Vapun sää on Aurinkorannikollakin vaihteleva – aaton lämpö vaihtuu tihkusateeseen

Kastutaanko Kansainvälisillä päivillä – ja miten käy Wara Mantan lakituksen Fuengirolassa?

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
2 min lukuaika
Fuengirolan Kansainväliset päivät alkavat perinteisesti paraatilla keskiviikkona 1.5. Aamupäiväksi on luvattu sadetta. Kuva: FIP Fuengirola.

Vappuviikkoa vietetään Espanjan Aurinkorannikolla vaihtelevassa säässä

Kylmä rintama vaikuttaa koko Espanjan mantereen säähän, ja elohopea on laskenut hieman ajankohtaan nähden normaalia alemmaksi. Päivälämpötilat ovat Aurinkorannikolla silti pysytelleet leppeästi 20 asteen tienoilla.

Eteläisen Espanjan peittävä Andalusia on kooltaan iso, ja se näkyy sääennusteissa.

Espanjan ilmatieteen laitoksen Aemetin mukaan Andalusiassa saadaan vappuviikolla niin poutaa, sadetta kuin jopa luntakin.

- Mainos -

Lumiraja on 1.700 metrin korkeudessa Andalusian sisämaan vuoristoalueella, missä lunta saattaa sadella lisää toukokuun alkaessa. Esimerkiksi Córdobassa ja Granadassa jäädään kylmimmillään 5-6 asteeseen.

Maanantaina koko rannikolla satelee paikoitelleen vettä, mutta sateet jäävät vähäisiksi määriltään. Sateisiin voi liittyä ukkosia.

Fuengirolassa keskiviikkona 1.5. käynnistyvä Kansainväliset päivät -suurtapahtuma saataneen viettää hyvissä olosuhteissa.

Lue myös: Maailma on saapumassa kylään, luvassa vuoden parhaat juhlat

Vappupäivän aamuna satelee

Aurinkorannikon suomalaisseudulla Fuengirolassa tiistainen vappuaatto on poutainen ja lämmin, joten Wara Mantaa päästäneen lakittamaan kuivassa kelissä ja miellyttävässä 22-23 asteen lämmössä. Navakka tuuli puhaltaa jopa 30 km/h nopeudella.

Yöllä elohopeaa putoaa 12 asteeseen.

Vappupäivä valkenee Fuengirolassa tihkusateisena. Aemet ennustaa, että sateen todennäköisyys keskiviikon yön ja aamupäivän aikana on 85 prosenttia.

Vappupäivän mittaan sää kuitenkin selkeytyy ja poutaantuu. Tuuli on yhä navakkaa, noin 20 km/h.

- Mainos -

Lue myös: Wara Manta lakitetaan jälleen vappuaattona

Torstaina ja perjantaina rannikkokaupungeissa on aurinkoista ja selkeää ja lämpötilat reilusti 20 asteen yläpuolella. Sunnuntaista lähtien seudulle ennustetaan jo kuumempia kelejä, kun mittarin povataan kohoavan 28 asteeseen.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *