ja ranne tiukasti suorana.

– Maila viedään ylös pään taakse niin, että käsivarsi pysyy muutoin normaalissa asennossa. Toisin sanoen kyynärpää on vain hieman taipuneena ja ranne suorana. Lyönnin aikana käden asento säilyy, voima tulee koko käsivarren ja kiertyvän vartalon liikkeestä.

Oikea osumakohta

Kuten muissakin lyönneissä, myös bandejassa osumakohta palloon haetaan hieman vartalon etupuolelle. Oikea korkeus on jotakuinkin kasvojen edessä.

– Kun olet liikkunut ajoissa, pääset lyömään bandejan rauhassa, rennolla, hieman alaviistoon suuntautuvalla liikkeellä.

Lyönnin kenties hassulta kuulostava nimi bandeja (tarjotin) tulee mailan asennosta osumakohdalla.

– Osumakohdassa maila on lähes vaakatasossa, kuin tarjotin. Näin palloon saadaan hyvä alakierre. Osuman jälkeen vielä saatto, joka vie mailan vasemman olkapään viereen, Kostin selittää.

Alakierre on tuiki tärkeä onnistuneessa bandejassa, sillä se pitää lyönnin hankalampana palauttaa. Mutta siitä lisää hieman myöhemmin.

Taas liikkeelle

Koska bandejan tarkoitus on saavuttaa tai säilyttää hyökkäysasemat, ei lyönnin jälkeen ole aikaa jäädä ihailemaan suoritusta, vaan saman tien on taas liikuttava.

Osumakohta haetaan kasvojen eteen ja palloon pyyhkäistään alakierre.

– Lyönnin jälkeen noustaan taas verkolle ja ollaan valmiina vastustajan seuraavaan lyöntiin. Jos jää syöttölinjan tuntumaan ihailemaan lyöntiään, on vastustajalla vapaa paikka mihin palauttaa, ja hyvin helposti näin joutuukin puolustuskannalle, padelkoutsi varoittaa.

– Mutta kun oikein lyödyn ja hyvin sijoitetun bandejan jälkeen on saman tien takaisin verkolla, joutuu vastustaja hakemaan vaikeampaa ohitusta tai jälleen uutta lobia, joka voi taas hyvinkin jäädä vajaaksi tai mennä pitkäksi. Ja kun lobi jää tarpeeksi paljon lyhyeksi, voi siitä iskeä smashillä pisteen kotiin.

Lyö taakse

Kuten todettua, bandeja on puolustuslyönti, jolla hyvin harvoin saa suoraa pistettä. Onnistunut bandeja kuitenkin pitää vastustajan puolustuskannalla ja altistaa tämän virheille, joista pääsee iskemään. Siksi esimerkiksi mainittu alakierre on oleellisen tärkeä.

– Bandeja pyritään lyömään siten, että sitä on mahdollisimman hankala palauttaa. Kun palloon lyö hyvän alakierteen, se ei pomppaa takaseinästä korkealle, vaan vastustaja joutuu kaivamaan sen alhaalta hankalasta asennosta. Jos saman lyönnin lyö ilman kierrettä, pallo pomppaa takaseinästä mahdollisesti jopa niin kauas ja korkealle, että vastustaja pääseekin iskemään siitä oman iskulyöntinsä, Ville Kostin muistuttaa.

Myös bandejan pituus on tärkeä.

– Lähtökohtaisesti puolustava vastustaja on syöttölinjan takana, joten jos bandejan täräyttää kenttään keskellä syöttöruutua, se pomppaa taas täydellisesti vastustajan lyötäväksi. Siksi pallo pitää saada syöttölinjan taakse. Näin se tulee vastustajan jalkoihin ja alakierre pitää sen hankalana lyödä myös seinästä, koutsi kiteyttää.

Padelkoutsin vinkit:

  • Käänny sivuttain ja peruuta taakse myös sivuttain maila valmiina ylhäällä.
  • Anna pallon laskeutua pään korkeudelle ennen osumaa.
  • Pidä mailan etupinta ”tarjottimena” taivasta kohti ja saata lyönti rennosti loppuun ylös hartiatasolle.
  • Tähtää osumakohta sivulle etuviistoon ja lyö pehmeästi vastustajan syöttöviivan taakse.

Miten meni omasta mielestä?

Jos aloitetaan siitä, mikä sujui parhaiten: suhteellisen hyvin muistin reagoida. Eli liikkeelle lähtö onnistui hyvin, minkä seurauksena pääsin aika rauhassa lyömään. Ja siitä taas seurasi, että pääosin lyönnit olivat teknisesti ihan ok. Siis omaan taitotasoon nähden.

Eniten hankaluuksia tuotti lyönnin sijoittaminen. Jostain syystä sitä palloa tuli taas lyötyä siihen keskelle syöttöruutua, tai sitten suoraan takalasiin. Myös sivuttaissuunnassa pitäisi saada pallo lähemmäs reunoja. Mutta onpahan opettelemista.

Ja sitten se helmasyntini, omien lyöntien ihailu. Nopeammin pitäisi muistaa rientää takaisin verkolle. Eipä niissä omissa lyönneissä sitä paitsi paljon ihailemista ole muutenkaan. Ainakaan vielä.

Padelkoulun 1. osa täällä

Padelkoulun 2. osa täällä

Padelkoulun 3. osa täällä

Janne Leipijärvi

 

 

 

Kolumnit

Vesa Uusi-Kilponen

Kusetusta?

  Koko täällä Aurinkorannikolla oloaikana, kaikkiaan yli tusinan verran vuosia kartuttaneena,...

Viikon kysymys

Mikä on paras jouluruoka?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa

Varaa saunavuoro: (+34) 646 111 203