Sinisin siivin Tampereelta

Liikennejärjestelyt Tampereella etenevät vauhdikkaasti. Ratikkakiskoja vedellään pitkin kaupunkia ja lauantaina Tampereelta alkaa suora lentoyhteys Aurinkorannikolle Málagaan.

Ratikan merkitystä tai tarpeellisuutta on Aurinkorannikon vinkkelistä vaikea arvioida, lentoyhteys sen sijaan on varmasti tarpeellinen ja merkittävä lisä liikenteeseen. Kun katsoo tänäkin syksynä lentojen hintoja Suomesta Aurinkorannikolle, kuluttaja ei voi kuin toivoa kilpailun lisääntymistä. Lennot maksavat paljon ja silti koneet ovat lähes viimeistä paikkaa myöten täynnä.

Yksi viikoittainen reittilento Suomesta Aurinkorannikolle ei kokonaistilannetta dramaattisesti muuta, mutta keskisen Suomen näkökulmasta Tampereen reitti on tärkeä. Se helpottaa monien liikkumista oleellisesti. Tampereen seudun lisäksi hyötyjiä ovat ainakin Satakunta, Pohjanmaa ja Keski-Suomi.

Reitin syntyminen on ollut kovan työn ja neuvottelun tulos. Keskeinen henkilö neuvotteluissa on ollut Tampereen seudun lentoliikenteen kehittämisestä vastaava johtaja Marja Aalto. Hän on selkänahkaansa säästämättä käynyt neuvotteluja moneen suuntaan monella rintamalla. Se, että reitin aloittaa pohjoismainen, vakavarainen lentoyhtiö SAS, on erittäin positiivinen asia.

Lentoliikenne on liiketoimintaa ja liiketoiminnan pitää ainakin pitkällä aikavälillä olla kannattavaa. Siksi on toivottavaa, että Aurinkorannikon suomalaiset ottavat Tampereen reitin omakseen ja käyttävät sitä aina kun se sopii suunnitelmiin. Vain niin lennoille syntyy riittävä käyttöaste niiden jatkamiseen pitkälle tuleviin vuosiin.

Pääkirjoitus

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Erinomainen (5)
  • Mielenkiintoinen (3)
  • Hyödyllinen (1)
  • Tylsä (0)
  • Vanha uutinen (0)