Massiivinen Cala Mijas -kesätapahtuma peruuntuu

Viime vuosina suuria yleisömääriä kerännyttä Cala Mijas -festivaalia ei järjestetä tänä vuonna. Festivaalijärjestäjän ja Mijasin kaupungin sukset ovat asian suhteen perusteellisesti ristissä.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
1 min lukuaika
Cala Mijas -festivaalin lava pysyy tyhjänä kesällä 2024.

Vuonna 2022 ensimmäistä kertaa järjestetty Cala Mijas -festivaali näyttää jäävän lyhytikäiseksi. Tapahtumaa järjestänyt yhtiö Last Tour ja Mijasin kaupunki ovat kumpikin tahoillaan ilmoittaneet, että tapahtumaa ei enää järjestetä. Osapuolten välillä vallitsee melkoisia erimielisyyksiä mm. taloudellisista vastuista.

Tapahtumajärjestäjän mukaan kaupunki ei ole huolehtinut sovituista maksuista eikä muistakaan velvoitteistaan, kaupunginhallitus puolestaan sanoo, että järjestäjä yrittää laskuttaa asioista, joista ei ole sovittu.

Cala Mijas oli tarkoitus järjestää elokuun 29.-31. päivä. Viime vuonna festivaali keräsi kolmen päivän aikana yli 110.000 festivaalivierasta. Heidän joukossaan oli myös Espanjan pääministeri Pedro Sánchez, joka kävi katsastamassa yhdysvaltalaisen The Strokesin keikan.

Muita nimekkäitä esiintyjiä ovat olleet mm. Arctic Monkeys, Liam Gallagher ja The Chemical Brothers.

- Mainos -

Tämän vuoden tapahtumaan on ehditty jo myydä paljon lippuja. Järjestäjän mukaan ostetut liput hyvitetään asiakkaille.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *