Pikauutiset

Espanjan uutiskatsaus 11.10.2019

 

Espanjan tämän vuoden inflaatioksi odotetaan 0,8%. Asia on sikäli merkittävä, että ilmeisesti Espanjan eläkkeet on sidottu hallitusohjelmissa inflaation. Espanjan eläkemenot hätyyttelevät tällä hetkellä 10 miljardin kuukausittaista kustannusta valtiolle.

Kommentti: Tosin hallitusohjelma mennee uusiksi loppuvuotena.

Espanjassa julkaistussa tilastossa kiinalaisia turisteja pidetään parhaana segmenttinä tulevaisuudessa, sillä heidän ostovoimansa uskotaan olevan paras.

Almeriassa 38-vuotiaan naisen epäillään tappaneen 7-vuotiaan poikansa. Hänellä oli ilmeisesti kiistaa lapsen huoltajuudesta.

Barcelonan kulmilla on ilmeisesti mellakoitu joidenkin perheiden saatua häätöpäätöksiä asunnoistaan. Poliisi on tiettävästi ottanut yhteen jollakin lailla asiasta suuttuneiden ihmisjoukkojen kanssa, mutta asiasta on uutisoitu aika niukasti.

Kommentti: Ilmeisesti poliisin ja kansalaisten yhteenotoista ei uutisoida kovinkaan näyttävästi, koska pelätään niiden kiihdyttävän uusia suurempia mellakoita alueelle, jolle niitä tällä hetkellä vähiten kaivataan.

Julen pojan kuolemaan liittyvä oikeudenkäynti saa taas ”vaihteeksi” julkisuutta. Julenin vanhemmat vaativat maa-alueen omistajalta noin 0.8 miljoonan euron korvauksia, koska katsovat hänen olleen vastuussa poikansa kuolemasta.

Kommentti: Tämä asia alkaa olla mielestäni kohta jo kaluttu loppuun, mutta eikö Julenin vanhemmilla sitten ollut mitään vastuuta oman lapsensa valvonnasta, jos kaikesta syytetään maa-alueen omistajaa?

Jaenin alueella 15-vuotias tyttö kuoli traagisesti koulussa tukehduttuaan kinkkusämpylään.

Habitat-yhtymä investoi noin 100 miljoonaa euroa 228 uuteen luksusasuntoon Torremolinosissa.

Kommentti: Ottaen huomioon, että Espanjan asuntokauppa on juuri romahtanut, hanketta voidaan pitää hieman kyseenalaisena…

Suomalaisen rikollisissa piireissä aiemmin liikkuneen, ja sittemmin Espanjaan viranomaisia paenneen ”Naccin” tapauksesta on julkaista Espanjan medioissa lisää tietoa. Naccilta löytyi pidätyksen yhteydessä useita tietokoneita, kännyköitä ja noin 10 tuhatta euroa käteistä rahaa.

Kommentti: Toisin kuin Suomessa on uutisoitu, Nacci pidätettiin ilmeisesti asunnostaan eikä kadulta. Lisäksi on syytä mainita, että hänet pidätettiin Espanjan median mukaan ns. ”valkokaulusrikosten” vuoksi.

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es, Ampparit.com

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Kolumnit

Vesa Uusi-Kilponen

Auts!

  Älkää olko huolissanne jos näitte minun klenkkaavan etutassu kiinakaupasta ostetussa...

Viikon kysymys

Miten suhtaudut Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiin?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa

Varaa saunavuoro: (+34) 646 111 203