Työelämä kaipaa isoa remonttia

Työelämän pelisäännöt kaipaavat isoa remonttia monissa EU-maissa, mutta eritoten Suomessa.

Maailma ympärillä muuttuu. Ei voi olla niin, että työelämässä pätevät yhä säännöt, jotka on luotu aivan toisenlaisia olosuhteita varten.

Pätkä -ja silpputöiden tekijät tarvitsevat tukien ja palkan yhdistämistä niin, ettei lyhyen työpätkän teko aiheuta katkoksia tukiin tai vähennä niitä samassa suhteessa kuin hankkii lisätuloja.

Pelkkä 300 euron suojaraja ei tähän riitä.

Nykyisen tietotekniikan aikana informaatio kulkee reaaliajassa. Ei luulisi olevan ylivoimaisen vaikeaa rakentaa systeemi, jossa palkkatiedot kulkevat reaaliajassa tukien maksajille jne.

Nykyiset järjestelmät aiheuttavat ongelmia myös niille, jotka lisäävät osaamistaan opiskelemalla työttömyyden aikana. Helposti käy niin, että järjestelmä heittää opiskelevan ansiosidonnaiselta opintotuelle.

Perheellinen ja asuntovelkainen ei voi tällaisessa tilanteessa tehdä muuta kuin lopettaa opiskelemisen ja palata ansiosidonnaiselle korvaukselle.

Nykyisin on entistä tärkeämpää tukea ihmisiä opiskelemaan uutta ammattia, kun entinen on mennyt alta tai entinen työ vaatii ihan uudenlaisia taitoja, joiden hankkiminen ei työn ohella opiskellen onnistu.

Meillä on hoettu väsymiseen asti, miten työn tekemisen ehdoista pitää sopia yhä enemmän työpaikoilla. Hokeminen ei ole kuitenkaan johtanut käytännön tekoihin.

Tällä hetkellä Suomesta puuttuvat pitkälti paikallisen sopimisen edellytykset. Syy on siinä, ettei meillä vieläkään ole kyetty työpaikoilla ajatteluun yhteisessä veneessä olemisesta.

Suomalaisen työelämän uudistaminen alkoi 1970-luvulla, kun öljykriisin tunnelmissa rakennettiin Korpilammen seminaari. Sen tuloksena syntyi ajattelu kolmikannasta eli työmarkkinajärjestöt ja hallitus sopivat palkankorotuksista, verotuksesta, sosiaaliturvan uudistamisesta ja jopa maataloustulosta.

Korporaatioiden valta korostui parlamentarismin kustannuksella. Talouden ennustettavuus parani, palkankorotusten ylilyönteihin saatiin joku tolkku. Kun ne ylimitoitettiin, korjattiin asia devalvaatiolla.

Nyt ollaan eurossa, eri alat ja yritykset kulkevat eri tulostahtiin ja talouden syklit nopeutuvat. Ollaan paljolti tilanteessa, jossa vain yrityskohtaisesti sopimalla saadaan molempia osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja.

Yritysten sisälle pitää rakentaa kanavia, joissa työntekijöiden näkemykset saadaan yritysten päätöksenteon osaksi. Esimerkkejä onnistuneista ratkaisuista löytyy muun muassa Ruotsista ja Saksasta.

Niin pitkään kun työntekijäpuoli kokee, ettei se pääse osallistumaan yrityksen päätöksentekoon eikä heidän näkemyksiään oteta huomioon ratkaisuissa, ollaan pattitilanteessa. Työntekijäpuoli esittää vaatimuksiaan vain omista lähtökohdistaan ottamatta huomioon yrityksen edellytyksiä vastata niihin.

Suomessa työvoimapula pahenee. Osaajista on krooninen pula monilla aloilla. Tällainen tilanne johtaa helposti siihen, että työn hinta kohoaa ja yritysten kilpailukyky heikkenee. Sinänsä palkkojen nousu tällaisessa tilanteessa ei välttämättä ole paha asia.

Ongelmia aiheuttaa se, että palkat jäävät voimaan myös heikommiksi ajoiksi. Puhutan saavutetuista eduista, jotka nykyisillä sopimusmalleilla on sinetöity.

Tarvitaan palkkajoustoa molempiin suuntiin. Sellaisista asioista voidaan kuitenkin sopia vain paikallisesti eri palkkiojärjestelmillä. Nykyisin tällaisia joustoelementtejä on vain murto-osalla yrityksiä. Palkkiomalleihin rakentuvien palkkajoustojen pitäisi nykyisin olla enemmän sääntö kuin poikkeus.

Pauli Uusi-Kilponen

Kirjoittaja on 40 vuotta media-alalla toiminut lehdistöneuvos.

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Mielenkiintoinen (1)
  • Erinomainen (0)
  • Hyödyllinen (0)
  • Tylsä (0)
  • Vanha uutinen (0)