The Charades – Rautalankaa, Beatia ja 60´s musiikkia – Vieraina Pikkis ja Mutikainen

The Charades -yhtye on vankka rautalanka- ja beatmusiikin lipunkantaja Suomessa. Yhtye suhtautuu soittoon pieteetillä, esikuvia kumarretaan, mutta musiikkiin tuodaan myös omat mausteet.

Yhtye on ollut kasassa jo komeat 35 vuotta ja sinä aikana kiertueita on tehty ympäri maailmaa. Levyjäkin Charades on julkaissut kymmenkunta ja viisi kertaa alan johtava brittilehti Pipeline on valinnut Charadesin levyn vuoden levyksi. Yhtyeen rumpali Jari Moberg on julkaissut suomalaisen rautalankamusiikin historiikin Sadoin sähkökitaroin. Kirjan pohjalta on tekeillä myös tv-sarja.

The Charades esiintyy Kukossa lauantaina 18.12. Bändi on kutsunut keikalle myös pari vierailevaa tähteä. Lavalla nähdään karismaattinen laulaja Pikkis Karen sekä suomalaisen rautalankasoiton legenda Pekka Mutikainen. Rautalankaillat ovat olleet suosittuja, siksi paikka kannattaa varata etukäteen. Se onnistuu parhaiten laittamalla sähköpostia osoitteeseen [email protected] . Ennakkoon varattuna lippu maksaa 12€. Lippuja myydään myös ovelta klo 17.30 alkaen. Show time on noin klo 19.

Lue juttu Charades yhtyeen perustajajäsenestä Jari Mobergista: https://fuengirola.fi/rumpali-vaantaa-rautalangasta/

Mainos
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Huolestuttaako sähkön hinnan nousu?

View Results

Loading ... Loading ...
Mainos