Urheilu Uutiset

Kansainvälinen rullakiekkoturnaus jälleen Fuengirolassa

 Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset

Turnaus se on pienennettykin turnaus. Kohti uutta normaalia ollaan menossa myös rullakiekossa.

 

Varsinaisten rullakiekkosarjojen alkamista odotellessa Fuengirolssa virittäydytään jo ottelutuntumaan kansainvälisessä turnauksessa tänä viikonloppuna.

Vaikka koronaviisarit osoittavat jo mukavasti alaspäin, on pandemian höyryjä vielä sen verran jäljellä, että tämä järjestyksessään jo 12. kansainvälinen rullakiekkoturnaus joudutaan pelaamaan erityisjärjestelyin.

Alunperin oli tarkoitus järjestää 12 joukkueen ja yhteensä 34 pelin turnaus, mutta sitten tuli mutkia matkaan. Ensin, vain viikko ennen turnauksen alkua, kaupungintalolta tuli viesti, ettei turnauksen järjestämiselle heru lupaa lainkaan. Pienen neuvottelun jälkeen tapahtumalle saatiin lupa, mutta sen kokoa piti rajoittaa. Lupa saatiin 8 joukkueen ja 14 pelin turnaukselle.

Valitettavasti tämä tarkoitti sitä, että kaksi kolmesta Fuengirolan joukkueesta joutui jäämään pois ja lisäksi suomalaiset SHS ja ILOSELLA ILMEELLÄ pystyivät järjestämään siten että jäivät pois viime hetkellä. Näin jäljelle jäi sallitut kahdeksan joukkuetta.

Nuo kahdeksan jäljelle jäänyttä joukkuetta ovat Pahalampi Suomesta, Göteborg Lions Ruotsista, Sancti Petri, Búhos Granadasta, Algeciras Wolves, Gelves Gorillas, Hockey Market ja kotijoukkue Fuengirola LIONS.

Pelit pelataan edelleen terveystilanteen vuoksi ilman yleisöä. Lisäksi pelien välillä on kaksi tuntia, jotta edellisen pelin pelaajat pääsevät kokonaan ulos alueelta ennenkuin seuraavat joukkueet tulevat sisään vaihtamaan varusteitaan.

Vaikka live-yleisöä ei paikalle pääsekään, voivat kiinnostuneet nautiskella peleistä netin kautta. Ottelut striimataan osoitteessa www.twitch.tv/livevisible.

Kansainvälisissä turnauksissa Fuengirolassa on perinteisesti ollut myös oheistoimintaa. Niin on nytkin, mutta terveysturvallisuuden vuoksi poikkeusjärjestelyin. Kiekkobussin tuotteet ja Deli de Paulan lakumyynti löytyvät hallialueen ulkopuolelta Nuriasolin aulasta.

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Jo on aikakin

Espanjassa käyttökelpoista ruokaa menee yli 1.3 miljoonaa tonnia vuodessa kaatopaikalle. Nyt...

Paratiisista

Ylen ja espanjalaisen Mediapro-yhtiön yhteistuotantona toteutetun Paratiisi -tv-sarjan toisen tuotantokauden kuvaukset...

Yksin!

Minulta silloin tällöin kysytään, olenko tosiaan ihan yksin, ilman puolisoa. Kysymys...

Viikon kysymys

Kaipaatko kättelyä?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa