Kuvankaunis Cádiz

Cádizia on kutsuttu myös pikku-Havanaksi värikkäiden talojen takia. (Kuvat: Marena Ahonen)

Cádiz on Länsi-Euroopan vanhin kaupunki.

Sen historiasta merkittävänä kaupankäynnin keskuksena muistuttavat kattojen ylle kohoavat kymmenet tähystystornit.

Andalusian länsirannikolla, Atlantin aaltojen reunustamana komeilee maakaistale täynnä historiaa. Provinssin pääkaupungin asemasta huolimatta Cádiz on saanut jereziläisiltä lempinimen pueblo de Jerez, Jerezin kylä. Cádizissa on nimittäin vain reilut 120.000 asukasta, kun taas Jerezissä asukkaita on noin 213 000.

Pienestä asukasluvustaan huolimatta Cádiz on vilkas niin valoisaan kuin pimeäänkin aikaan. Tätä selittää osaltaan maantiede, sillä vain 12 neliökilometrin kokoinen kaupunki on joka suunnasta meren rajaama, ja näin ollen asutus on asettunut hyvin tiiviille alueelle.

Cádizin maantieteellinen sijainti selittänee myös kaupungin nimen syntytarinaa. Tiettävästi kaupungin historia kantautuu 1100-luvulle eaa., jolloin foinikialaiset nimittivät aluetta Gadiriksi, joka tarkoittaa suljettua tilaa. 200 eaa. nimi muuntui roomalaisten suussa Gadesiksi, ja 700-luvulla se sai maurilaisilta muodon Qādis, josta nykyinen nimi on johdettu.

1700-1800-luvulla rakennetussa katedraalissa on muun muassa muusikko Manuel de Fallan hauta.

 

Historiaa yläilmoissa

Vuonna 1492 alkaneen Amerikan valloituksen jälkeen Cádizin asema merkittävänä kauppa- ja satamakaupunkina vahvistui. Maantieteellisesti otollisen sijaintinsa ansiosta se toimi porttina uuden maailman ja Euroopan välillä. Rikastuvan kaupungin hohto houkutteli puoleensa myös paljon ulkomaalaisia, ja 1700-luvulle tultaessa Cádizista olikin muodostunut kansainvälisesti merkittävä keskus.

Vuonna 1717 Cádizin asema Amerikan kaupan hallitsijana vakiintui entisestään, kun Espanjan ja Amerikan välistä kauppaa hallinnoiva Casa de Contratación siirtyi Sevillasta Cádiziin. Kaupankäynnin vaurastuttamaan kaupunkiin kohosi useita nykypäiviin säilyneitä nähtävyyksiä. Myös cadizilaiselle arkkitehtuurille tyypillisiä tähystystorneja alkoi kohota ympäri kaupunkia, kun varakkaat kauppiaat halusivat seurata mereltä saapuvia kauppalastejaan.

Tähystystornit muodostavat nykyäänkin näkyvän osan Cádizin kaupunkikuvaa, sillä niitä kohoaa talojen ylle yhä yli 120. Ainoa yleisölle avoinna oleva torni on Torre Tavira, jonka näköalatasanteelta kaupungin tornihupun näkee paremmin kuin katutasosta.

Torre Taviran 6 euron hintainen sisäänpääsy oikeuttaa myös camera obscura -vierailuun. Tornin näköalatasannetta edeltävässä kerroksessa sijaitsevan camera obscuran avulla paikallinen opas tarjoilee yleisölle monipuolisen kattauksen Cádizin parhaita paloja sekä kohokohtia kaupungin historiasta. Vierailu takaakin niin aikuisille kuin lapsille viihdyttävän opetustuokion sekä hyvän tietopohjan historianjanoisille matkaajille.

Kattojen ylle kohoaa yli 120 tähystystornia.

 

Nähtävää maantasossa

Cádizin katukuva poikkeaa monen andalusialaisen kaupungin arkkitehtuurista, sillä sinne ei juuri ole jäänyt maurilaisia vaikutteita. Ruutukaava suorine katuineen ja talot tuulelta suojaavine erkkereineen aikaansaavat jopa keskieurooppalaisen vaikutelman.

Marena Ahonen

 

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Mielenkiintoinen (2)
  • Erinomainen (0)
  • Hyödyllinen (0)
  • Tylsä (0)
  • Vanha uutinen (0)