Tällaisen kodin Aurinkorannikolta saa 89.000 eurolla: 110 neliötä maakunnan kauneimmassa kylässä

Espanjan Aurinkorannikolla voi tehdä yhä hyvin edullisiakin asuinlöytöjä, etenkin sisämaan puolella. Casaresin valkoinen kylä on oiva esimerkki.

Jari Peltomäki
Jari Peltomäki
3 min lukuaika
Tältä myynnissä oleva kaksikerroksinen duplex-asunto näyttää ulkoapäin. Hintapyyntö remonttia vaativalle kodille on 89.000 euroa. Talo sijaitsee Casaresin kauniin kylän pääkadun varrella Espanjan Aurinkorannikolla. Fuengirolaan on ajomatkaa noin 50-60 minuuttia. Kuva: Idealista.

Espanjan Aurinkorannikolla omistusasuntojen ja vuokrakotien hinnat ovat viime vuosina kohonneet, mutta kohtuuhintaisiakin koteja on yhä runsaasti tarjolla.

Laihemmalla lompakolla pärjää, jos suuntaa Välimeren rannalta sisämaahan päin. Monet Fuengirolan seudulla ovat löytäneet mansikkapaikkansa Alhaurín de la Torren ja Alhaurín el Granden kaltaisista vuoristokylistä.

Ja sitten on esimerkiksi läntisellä Aurinkorannikolla sijaitseva Casares, joka on moneen kertaan valittu koko Málagan maakunnan kauneimmaksi kyläksi ja myös Espanjan viehkeimpien joukkoon.

Fuengirola.fi kertoi viime syksynä, kuinka arvovaltainen National Geographic -julkaisu listasi Casaresin koko maan sadan kauneimman kylän joukkoon.

- Mainos -

Lue myös: Kauniimpi kuin Mijas Pueblo: Casaresin sokeripalakylä nimettiin koko Espanjan viehkeimpien joukkoon

Kelpaisiko koti Andalusian kehdossa?

Casares on autenttinen ja aito andalusialainen valkoinen kylä, joka levittäytyy upeasti vuorenrinteelle. Asukkaita on kuutisentuhatta. Kylän rannikkoalue Casares Costa tarjoaa hienoja hiekkarantoja ja rantaravintoloita. Välimeren rannikolta ajaa vajaassa vartissa kylään.

Kylää vartioi kukkulalla ikivanha, Arabien aikainen linnoitus ja kirkko. Kapeat kadut ja kujat henkivät historiaa.

Vieressä, vajaan kymmenen minuutin ajomatkan päässä sijaitsee tyylikäs ja trendikäs Estepona, ja kaikki ison kaupungin palvelut.

Casares.

Jos hankkii kodin Casaresista, pääsee asumaan ”andalusialismin kehtoon”. Kylässä nimittäin syntyi vuonna 1885 itse andalusialaisuuden isä, maineikas poliitikko ja ideologi Blas Infante.

Erikokoisia asuntoja Casaresissa on myynnissä Espanjan tunnetuimman kiinteistönvälitysportaali Idealistan mukaan satoja: tämän jutun tekohetkellä 889 kappaletta. Niistä suurin osa sijaitsee toki juurikin halutulla rannikkoalueella, mutta useita kymmeniä myös itse kylässä.

Lue myös: Täältä löytyvät Málagan alueen edullisimmat vuokra-asunnot

Casaresin kylän keskustaa. Tälle keskusaukiolle on esimerkkitalosta vain kivenheiton matka.

Remppakohteessa on kolme makuuhuonetta ja kaksi kylpyhuonetta

Casaresin kylässä on tarjolla oiva esimerkki vuoristokylien hintatasosta. 110-neliöinen duplex-asunto kylän pääkadun varrella maksaa 89.000 euroa. Neliöhinta on sangen kohtuullinen 809 euroa.

- Mainos -

Kaksikerroksisessa kiinteistössä on kolme makuuhuonetta ja kaksi kylpyhuonetta. Se vaatii remonttia eli kyseessä on tee-se-itse-henkilön unelmakohde. Kaikkiaan neliöitä on 128.

Päämakuuhuoneesta on käynti omalle patiolle. Takana portaat yläkertaan, missä ovat keittiö ja olohuone. Kuva: Idealista.

Sisääntulo johtaa olohuoneeseen sekä keittiöön, jonka yhteydessä on perinteiseen espanjalaiseen tapaan erillinen pyykinpesutila. Alakerrassa on kolme makuuhuonetta ja kaksi kylpyhuonetta. Päämakuuhuoneesta on käynti pienelle, suojaiselle patiolle. Tästä kerroksesta pääsee myös ulos kadulle.

Casaresin viehättävä keskusaukio on kivenheiton päässä. Aukiolla on baareja, pieni ruokakauppa, kirkko ja pari ravintolaa. Kylässä on apteekki ja paikallinen koulu, jalkapallokenttäkin löytyy sekä ilmainen pysäköintitalo.

Voit katsoa kohteen esittelyvideon tästä (Idealista).

Kaksikerroksisen kodin toisessa kylpyhuoneessa on amme. Pesutilat ovat kelvollisessa kunnossa hintaansa nähden. Kuva: Idealista.

Kattoterassitalo 95.000 eurolla

Casaresin kylässä on myynnissä muitakin mielenkiintoisia ja edullisia kohteita.

Esimerkiksi 3-kerroksinen kaupunkitalo, jossa on upea kattoterassi vuori- ja merimaisemineen, maksaa 95.000 euroa.

Myös tämä kolmen makuuhuoneen kiinteistö kaipaa maalia ja laittoa, mutta puitteet ovat paikallaan.

Casaresin 95.000 euron kaupunkitalossa on tilava kattoterassi, joka tarjoaa maisemat kylään, vuorille ja mainostekstin mukaan ”merelle saakka”. Kuva: Idealista.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *