Kesäuinnin kohtalo ratkesi: kaikille altaille täyttölupa Aurinkorannikolla

Málagan maakunnan kaikkia uima-altaita saa täyttää ja käyttää ensi kesänä normaalisti. Tuore viranomaispäätös on helpotus niin matkailualalle kuin asukkaille.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
3 min lukuaika
Aurinkorannikon uima-altaissa saa polskia.

Espanjan Aurinkorannikolla päästään nauttiman polskimisesta uima-altaissa täysin rinnoin tulevanakin kesänä.

Kuivuuden riivaamassa Andalusiassa on jouduttu säännöstelemään vettä pitkin kevättä, ja vallalla on ollut pitkään epätietoisuutta siitä, riittääkö vettä eteläisen Espanjan kymmenien tuhansien uima-altaiden täyttämiseen – ja käyttämiseen – vai ei.

Málagan maakunnassa on yhteensä 78 606 uima-allasta.

Andalusian itsehallintoalueen hallituksen alainen erillinen kuivuuskomitea määräsi alkukeväästä kaikki uima-altaat täyttökieltoon.

- Mainos -

Maaliskuun puolivälissä tullut linjaus salli altaiden täytön hotelleissa ja esimerkiksi kunnan urheilukeskusten altaissa, mutta kielsi taloyhteisöjen ja yksityisten talojen altaiden täyttämisen.

Lue myös: Hotellien uima-altaissa voi polskutella kesällä – mutta taloyhteisöjen altaille täyttökielto

200 vesilitraa päivässä per henkilö

Pääsiäisen ajan runsaiden sateiden vuoksi vesivarannot kohenivat sen verran, että sääntelyä voitiin hieman joustavoittaa huhtikuussa.

Aiemmin keväällä kotitalouksien vedenkäytölle asetettiin rajaksi 160 litraa henkilöä kohden vuorokaudessa. Parantuneen vesitilanteen myötä tuota rajaa nostettiin 25 prosentilla, 200 litraan.

Andalusian aluehallinto linjasi huhtikuussa, että kunhan kaupungit pysyvät tuon käyttörajan alla, ne saavat itse päättää sallitaanko yksityisten uima-altaiden käyttö vai ei.

Esimerkiksi Esteponan kaupunki antoi jo tuolloin luvan altaiden täytölle.

Lue myös: Ensimmäinen Aurinkorannikon isoista kaupungeista antoi käyttöluvan uima-altaille

Andalusian hallitus antoi täyttöluvan Málagan maakunnalle

Nyt asiaan on tullut virallinen päätös myös ylemmiltä tahoilta.

- Mainos -

Lukuisat medialähteet kertovat, että Málagan maakunta – johon siis Aurinkorannikokin kuuluu – sallii uima-altaiden täyttämisen kesällä saatuaan luvan ja tuen Andalusian hallitukselta.

Tiistaisessa (7.5.) lehdistötilaisuudessa kestävän kehityksen ministeri Ramón Fernández-Pacheco totesi, että ”uima-altaat tullaan täyttämään Málagan maakunnassa”.

Ministeri totesi tiedostavansa, että alueelle virtaa kesällä runsaasti matkailijoita, joille uima-altailla on tärkeä merkitys.

Hän lisäsi kuitenkin, että 200 litran vedenkäyttörajoitus henkilöä kohti päivässä on edelleen voimassa.

Kuivuuskriisi ei ole ohi

Andalusian hallituksen edustajan mukaan maakunnan taloudellisen kehityksen ja matkailun välillä on oltava tasapaino, joka tarjoaa paljon työpaikkoja ja mahdollisuuksia, mutta on huolehdittava myös niukoista luonnonvaroista kuten vedestä.

– Pahin asia, jonka voimme tehdä Andalusiassa, on ajatella, että kuivuuskriisi on nyt ratkaistu.

Hän paljasti, että kokouksessa sorvattiin tiistaina Málagan maakunnan kannalta myönteinen sopimus.

Hallituksen kuivuuskomiteat kokoontuvat toukokuun ajan säännöllisesti seuratakseen vesivarantojen tilannetta.

- Mainos -

Lue myös: Kuivuuskriisi: hätäkeinona laivat toisivat vettä Aurinkorannikolle

Muut Andalusian maakunnat joutuvat odottamaan

Vaikka uima -altaiden täyttämispäätös jätettiin yksittäisten kaupunkien päätettäväksi, Málaga halusi toimia koordinoituna yhteisönä välttääkseen kuntien välisiä eroja.

Fernandez-Pacheco sanoi, että hallitus ”yrittää niin pitkälle kuin mahdollista koordinoida toimenpiteitä siten, ettei kaupunkien välillä ole syviä eroja”.

Muiden Andalusian maakuntien, kuten Cádiz tai Alméria, on odotettava ja katsottava, saavatko ne täyttää yksityiset uima -altaat.

Málagan maakunnassa vesivarannot ovat nyt 27,93 prosentin tasolla niiden kokonaiskapasiteetista – kuitenkin paremmalla tasolla kuin vuosi sitten tähän samaan aikaan (7.5.).

Jaa tämä artikkeli
2 kommenttia
  • Jäi vähän epäselväksi milloin se ensi kesä alkaa. Tarkoittaako vuoden 2025 kesää?

    • Tänä kesänä sentään. Espanjassa virallinen kesän lasketaan alkavan juhannuksena. Se, milloin altaiden täyttö käytännössä sallitaan, ei vielä ole tiedossa – riippuu eri kaupunkien päätöksistä. /jari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *