Hyvinvointi

Lumipartio aktivoituu – Yli 10 vuotta seikkailuja Aurinkorannikolla

Partiotoiminnassa ulkoilutapahtumat ovat oleellinen osa harrastusta. Erilaisia leirejä ja vaelluksia tehdään paljon.

-Viime vuosi oli lippukuntamme 10-vuotis juhlavuosi. Pandemian takia juhlallisuudet jäivät vähiin, nyt on aika aktivoitua ja laittaa toiminta uudelleen käyntiin, intoilee Lumipartio lippukunnan puheenjohtaja Minttu Bickerton.

 

Lumipartion on tarkoitus järjestää myöhemmin syksyllä 10-vuotis juhlavaellus, jolle kutsutaan toiminnassa mukana olleita ihmisiä vuosien varrelta.

Varsinainen lasten ja nuorten partiotoiminta käynnistyy lokakuun alussa.

-Aloitamme pienimuotoisesti järjestämällä kokouksia uudessa paikassa Ystäväntupa Maijalassa Los Pacosissa. Meillä on tarve vapaaehtoisille partion vetäjille, jotta saamme lisättyä toimintaa. Kuka tahansa teinistä mummoon voi osallistua vapaaehtoistyöhön, kaikki apu on tervetullutta.

Lumipartion toiminta jakaantuu kolmeen ikäryhmään. Nuorimmat ovat 7-9 vuotiaat, seuraava ryhmä 10-12 vuotiaat ja yli 12 vuotiaille alkaa oma Meripartio -nimellä kulkeva toiminta.

-Meripartio tekee kaikkea jännittävää ja mielenkiintoista. Ohjelmaan tulee kuulumaan erilaisia vaelluksia, ehkäpä sukellusta, luonnonsuojeluun liittyviä asioita ja vaikka mitä. Meripartiossa käydään myös tutustumassa uusiin urheilulajeihin ja harrastustoimintoihin.

Aurinkorannikon super senderismo, vaellusopas Rami Kääriäinen on luvannut auttaa Bickertonia Meripartion seikkailujen toteuttamisessa.

Lisätietoja Lumipartion toiminnasta saat laittamalla sähköpostia osoitteeseen [email protected] tai soittamalla Minttu Bickertonille numeroon +34 641 202 564. Samalla voit ilmoittautua mukaan toimintaan.

 

 

 

 

Mitä pidit jutusta?
+1
25
+1
0
+1
1
+1
1
+1
0
+1
2

Kolumnit

Tia Raunio

1-vuotissynttärit

  Suomen Merimieskirkon Aurinkorannikon sosiaalityön hanke, jolle STEA eli Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus on myöntänyt kolmen...

Viikon kysymys

Joko nyt on aika matkustaa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa