Miten Suomesta tuli länsimaa?

Maamme on idän ja lännen välissä ja olemme saaneet vaikutteita molemmista kulttuureista. Harvoin tulee ajatelleeksi, että kuuluimme yli 600 vuotta Ruotsiin. Sillä on ollut ratkaiseva merkitys.

Ensin Suomi 1100-luvulla valloitettiin uskon voimalla. Eri puolilla asuvien käännyttäminen katoliseen uskoon vei kuitenkin parisataa vuotta. Se oli alku läntiselle kulttuurille. Kuuluimme jopa Pohjoismaiseen unioniin eli Kalmarin unioniin 126 vuotta, vuodesta 1397 vuoteen 1523. Silloin Tanskassa, Norjassa ja Ruotsi-Suomessa hallitsi pitkään tanskalainen kuningatar Margareeta.

Unionissa oli paljon samoja piirteitä kuin Euroopan Unionissakin. Aluksi meni hyvin, mutta pian kasaantui erimielisyyksiä maiden välille. Mikä sitten lopetti unionin?

- Mainos -

Se loppui siihen, kun Kustaa Vaasa nousi vastustamaan unionikuningasta Kristian II:ta, joka oli Tukholman verilöylyssä 1520 tapattanut yli 800 ylhäisön jäsentä kruunajaistensa yhteydessä. Myös useita Kustaa Vaasan sukulaisia tapettiin sekä äiti ja sisaret vangittiin ja he kuolivat nälkään.

Kustaa Vaasa nousi kapinaan ja sai talonpojat puolelleen. Näin hänestä v. 1523 tuli Ruotsin kuningas. Suomalaissyntyiset Flemingin veljekset Eerik Ja Iivar puolestaan ajoivat tanskalaiset pois Suomesta.

Kustaa Vaasa oli vainoharhainen hirmuhallitsija, mutta hän sai aikaan yhtenäisen, jopa varhaismodernin valtion, tosin härskein keinoin. Ensin hän nujersi kirkon vallan ja otti sen rikkaudet.

Maahan tuotettiin saksalaisia hallintohenkilöitä uusine näkemyksineen. Tärkeintä oli verojen kerääminen maanomistajilta. Voudit pitivät huolta paitsi verojen keräämisestä, myös järjestyksestä ja käräjistä eli oikeudenkäynneistä.

Vaasa-aikaa seurasi suurvalta-aika, vapauden aika ja kustavilainen aika, mutta niistä myöhemmin. Kun Venäjä valloitti Suomen vuonna 1809, autonomian vuoksi jäi edelleen Ruotsin perustuslaki voimaan. Läntinen kulttuurimme säilyi.

Marjatta Jabe

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Miten Suomelle käy euroviisuissa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...