Pula-aikoja

Me taidamme olla ihan kuten oravat, hamstrata pitää tulevan varalle. Kun pandemia nosti päätään parisen vuotta sitten, niin koko kansa oli pytylle pantava. Vaikutti siltä, että porukalla ei ollut muuta tekemistä karanteenissä, kuin istuttava pöntöllä ajankuluksi. Siltä ainakin vaikutti, kun muutamassa päivässä ei enää löytynyt vessapaperia kaupoista. Sitten kaikkien oli leivottava, kunnes jauhot ja hiivat loppuivat. Mutta saihan hiivaa kilon pakkauksissa Amazonilta, sitä sitten jaettiin naapureiden kanssa ja sopu pysyi hyvänä taloyhtiössä, olimmehan keskenämme solidaarisia. Sitten loppui sokeri, se oli hamstrattu, kriisiaikoina on hyvä pistää suu makeaksi.

Nyt meitä vastassa ovat uudet haasteet; Ukrainan kriisi ja kuljetusalan lakko. Tuskin Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan, kun jokainen fiksu ihminen tajusi, että sieltähän tuotetaan auringonkukkaöljyä. Siis sitä varastoon ja uppopaistamaan kroketteja ja vispaamaan kotitekoista majoneesiä. Kovin harva uskoi vakuutteluihin, että ei se öljy lopu, jos sitä vain ostetaan maltillisesti. Varastoa riittää. Öljyn myynti on noussut 290 prosentilla viime viikolla verrattuna viime vuoden myyntiin samaan ajankohtaan.

Mistä Espanjassa on eniten pulaa, on se, että lapsia ei synny tarpeeksi. Jotkut äärioikestolaiset haluavat kieltää abortin, se tuskin paljoa auttaisi. Kielletään ehkäisykeinot, annetaan porukalle Viagraa, jonka kustantaisi terveydenhuolto. Siinä olisi tietysti todennäköinen riski, että liukuvoiteista tulisi huutava pula. Mutta todennäköisesti siihen mennessä auringonkukkaöljyä on takaisin varastoissa ja uppopaistamisesta olisi tullut jo mennyt trendi. Auringokukkaöljystä on moneen käyttöön.

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Kimmo Sahlman
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Miten Suomelle käy euroviisuissa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...