Lähempänä taivasta Axarquíassa

Kuva: Kristian Kaarna

Ajelen usein valokuvaajan kanssa Andalusian vuoristoteitä. Olen tullut siihen tulokseen, että seuraavaksi ostan nelivedon.

Sillä voisi ajella huoletta espanjalaisia hiekkateitä eikä tarvitsisi pelätä uusia kivenhakkaamia autoni kyljessä. Elegantti Jaguar ei ole oikea kulkuneuvo noille kapeille oliivilehtojen ja rotkojen välissä kiemurteleville monttuteille.

Axarquían alue muodostuu 31 pienestä kylästä ja kaupungista. Siellä on myös seitsemän kaupungin muodostama oliivitie. Tuo oliivitie on kuin suoraan elokuvista. Karut ja symmetrisesti istutetut oliivipuut antavat alueelle ryhtiä.

Vuoristotien suunnatessa kohti merta, alue muuttuu vehreämmäksi ja alueen vihreät keitaat tarjoavat oivan kasvuympäristön mm. persikoille. Unelmien vuoristotieltä MA-3107 on pieni kyltti kohti Comerasia.

Comeras on alueen korkein kaupunki, joka sijaitsee lähes 800 metriä merenpinnasta. Sieltä näkyy lähes kaikkialle. Ennen kaikkea alas vuoristoon ja merelle.

Tuo hieman yli tuhannen asukkaan kaupungissa aika tuntuu pysähtyneen. Kaikki on siistiä ja hyvin hoidettua.

Suuntaan valokuvaajan kanssa Plaza de Constitutionilla sijaitsevaan kahvilaan. Se tuntuu jotenkin autenttiselta.

Tunne on harhaa. Kahvila on paikallinen baari. Baari on täynnä brittejä ryystämässä San Miguelia, josta on tullut heidän uusi kansallisjuomansa. Hintataso houkuttelee saarivaltiolaisia viettämään siellä useita työvuoroja.

Tästä Comerasin englantilainen baarinpitäjä on mielissään. Enkut ovat enkkuja ja heidän maailmanvalloituksensa on onnistunut. Sitä ei edes Brexit saa kaadettua!

Axarquían alueen keskus on Vélez-Málaga. Se ei ole vielä brittien kansoittama. Suurin ulkomaalaisporukka tulee romaniasta. Kaupunki on kuitenkin todella espanjalainen ja sen aistii istumalla paikallisissa kahviloissa.

Romanialaiset eivät ole enää niitä entisen Itäblokin romanialaisia, joista lapsuudessani kuulin. He ovat LV-tyylikkäitä, Bemareilla ajavia eurooppalaisia. Aika on muuttunut. Olemmekohan me suomalaisetkin?

Markus Aho

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Mielenkiintoinen (27)
  • Erinomainen (11)
  • Tylsä (2)
  • Hyödyllinen (1)
  • Vanha uutinen (0)