torstai, maalis 28, 2024

Tv-sarja Paratiisia kuvataan keväällä Aurinkorannikolla

 

Aurinkorannikolle sijoittuvan Paratiisi-tv-sarjan ensimmäinen tuotankokausi oli menestys. Katsojaluvut olivat korkeat ja palkittiinpa Riitta Havukainen Venla-patsaalla pääosan näyttelemisestä. Menestys palkitaan myös jatkolla, toisen tuotantokauden kuvaukset ovat jo täydessä vauhdissa. Tv-sarja Paratiisia kuvataan keväällä Aurinkorannikolla

Yhteistuotanto Reel Media Oy:n ja  espanjalaisen MediaPro Studion kanssa takaa Paratiisille normaalia suomalaista tv-sarjaa runsaammat resurssit ja kuvaukset pystytään tekemään paikan päällä oikeissa olosuhteissa.

-Meillä on kasassa sama perusjengi kuin ykköskaudellakin. Kyllä kädet nousivat heti pystyyn, kun kyseltiin ketkä haluavat lähteä mukaan kakkoskaudelle. Paratiisin tekeminen on ollut koko porukalle erityisen antoisaa puuhaa, kertoo pääohjaaja Marja Pyykkö.

Paratiisin tiimiä. vas. María Romero, Riitta Havukainen, Marko Röhr, Ran Tellem, Jarmo Lampela, Marja Pyykkö, Fran Perea, Óscar Zafra, kuva Jasmi Matikainen

- Mainos -

Sekä Havukainen että Pyykkö kiittelevät espanjalaisia kollegoitaan hyvästä työmoraalista ja yhteishengestä.

-Totta kai joitain kulttuurillisia eroja on. Selvästi Espanjassa tykätään siitä, että pomo määrää mitä tehdään. Ja auktoriteettia pitää jopa korostaa esimerkiksi karjumalla ja jalkaa polkemalla. Se on oikeastaan aika hupaisaa, koska Suomessa olen pyrkinyt nimenomaan työskentelemään tiiminä ja häivyttämään pomon roolia. Espanjassa on totuttu hierarkiseen komentoon, joten pomon pitää näyttää paikkansa. Nainen pomona on myös sellainen asia, joka ei Espanjassa ole ihan itsestään selvä juttu, senkin takia ääntä pitää aina välillä korottaa, Pyykkö analysoi.

Havukainen pääsi näyttelemään kuuluisan espanjalaisen kanssa, hänen vastanäyttelijänään sekä ensimmäisellä että toisella tuotantokaudella nähdään Fran Perea. Perea on Espanjassa iso tähti, suomalaisille hän on tullut tutuksi esimerkiksi Serranon perhe -sarjasta.

-Fran on aivan upea ihminen. Näyttelijänä huippuammattilainen, hänen läsnäolonsa on lähes taianomaista.  Ihmisenä hän on erittäin sympaattinen ja huumorintajuinen. Kaikki turha diivailu loisti poissaolollaan. Hän rakastaa Suomea, kaikki saunajutut ja sellaiset ovat hänelle mieleen. Kun kuvasimme alkusyksystä Lapissa, Fran oli aivan innoissaan.

Havukainen on muutenkin innostunut Espanjasta.

-Espanjalaiset ovat selvästi suomalaisia avoimempia näyttämään tunteensa ja elämän ilo hehkuu heissä ihanasti. Lorcan runoista olen aina tykännyt, ikävää etten ainakaan vielä pysty niitä alkukielellä lukemaan.

-Ratsastus on yksi suurista intohimoistani ja Andalusian hevoset ovat maailman upeimpia eläimiä. Minulle jää kuvausten ohessa sen verran aina vapaa-aikaa, että pääsen hyvin ratsastamaan. Espanjan luonto ja Andalusian hevoset ovat lyömätön yhdistelmä.

Kuvaukset keväällä

Paratiisin toisen tuotantokauden Suomen kuvaukset on jo pääosin tehty. Ne kuvattiin syyskuussa Lapissa. Espanjan kuvaukset alkavat loppiaisen jälkeen ja kestävät suunnilleen pääsiäisen tietämille. Tälläkin kertaa suomalaisyhteisö on mukana kuvissa, joskin tapahtumat keskittyvät enemmän Marbellan suuntaan.

- Mainos -

-Rikostapahtumat liittyvät tällä kertaa enemmän kansainväliseen rikollisuuteen. Suoria viittauksia julkisuudessa esillä olleisiin Marbellan suomalaisrikollisiin ei ole, mutta siinä samassa ”bling bling” -maailmassa liikutaan, Pyykkö paljastaa sarjan sisällöstä.

Kuten ensimmäisellä tuotantokaudella, myös tällä toisella kuvauksiin tarvitaan avustavia näyttelijöitä. Kuka tahansa voi laittaa hakemuksen, mitään kokemusta näyttelijän työstä ei tarvita. Kun esiintyy isoissa joukkokohtauksissa, pääsee samalla kurkistamaan ison tv-sarjan kuvausten kulisseihin. Se on mielenkiintoinen maailma. Avustajahaku on käynnissä ja hakemuksia voi lähettää osoitteeseen casting@reelmedia.fi .

Paratiisin toinen tuotankokausi nähdään YLE:llä syksyllä 2022.

Antti Pekkarinen

Lue Myös:

https://fuengirola.fi/paratiisin-porteilla/?highlight=paratiisi

https://fuengirola.fi/paratiisin-porteilla/?highlight=paratiisi

https://fuengirola.fi/olavi-soukainen-rikossarja-paratiisissa-kameran-edessa-oleminen-mun-juttu/?highlight=paratiisi

- Mainos -

 

 

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...