Kauniimpi kuin Mijas Pueblo: Casaresin sokeripalakylä nimettiin koko Espanjan viehkeimpien joukkoon

Andalusian kehdoksi kutsuttu Casaresin pikkuinen kylä on valittu Málagan maakunnan kauneimmaksi ja koko Espanjassakin sadan viehättävimmän joukkoon.

Antti Pekkarinen
Antti Pekkarinen
7 min lukuaika
Casaresin valkoinen kylä on yksi Espanjan kauneimmista.

 Arvovaltainen, kansainvälinen National Geographic -lehti on yksi maailman tunnetuimmista tiedelehdistä.

Lehti listaa perinteisesti myös eri luonto- ja matkailuaiheita, ja aiemmin tänä vuonna National Geographic listasi espanjankielisessä painoksessaan 100 Espanjan kauneinta kylää.

Aurinkorannikolta maan sadan kärkeen mahtui vain kaksi kylää: Casares sijaluvulla 90. ja Frigiliana sijalla 55. Saavutus on hieno, sillä 46 miljoonan asukkaan Espanjassa on tuhansia ja tuhansia kyliä. Nerjasta kuutisen kilometriä pohjoiseen sijaitseva romanttinen ja autenttinen Frigiliana on listausten kestomenestyjä.

Huomionarvoista on, että Aurinkorannikon suomalaisille tuttu, rakas käyntikohde Mijas Pueblo ei päässyt listalle, vaikka se monen mielestä sangen kaunis onkin.

- Mainos -

Koko Espanjan kaunein kylä sijaitsee Salamancassa

Setenil de las Bodegas, joka virallisesti kuuluu Cádizin maakuntaan, on sijalla 86. Kohde on tuttu monelle Fuengirolan seudun suomalaisellekin: reilun tunnin ajomatkan päässä Rondan naapurissa sijaitseva erikoinen kylä on tunettu siitä, että se on rakennettu kallion sisään.

Setenil de las Bodegasiin ja Rondaan pääsee tutustumaan suomenkielisillä retkillä, tutustu tästä (Meriatur).

Lue myös: Ronda ja Setenil de las Bodegas: Kallioiden kauneutta ihailemassa

National Geographic -lehden kokeneiden matkailutoimittajien ja asiantuntijoiden laatimalla listalla on kyliä halki maan: niin Espanjan mantereella kuin Kanariansaarilla ja Mallorcallakin.

Koko Espanjan kauneimman kylän tittelin sai Salamancan maakunnassa sijaitseva La Albercan kylä. Se sijaitsee Las Batuecasin kansallispuiston suojissa, Madridin länsipuolella Kastillia ja Leónin itsehallintoalueella.

Casaresin pienen andalusialaiskylän keskustaa.
Kuningas Carlos III -suihkulähde (eli Kaarle III) Casaresin kylän keskusaukiolla.

Andalusialaisuuden isä syntyi Casaresin kylässä

Casarasin valkoinen, perinteisen andalusialaiseen tapaan vuorenrinteelle levittäytyvä kylä sai lisää mainosta, kun National Geographic nimesi sen loppukesästä myös Espanjan maaseudun kauneutta edustavien kylien Top 20 -listalle.

Reilun kuudentuhannen asukkaan Casares nostettiin peräti sijalle neljä. Se oli ainoa Málagan maakunnan kylistä, joka tälle listalle ylsi. Näin ollen Casaresta voi kutsua Málagan maakunnan kauneimmaksi kyläksi.

Lue myös: Mijas on noussut keskeiseksi kuvauskaupungiksi

- Mainos -

Lehden mukaan kaikki kauniit kohteet eivät ”aina ilmesty ensimmäisessä Google-haussa”. Siksi on syytä nostaa esiin myös syrjemmässä sijaitseva huikeita ja viehättäviä paikkoja, kuten noin tunnin ajomatkan päässä Fuengirolasta sijaitseva Casaresin maalaiskylä.

Andalusian lipun luonut Blas Infante teloitettiin

Casares on lehden mukaan ”andalusialismin kehto”, sillä siellä syntyi vuonna 1885 maineikas poliitikko, ideologi ja kirjailija Blas Infante.

Blas Infante oli andalusialaisuuden isä, joka herätti maakuntahenkeä. Hän loi ryhmänsä kanssa myös Andalusian lipun ja hymnin. Ei kaiketi ole mikään ihme, että hänet teloitettiin ampumalla sisällissodan alkamisvuonna 1936.

Legendan mukaan Infante huusi kuollessaan Sevillassa kadulla kuuluisat sanansa: ”Kauan eläkään vapaa Andalusia!”.

Blas Infanten patsas sijaitsee Casareksen keskustassa, Plaza de España -aukiolla.

Ilmainen parkkitalo keskustassa

Casares on tyypillinen, hurmaava espanjalainen kylä, jossa tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt.

Rinteelle rakennetut valkoiseksi kalkitut talot hohtavat auringonpaisteessa, ja ylhäältä päin katsottuna ne näyttävät kuin sokeripaloilta päällekkäin ja vierekkäin.

Kylään on helppo tulla. Puolipäiväretki Fuengirolasta taittuu helposti.

Casares Costalla on upea, pitkä hiekkaranta sekä ravintoloita ja kahviloita. Rannalta on Casaresin kylään runsaan 10 kilometrin matka.

