torstai, maalis 28, 2024

Padelkoulu, osa 3: Lentolyönti eli volley verkolta

 

– Verkolla pelaaminen on oleellinen osa padelia. Pisteitä on huomattavasti helpompi tehdä verkolta hyökäten, kuin takakentältä peruslyöntejä takoen, toteaa padelvalmentaja Ville Kostin.

Volley kämmeneltä

– Volleyn lyömiseen on yleensä vähän aikaa, joten alkuasentoon kannattaa kiinnittää huomiota. Verkolla pelatessa mailaa pidetään ylempänä, rintakehän edessä. Näin mailan vieminen lyöntikorkeudelle on nopeampaa, Kostin selvittää.

- Mainos -
Kun mailan vie ajoissa taakse, ehtii lyönnin suorittaa huolellisesti.

– Asento on sopivasti etukumara, niin että kyynärpäät ovat irti vartalosta, jolloin kädet saa nopeammin liikkeelle. Mailasta voi olla rystypuoli hieman esiin kääntyneenä. Tämä siksi, että suoraan kohti tulevat pallot on helpompi lyödä rystyltä.

Koska verkolla ollessa pallo tulee lyöntietäisyydelle nopeasti, on erityisen tärkeää toimia heti kun pallo alkaa tulla kohti.

– Kun havaitsee että pallo tulee kämmenelle, viedään maila taakse saman tien, samalla vartalo kiertyy niin että vasen kylki (oikeakätisellä) kääntyy kohti verkkoa. Vasta sitten otetaan tarvittaessa askelia. Muuten käy niin, että lyöntiliikkeen joutuu tekemään hätäisenä huiskaisuna.

– Mailaa ei viedä yhtä kauas taakse kuin peruslyönnissä. Riittää kun maila nousee olkapään tasalle. Lentolyöntiin ei ole tarpeen saada kovin paljoa voimaa. Pikemminkin pallossa oleva voima ohjataan vain takaisin vastustajan puolelle, Kostin opastaa.

– Varsinainen lyöntiliike tapahtuu napakkana ohjauksena, jolla pallo ikään kuin painetaan takaisin vastustajan puolelle. Samalla otetaan vasemmalla jalalla askel kohti palloa. Näin voima lyöntiin tulee koko vartalon eteenpäin suuntautuvasta liikkeestä, ei pelkästään kädestä. Oikein ajoitetussa lentolyönnissä vasen jalka osuu maahan samalla hetkellä kuin pallo osuu mailaan. Osuma palloon haetaan hieman vartalon etupuolella, jolloin lyönnin suunnan voi valita parhaiten.

Volley rystyltä

Jos vastustajan palautus suuntautuu rystypuolelle, lähdetään lyöntiin jälleen samoilla periaatteilla kuin kämmenvolleyhinkin.

Katse pidetään tiukasti pallossa osumaan asti.

– Vartalo kiertyy vasemmalle ja maila nousee olkapään viereen. Vasta sitten otetaan tarvittaessa askeleita. Ranne ja kyynärpää pidetään tiukkana, lyöntiä ei suunnata ranteella, Kostin muistuttaa.

- Mainos -

Samoin kuin kämmeneltä, myös rystyltä lyötäessä voima tulee koko vartalon liikkeestä.

– Oikealla jalalla otetaan askel eteen ja ylävartalon painonsiirrolla tuodaan koko kroppa lyönnin taakse. Jos lisävoimaa lähtee tavoittelemaan rannetta tai kyynärpäätä ojentamalla, kärsii tarkkuus pahasti, valmentaja varoittaa.

Volley alhaalta

Usein käy niin, että vastusta onnistuu palauttamaan pallon niin matalalla, että volleyn joutuu lyömään verkkonauhan alapuolelta. Silloinkin lyöntitekniikka on sama, pienellä viilauksella.

– Mailan ja käden asento pyritään pitämään samana: kyynärpää hieman koukussa, ranne suorana ja mailan kärki ylhäällä. Ylävartalolla ei lähdetä kumartelemaan, eikä mailan kärkeä pudottamaan. Sen sijaan alas mennään polvista. Riittävän alas kyykistymällä saadaan verkkonauhan alapuoleltakin puhdas rystyvolley, Ville Kostin ohjaa.

Kyynärpää hieman koukussa, ranne tiukkana.

Löipä volleyn sitten kämmeneltä tai rystyltä, ylhäältä tai alhaalta, niin sen oikea mitoittaminen on myös tärkeää.

– Jos lyönti tulee liian jyrkästi kenttään, se pomppaa syöttölinjalla odottelevalla vastustajalle suoraan mailaan, jolloin hänen se helppo palauttaa. Niinpä volley pyritään saamaan syöttölinjan ja takalasin väliin, jolloin palauttaminen on vaikeampaa, Padelkoutsi Kostin päättää.

Padelkoutsin vinkit:

- Mainos -
  • Paina lentolyönti riittävän taakse syöttöviivan ja takalasin välille.
  • Painonsiirto eteenpäin ja osuma palloon vartalon etupuolella. Älä vie mailaa liian taakse.
  • Katse palloon, jotta osuma on hyvä ja napakka keskellä mailaa.
  • Älä pelkää vastaantulevaa palloa. Pysy riittävän lähellä verkkoa.

Miten meni omasta mielestä?

Kiire meinasi tulla. Jotenkin sitä pelin tiimellyksessä reagoi kai nopeammin ”selkärangasta”, kuin näin harjoitusolosuhteissa. Kun alussa hieman viivyttelee, niin askel palloa vastaan myöhästyy, eikä lyöntiin saa samanlaista napakkuutta. Toistojen kautta tämäkin alkoi hieman parantua.

Toinen iso vaikeus oli rystyltä lyödessä ranteen tiukkuus. Jotenkin oma ranne tuntuu olevan todellinen ”ripuliranne”, joka antaa erittäin helposti periksi nimenomaan rystyltä lyödessä. Ja jos pallo ei osu aivan tasan keskelle, niin maila pyörii kuin lehmän hännän päässä. Sitten kun muistaa pitää ranteen riittävän tiukkana, katoaa helposti rentous koko liikkeestä.

Treeniä kaipaa, ei voi mitään.

Padelkoulun 1. osa täällä

Padelkoulun 2. osa täällä

Padelkoulun 4. osa täällä

Janne Leipijärvi

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...