Sika miehekseen

Kansallisesta porvarillisesta instituutiosta valtakunnan johtavaksi päivittäin jaettavaksi punavihreäksi sanomalehdeksi hitaasti, mutta varmasti muuttunut Helsingin Sanomat aiheutti vähintäänkin pienimuotoisen some-kohun lauantaina 29.6. julkaistulla HS Nyt -liitteellään. Liitteen tekijät olivat keksineet rinnastaa vakiopalstoihin kuuluvan Identtiset kaksoset – Hehän ovat kuin kaksi marjaa -kuvissa toisiinsa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja eläinkirjan sian.

Somessa Hesarin ratkaisua enimmäkseen kauhisteltiin ja arvosteltiin, vähemmistössä olivat hyväksyvät tai edes ymmärtävät kommentit. Itselleni heräsi ensimmäiseksi mieleen kysymys siitä, että miksi juuri nyt, kun Trump on tapaamassa Venäjän suurtsaari Vladimir Putinin Helsingissä? Toinen kysymys koski hyvän maun rajoja eli saako edes sikamaisesti käyttäytyvää vieraan vallan presidenttiä verrata sikaan?

Trumpin rinnastus sikaan oli vasta alkua, sillä jo seuraavana päivänä pani Hesarin kolumnisti Jari Tervo niin sanotusti haisemaan. Tervo, jonka itsesääliseen ja lattialla makaavaan olemukseen minä muistan joskus törmänneeni helsinkiläisessä pressiklubissa, lämmitteli vertaamalla Trumpia Pinokkioon.

Jos Donald Trump olisi Tervon mukaan Pinokkio, hänen nenänsä ulottuisi jo nyt Atlantin Euroopan puoleiselle rannalle. Ennen virkakautensa päättymistä hän nuuskisi Uralia. Lienee syytä palauttaa muistiin, että Pinokkio oli puusta veistetty nukke, jonka nenä piteni aina valehdellessa.

Vauhtiin päästyään Tervo latasi Donald Trumpin olevan diktaattorien kaveri, sarjapaskanpuhuja, narsisti, rasisti ja vähintään varttifasisti. Häntä ei äänestetty Tervon näkemyksen mukaan Yhdysvaltain presidentiksi näistä piirteistään huolimatta, vaan juuri niiden vuoksi.

Jokapaikantervon kunniaksi on laskettava, että hän sentään uskalsi kutsua kolumnissaan Vladimir Putiniakin despootiksi eli suomeksi sanottuna hirmuvaltiaaksi.

Nyt jään mielenkiinnolla odottamaan, uskaltaako HS Nyt -liitteen toimitus verrata seuraavassa numerossa Putinia johonkin luonnonluomaan. Luulisi, että uskaltaa, onhan Putin kaikkea Hesarin hyväksi ja oikeaksi julistamaa eli esimerkiksi vähemmistökansallisuuksia, vähemmistöuskontoja ja jopa seksuaalivähemmistöjä vastaan – poliittisista vähemmistöistä puhumattakaan. Miten istuisi Putin kuvapariksi esimerkiksi Apinoiden Planeetasta tutun sota-apina Urgon kanssa? Tai miten olisi yksinkertaisesti vain joku myrkyllinen liskoeläin?

Pienen Suomen kovaa vauhtia kutistuvan ykkösmedian Helsingin Sanomien aloittama yksipuolinen hyökkäys ison pohjoisamerikkalaisen maan johtajaa kohtaan tuskin aiheuttaa minkäänlaisia vastatoimenpiteitä. Itse olen kuitenkin rohjennut tykönäni nautiskella ajatuksella siitä, että tunnetusti nopealiikkeinen Donald Trump ottaisi niin sanotusti kärsäänsä ja siirtäisi huipputapaamisen kalkkiviivoilla pois Suomesta. Eikä tarvitsisi lähteä edes kauas, onhan Pohjanlahden takana toinen näennäisesti Suomen kanssa yhtä puolueeton, mutta samalla yhtä täydellisesti Nato-yhteensopiva maa eli Ruotsi.

Yhdysvaltain presidentin rinnastamista sikaan on helppo puolustella sananvapaudella, mutta sananvapaudellakin on ikävä kyllä omat rajansa. Sen ovat veriset hyökkäykset esimerkiksi profeetta Muhammedia pilkkakuvissa esittäneitä lehtiä vastaan osoittaneet. Verta se on omastakin nenästä kaivettu veri.

Asko Tanhuanpää

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Erinomainen (11)
  • Tylsä (6)
  • Mielenkiintoinen (2)
  • Vanha uutinen (2)
  • Hyödyllinen (1)