Tuttu A7-tie johtaa Esteponan ohi kohti Casares Costaa, kunnan kaunista rannikkokaistaletta, missä on upeita hiekkarantoja ja perinteisiä chiringuitoja, rantaravintoloita. Sieltä ajaa hyvää asfalttitietä pitkin reilussa vartissa ylös vuoristoon ja Casaresin varsinaiseen kylään.

Pysähdy herkkulounaalle maalaisravintolaan

- Mainos -

Matkan varrella on useampikin venta eli tienvarsiravintola, jotka ovat hyvin suosittuja. Niihin tullaan Marbellasta asti nauttimaan herkullisista, yksinkertaisista maalaisruuista.

Casaresiin saavuttaessa heti oikealla on selkeästi merkitty pysäköintialue, mistä aukeaa huikea panoraamamaisema alas kylään. Juuri tälle pienehkölle parkkipaikalle kannattaa hetkeksi pysähtyä näköalojen vuoksi.

Matkaa voi jatkaa P-kylttejä seuraten alas kylään, kiemuraista mutta lyhyttä serpentiinitietä ajaen. Kylässä on iso, ilmainen pysäköintitalo Mijas Pueblon tapaan. Se on helppo löytää. Etenkin kuumimman turistisesongin ulkopuolella parkkitalossa on väljää.

P-talosta pääsee hissillä näppärästi kylän raitille ja jalkautumaan historiallisille, värikkäiden pelargoniaruukkujen koristamille mukulakivikujille.

Casaresin linna ja Arrabal-kaari.

Casaresin linna on maurien ajoilta 1200-luvulta

Historiallisessa keskustassa on 1700-luvulla rakennettu kuningas Carlos III:n (suomeksi Kaarle III) suihkulähde. Se solisee viehättävällä Plaza de España -keskusaukiolla, jota reunustaa muutama kahvila, pari ravintolaa, jäätelöbaari, pieni ruokakauppa ja 1600-luvulta peräisin oleva San Sebastián -kirkko.

Basilikatyylisessä kirkkossa säilytetään Nuestra Señora del Rosarion kuvaa, joka on Casaresin suojeluspyhimys. Kirkon sisälle voi vapaasti tutustua.

Paikalliset isännät istuvat varjoisten muurien seinustalla ja seuraavat maailmanmenoa tyynesti.

Parkkitalolta keskusaukiolle johtavan kujan varrella on kylän turistitoimisto, joka sijaitsee Blas Infanten synnyintalossa. Casaresin kartta kädessä on helppo tutustua kylään.

Keskusaukiolta voi kävellä Casaresin linnalle, joka on muinainen maurilinnake kylän korkeimmalla kohdalla. Sinne pääsee kävellen kapeita ja mutkittelevia satoja vuosia vanhoja mäkiä pitkin. Matka ei ole pitkä, mutta loppuosaltaan hivenen jyrkkä ja saattaa kovalla helteellä puristaa hien pintaan.

Näköalat ylhäältä, arabien 1200-luvulla rakentaman linnoituksen varustuksilta ovat huikeat pitkälle Gibraltarille ja Afrikkaan saakka.

Näköala linnasta alas Casaresin kylään on hieno.
MAINOS Lähde suomenkielisille, asiantunteville retkille – klikkaa ja varaa MAINOS

 

Kulttuurikeskus ja hautausmaa ovat käymisen arvoisia

Linnan ikivanhat kaaret Villa ja Arrabal ovat yhä pystyssä, ja niiden ali käy kulku historialliseen puolustuslinnoitukseen.

Kävelyreitin varrella on pari pientä kauppaa, jotka myyvät paikallisia käsitöitä varsin kohtuulliseen hintaan.

Tutustu kylän historiaan ja erikoiseen hautausmaahan

Linnoituksen alueella on lisäksi Centro Cultural Blas Infante, jonka pysyvän näyttelyn avulla voi tutustua seudun yli 800-vuotiseen historiaan. Näyttely on vain espanjaksi. Keskus avattiin vuonna 2010 perusteellisen kunnostuksen jälkeen.

Myös Casaresin erikoinen hautausmaa on käymisen väärti. Sen suunnittelussa on otettu huomioon kylän vuoristoinen maaperä. Harvinaisen kauniisti asetellut haudat ja muistomerkit luovat rauhallisen harrasta tunnelmaa.

Hautausmaa sijaitsee linnoituksen liepeillä kylän yläosassa.

Casaresin hautausmaa.
Casaresin talot ovat kuin sokeripalat.

Huikea näköalat ovat ykkösvaltti

National Geographic -lehden mukaan Casaresin ehdoton valtti on kuitenkin sen näköalapaikat, ”joista voi ihailla maisemaa, joka on kuin sokeritopiksi pinottujen talojen muodostama lumoava kalkkimaalaus”.

Casares ei ole pelkästään yksi Espanjan kauneimmista kylistä, vaan myös yksi maan kuvauksellisimmista miljöistä.

Liidä köysiradalla halki kylän taivaan

Ja jos haluaa kiitää halki ilman ja ihastella maisemia vauhdissa, Casaresissa on myös köysirata. Noin 180 metriä pitkä tirolina sijaitsee 80 metrin korkeudessa, ja matka alas kestää keskimäärin 30 sekuntia.

12 euron lippuhinnalla voi lentää hyvin lähellä kylää ja nauttia upeista näkymistä Casaresin historialliseen keskustaan.

KARTASSA on merkitty köysiradan alkupiste sekä Casaresin nähtävyyksiä ja parkkitalon sijainnit:

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *