Lukkari Jenna Kammi-Rahnasto: ”Täytyy muistaa, että pelaamme pisteistä”

Lukkari Jenna Kammi-Rahnasto uskoo uuteen joukkueeseen ja valmennukseen. Kuva: Jenna Kammi-Rahnasto

Kolmen vuoden tauon jälkeen Lapualle palannut lukkari Jenna Kammi-Rahnasto lähtee vuolemaan vain kultaa.

Superpesiskauden avausottelu pelataan lauantaina 21. huhtikuuta Fuengirolassa Elolan stadionilla, kun Lapuan Virkiän naiset kohtaavat Lappeenrannan Pesä Ysit.

Täksi kaudeksi kasvattajaseuraansa palannut lukkari Jenna Kammi-Rahnasto, 27, pelasi kolme viimeistä kautta Rauman Ferassa, mutta vuosina 2012–2014 hän oli voittamassa Virkiässä kolme mestaruutta. Suomen menestynein naisten superpesisseura oli tuolloin viiden mestaruuden putkessa.

Kammi-Rahnasto lähtee tähän kauteen vain kultamitali mielessä.

– Emme ole vielä lyöneet lukkoon virallista tavoitetta, mutta olen ollut näissä ”tansseissa” mukana niin kauan, etten osaa lähteä kauteen ilman, että tavoittelisin mestaruutta, Kammi-Rahnasto sanoo.

Uusi joukkue ja valmennus

Kauden 2017 päätteeksi lapualaisten kaulaan pujotettiin pronssimitalit.

– Sen jälkeen niin joukkue kuin valmennus menivät uusiksi. Meidän slogan onkin ”#uusitarina”. Se tuo kauteen oman mausteensa.

Kammi-Rahnasto uskoo joukkueen taistelevan vähintään himmeimmistä mitaleista. Keväällä Virkiä saavutti hallipronssia.

– Syksyllä sen sitten näkee, mutta joukkue vaikuttaa iskukykyiseltä. Olemme tehneet koko talven kovasti töitä sen eteen, Kammi-Rahnasto kertoo.

Samaa mieltä on täksi kaudeksi Seinäjoen Maila-Jusseista Lapualle siirtynyt etenijä-jokeri Kaisaleena Rautakorpi, 23.

– Joukkue vaikuttaa oikein hyvältä. Olen viimeksi pelannut joidenkin kanssa Virkiän B-tytöissä, Rautakorpi muistelee aikaansa kasvattajaseurassaan.

Jännittää

Molemmat naiset ovat innoissaan Fuengirolassa ensimmäistä kertaa pelattavan naisten superpesiskauden avauksesta.

– Oikein mukavaa, jännittää vähän. Se tulee olemaan erilainen kokemus. Yleensä olemme olleet tähän aikaan vuodesta Espanjassa harjoitusleirillä. Täytyy vain asennoitua siihen, että pelaamme sarjapisteistä, Kammi-Rahnasto sanoo.

Superpesis ja Fuengirolan kaupunki ovat sopineet, että Superpesiksen kauden avausottelu pelataan Espanjassa ainakin vuoteen 2020 asti.

Mika Heikkilä

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Mielenkiintoinen (2)
  • Erinomainen (0)
  • Hyödyllinen (0)
  • Tylsä (0)
  • Vanha uutinen (0)