perjantai, maalis 29, 2024

Pähkinät 13/21

1. Mitä maksoi korillinen Aura-olutta puolen litran kokoisissa pulloissa panimon mukaan vuonna 1885?

2. Minkä ranskalaisen alkoholijuoman on todettu aiheuttavan lisääntyneen syöpäriskin?

3. Kuinka paksun jääkerroksen läpi kolme venäläistä sukellusvenettä murtautui Pohjoisella jäämerellä?

4. Kuinka monta viikkoa laulaja Sannin kappale 2080-luvulla on pysynyt virallisella Top 100 -radiolistalla?

- Mainos -

5. Koska suomalaiset saavat vihdoin Olkiluoto 3:n tuottamaa sähköä?

6. Miksi amerikkalaisten omakotitalojen postilaatikossa on lippu?

7. Miksi kaikkien tuntema Burger King -hampurilaisketju ei saa avata ravintolaa Illinoisin osavaltiossa sijaitsevaan Maattonin kaupunkiin?

8. Kuinka pitkä on Suezin kanavan tukkinut MV Ever Given?

9. Koska espanjalaiset ”viettävät aprillipäivää”?

10. Kuka legendaarinen jalkapalloilija omistaa Real Valladolidin?

Oikeat vastaukset kuvan alapuolella

- Mainos -

1. 4,50 markkaa eli 23,80 euroa

Aura oluen korihinta löytyy ainakin ensi kesänä myyntiin tulevan suodattamattoman Aura Pils 5% kyljestä. Markkojen muuntaminen euroiksi – inflaatio huomioiden – käy kätevästi Tilastokeskuksen muuntolaskurilla.

2. Calvadosin

Calvados on omenaviina. Alkoholi taas muuttuu elimistössä syöpää aiheuttavaksi asetaldehydiksi, jolla on todettu yhteys lisääntyvään syöpäriskiin. Omena taas sisältää luonnostaan asetaldehydiä, joka kertautuu alkoholissa.

3. 1,5-metrisen

Sukellusveneet nousivat pintaan 300 metrin päässä toisistaan. Venäläisten mukaan harjoitus toteutettiin ensimmäistä kertaa laivaston historiassa.

4. 202

Kappale julkaistiin jo vuonna 2015. Siinä lauletaan mm ”Mulla on ikävä sua vielä 2080-luvulla”. Kappale on julkaisuvuoden Emma-voittaja, sekä viime vuosikymmenen soitetuin biisi. Sanni on pitänyt hiljaiseloa muutaman vuoden, mutta tänä vuonna on luvassa uutta musiikkia.

- Mainos -

5. Lokakuussa 2021

Olkiluoto 3 sai viime viikolla Säteilyturvakeskukselta luvan alkaa ladata ydinpolttoainetta. Lokakuussa saadaan ensimmäiset maistiaiset uudesta sähköstä. Säännöllinen sähköntuotanto alkaa helmikuussa 2022. 13 vuotta myöhässä valmistunut 1.600 megawatin voimala tulee tuottamaan 14 prosenttia Suomen sähkön tarpeesta.

6. Postin noutoa varten

Amerikassa postinkantaja myös noutaa kirjeet. Kun lippu on ylhäällä, niin posteljooni osaa pysähtyä ja ottaa postin mukaan, jos kyseiseen osoitteeseen ei muuten ole menossa kirjeitä.

7. Koska siellä on samanniminen kilpaileva yritys

Molemmat hampurilaispaikat on perustettu sattumalta 1950-luvulla, mutta Floridassa perustetusta hampparimestasta syntyi ketju. Maattonissa sijaitsevan ruokapaikan omistajat rekisteröivät tavaramerkin 1959. He yrittivät kieltää floridalaisen kilpailijansa leviämisen Illinoisin osavaltioon, mutta oikeus suostui vain siihen, ettei yritys saa perustaa ravintolaa Maattonin kaupunkiin.

8. 400 metriä

Evergreen yhtiön omistama laiva on yksi maailman suurimmista konttialuksista. Se pystyy ottamaan lastikseen yli 20.000 konttia. Jättimäisestä koostaan huolimatta sen matkanopeus on 22,8 solmua tunnissa.

9. 28. joulukuuta

Espanjalaiset aprillaavat toisiaan Viattomien lasten päivänä. Espanjan lisäksi myös Latinalaisessa Amerikassa pilaillaan tuolloin muiden kustannuksella.

10. Ronaldo

Nyt emme puhu Christiano Ronaldosta, vaan alkuperäisestä brasilialaisesta Ronaldo Nazáriosta, joka dominoi vihreätä verkaa 1990-luvulla. Ronaldo muistetaan lempinimellä El Gordo (Lihava) Hän ei ollut aina kauden alussa parhaassa mahdollisessa kunnossa pelatessaan mm. Real Madridissa.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...