Lukuaika: Fuengirolan liikuntapalveluita käytetään ahkerasti

Fuengirolan liikuntapalveluita käytetään ahkerasti

Viime vuoden aikana Fuengirolan kaupungin tarjoamia liikuntamahdollisuuksia hyödynsi keskimäärin 10.864 henkeä kuukaudessa, liikunnasta vastaava kaupunginvaltuutettu Pedro Cuevas kertoi maanantaiaamuna.

Suosituimpia kaikista kaupungin tarjoamista liikuntamahdollisuuksista ovat kaupungin yleiset uima-altaat, joilla on ollut viime vuonna keskimäärin 5.306 käyttäjää kuukaudessa.

Toiseksi eniten käyttäjiä on yleisillä urheilukentillä ja erilaisilla liikuntakerhoilla. Näihin on osallistunut kaikkiaan keskimäärin 2.420 liikkunnanharrastajaa kuukaudessa.

Aikuisten liikuntapalveluja on käyttänyt 1.101 henkeä kuukaudessa ja liikuntakouluihin on osallistunut keskimäärin 779 oppilasta kuukautta kohti.

Cuevas nosti esiin erityisesti liikuntakerhojen merkitystä nuorille ja sanoi, että lajivalikoimaa aiotaan tulevaisuudessa kasvattaa.

- Mainos -

Fuengirolan kaupungin tarjoamat liikuntapalvelut ovat kaikkien kaupungin asukkaiden käytettävissä. Niiden hintataso on varsin edullinen. Tavallisesti palveluiden käytöstä veloitetaan muutaman kymmenen euron vuosimaksu ja sen lisäksi kertamaksu.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä maa voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...