Ajankohtaista Hyvinvointi

Cavaa ja mämmiä

Latvialainen Juris Zacs (vas.) ja ruotsalainen Markus Ahlstrand (oik.) eivät ensimaistamalla aivan varauksetta ihastuneet mämmiin. (Kuvat: Miia Paukkunen)

Miten maistuu suomalainen pääsiäisherkku Aurinkorannikon monikansalliselle asukaskunnalle? Selvitimme asiaa co-workingkeskus SmartWorkPlazan kansainvälisen raadin avulla.

 

SmartWorkPlazan perjantaihin kuuluu jäsenten oma hetki ja yhteistä kokoontumista juhlistetaan usein viikon teemaan liittyvillä herkuilla, kuten ystävänpäiväkakulla, jouluglögeillä tai vappumunkeilla. Pääsiäisteemaan emme liittäneet nyt suklaisia pääsiäismunia vaan nostimme pöytää suomalaisen perinneruuan mämmin.

Kulttuurilähettiläiden innolla kerroimme, että tätä herkkua syödään Suomessa aina pääsiäisenä ja epäilyttävästä ulkonäöstään huolimatta mämmi on paikkansa ansainnut ja pitänyt suomalaisten pääsiäispöydissä.

Kommentit mämmilautasten äärellä olivat kohteliaan pidättyväisiä ja otoksesta 20 prosenttia kieltäytyi kokonaan maistamasta tätä erikoisuutta. Vaikka kerroimme, että kyse on todellisesta superfoodista, mämmihän on kotimaisista raaka-aineista rukiista ja idätetystä rukiista eli maltaista tehty puuro, joka sopii myös vegaaneille, ei suosio kasvanut.

Rohkeimmat testaajat löytyivät Latviasta ja Ruotsista.

Fiilis oli hieman kuin viininmaistajaisissa, sillä erolla että tässä tapauksessa nuuhkaistiin lautasta ennen lusikallisen maistamista.

-On teillä suomalaisilla sitten erikoisia perinteitä.

-Mielenkiintoista…

-Saisiko lisää tuota keltaista… aijaa se onkin vaniljakastiketta

-Taidan jatkaa työntekoa.

Ulkomaalaisten matka suomiperinteiden ytimeen hieman kangersi, mutta meille suomalaisille mämmihetki vei mielen hetkeksi takaisin kotimaahan.

-En muistakaan milloin olen viimeksi maistanut mämmiä, tämähän on parempaa kuin ennen. Tätä samaa merkkiä meillä taisi olla aina kotonakin.

Mitä opimme? Ei perinteen tarvitse aina maistua hyvälle. Matka mämminmakuiseen Suomeen toi mieleen kissankäpälät ja värikkäät sulat ja totta kai tärkeitä ihmisiä. Monen vanhemmat tai isovanhemmat kuulostivat olleen mämminystäviä. Mutta ainakin ulkomaalaiselle vieraalle mämmin kanssa kannattaa tarjoilla lasi cavaa.

Outi Hannuksela

Mitä pidit jutusta?
+1
29
+1
3
+1
1
+1
4
+1
0
+1
3

Kolumnit

Viikon kysymys

Jos kuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa