Naiset hurvittelivat luksushotellissa ja jättivät tuhansien laskun maksamatta

Juoksulounaista on kuultu usein, mutta Málagassa naiskaksikko hemmotteli itseään juoksumajoituksella.

Joskus ihminen tarvitsee hemmottelua. Vaan mitä tehdä, jos budjetti ei millään riitä kunnolliseen itsensä palkitsemiseen?

Málagassa kaksi naista otti käyttöön varsin ”luovan” ratkaisun. He kirjautuivat sisään yhteen koko alueen hienoimmista luksushotelleista, Gran Hotel Miramariin, Málagan rannalla ja antoivat palaa.

Huoneeksi ei tietenkään kelvannut tavallinen kahden hengen huone, vaan asumukseksi valikoitui deluxe sea, yksi hotellin kalleimmista huoneista. Mukavan sängyn ohella 37 neliöisestä huoneesta on avoin merinäkymä, marmorilla vuorattu kylpyhuone ynnä muuta mukavaa napakkaan 375 euron hintaan per yö.

Espanjalainen 54-vuotias nainen ja argentiinalainen 57-vuotias nainen kirjautuivat hotelliin viime joulukuussa kolmeksi vuorokaudeksi. Heti samana iltana he kävivät illastamassa hotellin ravintolassa. Keittiön runsaiden antimien äärellä syntyi 325,50 euron lasku, joka laitettiin huoneen piikkiin. Ravintolassa viihdyttiin hyvin jatkossakin, kolmen päivän visiitin aikana kaksikko ruokaili hotellin ravintolassa useita kertoja, ja laskujen summat vaihtelivat 81 euron ja 173 euron välillä per kerta.

Ainahan ei tietenkään jaksa raahautua ravintolaan asti, joten naiset käyttivät luonnollisesti myös huonepalvelua ja minibaaria tilanteen vaatimissa mittasuhteissa. Laskua näistä kertyi likemmäs 200 euroa.

Deluxe sea -huoneessa kelpasi nautiskella viiden tähden hotellin tarjonnasta ja upeista merimaisemista. (kuva: Gran Hotel Miramar)

Edellä mainittujen oheen kun liitetään vielä pieniä sivukuluja hotellin spa-palveluiden käytöstä, kertyi kolmen päivän hemmotteluhupsuttelulle hintaa lähemmäs 3.000 euroa. Tarkalleen ottaen 2.759,50 euroa.

Liekö syynä ollut tehokkaan rentoutumisen jäljiltä väsähtäneet aivot, vai jokin muu, mutta pois lähtiessään naiset jättivät laskunsa maksamatta. Maksamattoman laskun ohella parivaljakolta jäi hotellin pysäköintialueelle auto, jolla he olivat visiitilleen saapuneet.

Hotellin johto ei ymmärrettävistä syistä suhtautunut laskuun aivan yhtä joustavasti, vaan asiasta tehtiin ilmoitus poliisille. Huomaavaisesti naiset olivat kirjautuneet hotelliin omilla tiedoillaan, joten poliisilla oli jokseenkin helppo työ selvittää syylliset.

Argentiinalainen 57-vuotias nainen pidätettiin Benalmádenassa jotakuinkin kuukausi tapahtumien jälkeen. Samalla kävi ilmi että hän on laittomasti maassa. Syytteitä näyttäisi tulevan petoksen lisäksi myös virkavallan vastustamisesta kiinniottotilanteessa.

Espanjalainen 54-vuotias nainen otettiin kiinni vajaata viikkoa myöhemmin.

Lähde: Diario Sur

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Janne Leipijärvi
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...