Tohtori Hillilä, otaksun?

Markku ”Tohtori” Hillilä on tehnyt yli 40-vuotisen uran rumpalina. Vuosien saatossa hän on soittanut erittäin kovissa kokoonpanoissa, varsinkin siihen nähden että musiikki on aina ollut hänelle sivuammatti.

Markku Hillilä ei välttämättä ole Suomen tunnetuimpia rumpaleita, mutta varsinkin Tuomari Nurmion musiikkia seuranneille hän on epäilemättä tuttu. Miesten yhteistyö on jatkunut jo lähes 40 vuotta.

- Mainos -

Itse asiassa on hyvin mahdollista, että Hillilä on vaikuttanut jopa useampaan suomalaiseen musiikin ulkopuolella. Hillilä on nimittäin sekä sisätautien että gastroenterologian eli vatsaelinsairauksien erikoislääkäri.

Tämän lisäksi hän on väitellyt lääketieteen tohtoriksi ärtyvän suolen oireyhtymästä. Hillilä selvitti väitöskirjassaan mm. että suomalaisista työikäisistä ihmisistä jopa 15% kärsii kyseisestä vaivasta. Eli reilut puoli miljoonaa.

Vaikka Hillilän päivätyö tai päätyö, kuinka vaan, onkin kansanterveydellisesti merkittävää, päätimme tällä kertaa jättää suolistovaivat taka-alalle ja keskittyä musiikkiin.

Rock n’ Roll

Soittointo alkoi nostaa päätään nuoren Markku Hillilän mielessä jo noin kymmenen vuoden iässä. Jo silloin rummut kiinnostivat kaikkein eniten, mutta kun ei opetusta ollut tarjolla, valikoitui ensimmäiseksi instrumentiksi lopulta piano.

Pari vuotta myöhemmin siirtyminen rumpuihin lopulta onnistui.

– Se oli lopulta sen ansiota, että kävin Oulunkylän yhteiskoulua, johon perustettiin Klaus Järvisen johdolla sittemmin kuuluisaksi tullut pop & jazz opisto. Siellä oli luonnollisesti matala kynnys päästä soittotunneille, myös rumputunneille, ja innostuin siitä täysin, Hillilä kertaa alkutaivaltaan.

Sen verran Hillilän soittamisen alku siirtyi 70-luvun alkupuolelle, että pahin Beatles-mania oli jo laantunut. Rumpali listaakin omia varhaisia vaikutteitaan hieman tanakammasta soitannasta.

- Mainos -

– Led Zeppelin ja John Bonhamin soitto oli aika lailla tajunnan räjäyttävää, hän toteaa.

– Zeppelinin kappaleista esimerkiksi Rock n’ Roll oli sellainen jota soitettiin myös varhaisten omien bändien kanssa.

– Toki siellä oli sitten paljon sellaisiakin biisejä, joihin omat soittotaidot eivät riittäneet. Esimerkiksi Whole Lotta Love ja When The Levee Breaks. Siinä on sellainen rumpuintro, että voi melkein kuulla kuinka rummut pyytää apua kun Bonham takoo menemään.

Myös toinen valitettavan lyhytikäiseksi jäänyt brittibändi Free oli vahvasti läsnä alkuaikoina.

– Freen All Right Now oli yksi sellainen kappale jonka varsinkin live-versiota kopioimme aika huolella joskus 15–16-vuotiaina, Hillilä muistelee.

Dumarin matkaan

Markku Hillilän pitkäaikainen yhteistyö Tuomari Nurmion kanssa alkoi 80-luvun puolivälissä, mutta jo sitä ennen hän ehti soittaa nimekkäiden muusikoiden kanssa.

– Soitin mm. Hasse Wallin bändissä useamman vuoden 80-luvun alussa ja Piirpaukessa vuoden verran.

- Mainos -

Lopulta tiet kohtasivat Nurmion kanssa sattumalta, yhteisten tuttujen ja juhlien kautta.

– Soitin sellaisessa bändissä kuin Mykkäsen lapset, ja siinä oli mukana tyyppejä jotka Handen (Nurmio) silloinen tyttöystävä tunsi. Niinpä päädyimme soittamaan tämän tyttöystävän 30-vuotis syntymäpäiville.

Ilta venyi, viini virtasi ja jossain vaiheessa myös Nurmio liittyi jammailemaan bändin kansa. Hauskaa riitti aamuyöhön asti.

– Siitä meni sitten jokunen viikko, kun Hande soitti minulle. Hän kertoi olevansa tekemässä uutta levyä ja kysyi minua soittamaan rumpuja. Siihen oli aika helppo suostua, Hillilä kertoo.

Kyseinen levy oli vuonna 1986 julkaistu Käytettyä rakkautta, jolta löytyy mm. vieläkin radioiden soittolistoilla viihtyvä Ramona -hitti.

Sen jälkeen Markku Hillilä on soittanut paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikilla Tuomari Nurmion omilla levyillä. Vuosikymmenten aikana musiikillinen tyyli on vaihdellut melkoisesti. Yhdeksi lempilevyistään Nurmion kanssa Hillilä nimeää live-levyn Tuomari Nurmio & Korkein oikeus.

– Tausta oli se, että meitä oli pitkästä aikaa trio. Hande lauloi ja soitti kitaraa, Tommi Viksten soitti baritonikitaraa ja minä rumpuja. Se että bändissä ei ollut basistia, vapautti minut rumpalina tavallaan soittamaan erilaisia juttuja. Sitä ”kohkaamista” muistelee vieläkin lämmöllä, Hillilä toteaa.

Keikkoja Espanjassa

Espanja ja Aurinkorannikko on ollut osa Markku Hillilän elämää reilun 15 vuoden ajan.

– Minulla on tietysti päivätyö, joten se rajoittaa aika paljon sitä, minkä verran ehdin täällä käydä. Käytännössä tätä nykyä tulen Fuengirolaan muutaman kerran vuodessa, noin pariksi viikoksi kerrallaan.

Kesät Hillilä viihtyy Suomessa, mutta pimeämpään ja viileämpään aikaan vuodesta pieni paussi Aurinkorannikolla tekee hyvää.

– Näin tammi-helmikuun vaihteessa on hyvä aika käydä, niin Suomeen palatessa sielläkin alkaa pikkuhiljaa päivä pidentyä. Toinen hyvä kohta on pääsiäisen tienoilla. Paras aika on kuitenkin mielestäni syys-lokakuu. Varsinkin säiden kannalta. Merivesi on vielä lämmintä ja pomminvarmat suomalaisittain hellesäät.

Musiikin ystävien onneksi Hillilä on viime aikoina aktivoitunut Espanjan reissuillaan myös soittamaan. Viime syksynä Kukon lavalla nähtiin Tuomari Nurmion ja Tohtori Hillilän duo. Tämän lehden mennessä painoon, torstai-iltana, alkaa jälleen Tohtori Hillilän vastaanotto samassa salissa saman partnerin kanssa. Jäämme odottamaan seuraavia keikkoja.

Kuka?

  • Markku Hillilä
  • 61 vuotta
  • Rumpali
  • Sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri
  • Lääketieteen tohtori
  • Soittanut Tuomari Nurmion kanssa 80-luvun puolivälistä

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Janne Leipijärvi
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Miten Suomelle käy euroviisuissa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...