Jari Sillanpää, 58, saapui Aurinkorannikon kotiinsa toukokuussa lämmittelemään pariksi viikoksi ennen kuin katse kääntyy tulevan kesän työkiireisiin. Ajoitus visiitille oli sikäli hyvä, että samalla laulaja pääsi katsastamaan Aurinkorannikon ykköspippalot, Fuengirolan kansainväliset päivät.
Erityisenä bonuksena oli vielä se, että juhlilla oli esiintymässä Sillanpään pitkäaikainen ystävä ja kuninkaalliskollega Marita Taavitsainen.
– Me tiesimme että Marita on täällä esiintymässä, mutta emme kertoneet hänelle etukäteen että olemme tulossa paikalle. Pääsimme tekemään iloisen yllätyshyökkäyksen hänen keikalleen, Sillanpää nauraa ja viittaa me-sanalla ex-avopuolisoonsa, nykyiseen hyvään ystäväänsä Siim Bahmatsoviin.
Voit katsoa Jarin iloisen videohaastattelun tämän artikkelin lopusta. Hän kertoo Espanjan merkityksestä elämässään ja näyttää myös, kuinka tangokuninkaalta taipuvat flamenco-eleet!
Katse on eteenpäin
Jari Sillanpään elämässä on viime vuosina ollut kosolti negatiivista julkisuutta. Tuomiot vakavista rikoksista johtivat myös uran laskusuuntaan.
Viime syksynä tarinaan kirjoitettiin uusi luku, kun MTV:llä näytettiin neliosainen dokumenttisarja Siltsu. Se nosti jälleen laineet ja osansa sai sekä Sillanpää että monissa medioissa liian myötämieliseksi tuomittu dokumentti.
Sillanpää itse kertoo jättäneensä noiden asioiden märehtimisen taakseen.
– Minä haluan katsoa nyt vain eteenpäin. Monet fanit, läheiset ystävät, ja ihmiset täällä rannikollakin ovat sanoneet samaa: nyt vaan eteenpäin, hän linjaa. Jari ei kadu tv-dokumenttiin lähtemistä
Toisaalta laulaja ymmärtää, ettei se ole aina helppoa tai edes täysin mahdollista.
– Tietenkin toimittajat haluavat niistä asioista kysyä, vaikka niistä tapahtumista on kulunut jo kuusi vuotta.
Sillanpää ei alun perin halunnut osallistua dokumentin tekemiseen, mutta pyörsi sitten päätöksensä. Olisiko nyt jälkiviisaana ratkaisu toinen?
– Kyllä se oli kuitenkin parempi mennä siihen mukaan kertomaan oma puoleni niistä asioista.
Espanjalla on tärkeä merkitys
Espanjalla on ollut erityinen paikka Jari Sillanpään sydämessä jo pitkään.
– Ensimmäinen kosketukseni Espanjaan oli Barcelonassa, missä asuin ja tein mallin töitä vuonna 1989. Myöhemmin tulin ystävien kanssa lomalle Aurinkorannikolle ja ajattelin, että täällä olisi kiva olla oma paikka. Lopulta vuonna 2004 ostin asunnon Benalmádenasta, hän kertaa.
Asunto on miehellä edelleen, vaikka pari vuotta sitten hän jo kertaalleen päätti myydä sen.
– Kun sitten tulimme laittamaan asuntoa myyntikuntoon, tajusin, että en minä siitä voi luopua, Sillanpää nauraa. ”En juuri missään käykään iltariennoilla”Jari Sillanpää elämästään Espanjassa
Aurinkorannikon suomalaisalueella Sillanpään kaltainen julkkis ei tietenkään voi välttyä siltä, että tutut ja vähän tuntemattomammatkin tulevat juttelemaan. Miltä se tuntuu?
– Se on ihan ok, hän toteaa ja täsmentää:
– Päivällä! Silloin ihmiset ovat todella ihania. Mutta illalla voi vastaan tulla sitten koko skaala. Tosin en minä nykyään enää juuri missään käykään iltariennoilla.
Uutta musiikkia luvassa
Vaikka Sillanpään talvi on joulukiertuetta lukuun ottamatta sujunut melko rauhallisissa merkeissä, on töitäkin toki tehty sen verran, että uusi biisi julkaistaan kesäksi. Se on Sillanpään luottomiehen Petri Somerin kynästä.
