Mies heitti puolisonsa alas parvekkeelta Fuengirolassa

Poliisi tutkii Fuengirolassa viime sunnuntaina sattunutta tapausta, jossa ilmeisesti mies on paiskannut puolisonsa parvekkeelta alas. Pudotus ei ollut kohtalokas, mutta nainen joutui sairaalaan.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
1 min lukuaika

Sunnuntaina 28.4. noin puoli kahden aikaan iltapäivällä Fuengirolan poliisi sai hätäpuhelun naiselta El Boquetillon kaupunginosasta Fuengirolassa. Muutamaa minuuttia myöhemmin poliisit saapuivat Calle Mallorca kadun osoitteeseen, missä väkivallanteko oli jo ehtinyt tapahtua.

Hätäpuhelun soittanut nainen oli heitetty alas ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevan asunnon parvekkeelta. Selvennykseksi mainittakoon, että Espanjassa ensimmäinen kerros ei ole katutaso.

Poliisit löysivät naisen taloyhtiön sisäpihalta, johon heidän piti murtautua. Näyttää siltä, että naisen 54-vuotias ukrainalainen puoliso on heittänyt hänet parvekkeelta alas riidan yhteydessä.

Pian paikalle saapunut lääkintähenkilökunta totesi ettei naisella ole hengenvaaraa, mutta hänet vietiin Marbellan sairaalaan saamaan hoitoa vammoihinsa.

- Mainos -

Mies pidätettiin epäiltynä perheväkivallasta ja murhayrityksestä.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *