Lukuaika: Kansainvälisen tason elvistelyä

Kansainvälisen tason elvistelyä

Juha ”Aron” Leppänen, yksi Suomen arvostetuimmista Elvis-tulkitsijoista saapuu helmikuussa Aurinkorannikolle. Keikkoja on luvassa useammassa eri paikassa.

Juha Leppänen kävi viime syksynä Fuengirolassa voittopuolisesti lomareissulla ja lupasi tulla helmi- maaliskuussa takaisin, enemmän esiintyminen mielessään. Näyttää siltä, että hän on sanansa mittainen mies.

Parin viikon aikana Leppäsen Elvis-tulkintoja nähdään ja kuullaan Fuengirolassa viidesti. Ja jottei miehen aika tulisi pitkäksi, hän käy välissä heittämässä pari keikkaa myös Costa Blancalla, Torreviejassa.

Arvostettu Elvis-tulkki

Juha Leppänen aloitteli Elvis-keikat harrastuspohjalta jo viime vuosituhannen lopulla, mutta laskee että vuosituhannen vaihteesta hän on tehnyt hommaa vakavammin. Nyt helmikuussa hänellä tulee täyteen kymmenen vuotta täysipäiväisenä artistina. Tuona aikana keikkoja on kertynyt yli tuhat.

- Mainos -

– Alkuaikoina tahti oli muutamia kymmeniä keikkoja vuodessa, mutta viime vuosina ollaan oltu lähempänä sataa per vuosi, Leppänen laskeskelee.

Ei siis ihme, että Leppänen on yksi Suomen arvostetuimpia esiintyjiä omalla alallaan. Vientiä on riittänyt myös Suomen ulkopuolella, ainakin Venäjällä, Virossa, Saksassa, Latviassa, USA:ssa, Kyproksella, Etelä-Koreassa ja nyt siis Espanjassakin.

Juha Leppäsen Elvis-meininkiä pääsee todistamaan Kukossa sunnuntaina 17.2. ja torstaina 28.2. Koppasissa perjantaina 22.2. ja His Starsissa perjantaina 1.3. Lisäksi hän esittää Elviksen gospelkappaleita Los Bolichesin seurakuntakodilla tiistaina 26.2.

Janne Leipijärvi

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Miten Suomelle käy euroviisuissa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...