– Petri laittoi minulle keväällä demoina kaksi uutta biisiä, ja minä tykästyin niihin molempiin, vaikka olen biisien kanssa aika kranttu.
Toinen kappaleista otettiin työn alle noin kuukausi sitten, ja se päätettiin julkaista vielä ennen kesää.
– Kappaleen nimi on Mä kestän kaiken. Se on melko nopea kappale, joka tuo mieleen The Weeknd:n ja A-ha:n. Sitä voisi kuvailla bilebiisiksi tai hyväksi treenibiisiksi, Jari maalailee.
Laulu on muuten ensisoitossa Radio Finlandiassa tulevana lauantaina 11.5. klo 19 (Espanjan aikaa).
Faneista saa voimaa
Tulevana kesänä Jari Sillanpää suuntaa jälleen keikkalavoille kesäkiertueen merkeissä. Uskollisimmat fanit seuraavat Sillanpäätä keikalta toiselle, jopa ulkomaille asti.
Faneista onkin tullut vuosien ja vuosikymmenten varrella hänelle todellinen voimavara.
– Mitä enemmän heitä oppii tuntemaan, sitä enemmän heistä tulee ikään kuin perhefiilis. Muutamista heistä on tullut hyviä ystäviäkin. He myös antavat voimaa silloin kuin esimerkiksi julkisuus ryöpyttää.
Sohail ikuisesti muistoissa
Pitkän uransa aikana Jari Sillanpää on ehtinyt kokemaan monia huippukohtia, mutta edelleen yhtenä ikimuistoisempana hän nimeää Fuengirolassa Sohailin linnassa huhtikuussa 2019 järjestetyn konsertin.
– Se oli kerrassaan upea kokemus kaikilla tavoilla. Ehdottomasti yksi niistä konserteista, jotka tulen aina muistamaan. Ei pelkästään ulkomaankeikkana, vaan koko urani yhtenä kohokohtana, Sillanpää hehkuttaa. Sillanpään 30-vuotistaiteilijajuhla koittaa ensi vuonna
Sohailin linnaan liittyy myös yksi hänen haaveistaan ensi vuotta silmällä pitäen.
– Ensi vuonnahan minulla on 30-vuotistaiteiljajuhlat ja suunnitteilla on tehdä jotain spesiaalia silloin. Ainakin ihan uusi konsertti äitienpäiväksi on tekeillä. Sen lisäksi haaveilen, että jospa ensi vuoden keväällä voisi järjestää uuden konsertin tuossa Sohailin upeassa linnassa, vuoden 1995 tangokuningas sanoo.
Lue myös: Jari Sillanpää valloitti Sohailin linnan
“Rakkaita ystäviä on”
Työn saralla Jari haaveilee siis juhlavuoden konserteista. Mutta mitä muita haaveita hänellä on tulevaisuuden varalle? Ensimmäistä kertaa hän käy mietteliääksi.
– Päivä kerrallaan, ei minulla mitään sen konkreettisempaa ole mielessä, hän pohtii.
Pienen lisämiettimisen jälkeen hän myöntää:
– No, tietysti terveyttä ja rakkautta niin kuin kaikki muutkin, hän nauraa.
No, onko molempia?
– No on. Siis rakkaita ystäviä, hän täsmentää. 
”Olen lihonut hirveästi”
Myös terveyttä on piisannut ja ääni on miehen mukaan edelleen erinomaisessa kunnossa.
– Lopetin kolme vuotta sitten tupakoinnin. Vaikka vakuuttelin aina polttaessani itselleni, että ei se vaikuta ääneen, niin nyt savuttomana olen huomannut, että kyllä se vaan vaikutti.
Kun mieheltä kysyy, onko tupakan jättämisestä ollut muita terveysvaikutuksia, hän purskahtaa nauramaan.
– On, ilman muuta. Mä olen lihonut hirveästi, hän remahtaa.
– Mutta silti hyvä juttu, että pääsin tupakasta eroon.
KATSO Jari Sillanpään iloinen videohaastattelu Fuengirolan rantakadulta toukokuussa 2024:






