Espanja lumosi Noora Karman

 

Vuosikymmenen kypsyttelyn jälkeen tarvittiin lopulta koko maailman pysäyttänyt virus, joka sai Noora Karman lopulta päättämään, että nyt on aika siirtyä suunnitelmista käytäntöön.

– Niin kuin kaikilta muiltakin taiteilijoilta, myös minulta lähtivät työt alta, joten oli aikaa miettiä rauhassa mitä haluan tehdä.

Karmalla on Sipoossa esittäviin taiteisiin keskittyvä Talent School, jonka hän aikoo tuoda nyt myös Aurinkorannikolle.

– Alkuperäinen suunnitelma oli monistaa Talent School ensin parille paikkakunnalle Suomeen ja vasta myöhemmin tuoda se tänne Espanjaan, mutta korona-aika kirkasti ajatuksen siitä, että laitetaan mutkat suoraksi, ja perustetaan koulu tänne nyt.

Vaikka Noora Karma muuttaa tulevana talvena Aurinkorannikolle, eivät siteet Suomeen tietenkään katkea.

– Minulle jää edelleen alkuperäinen Talent School Sipooseen ja toki käyn Suomessa myös keikoilla, mutta pääasiallinen toiminta keskittyy jatkossa tänne Aurinkorannikolle ja erityisesti uuden Talent Schoolin käynnistämiseen.

Näillä näkymin Karman muuttolaatikot saapuvat Aurinkorannikolle vuodenvaihteen tienoilla ja koulun on tarkoitus avata ovensa viimeistään hiihtoloman aikaan.

– Tekemistä riittää, mutta onneksi tässä on hyvin aikaa.

Lisää Noora Karman kuulumisia kesäkuun lehdessä.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...