Lukuaika: Markus Aho: ”Helmikuu on remonttireiskojen kulta-aikaa”

Markus Aho: ”Helmikuu on remonttireiskojen kulta-aikaa”

Markus Aho suuntaa Fuengirola.fi:n kolumnissaan katseen jo tulevaan kesäkauteen, johon valmistautuminen on monella tavalla jo alkanut.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
2 min lukuaika

Andalusian talvisen helmikuun kruunaa kauppoihin tulleet mandariinit ja mansikat. Luulen olevani kausisyöjä, sillä nyt ruokavalioni muodostuu paljolti sitrushedelmistä ja marjoista. Tuoreet, viileät mansikat ovat tällä hetkellä intohimoni. Ne ovat tulleet rasvaisten, uppopaistettujen pähkinöiden ja manteleiden tilalle. Uskon, että ihmisen tulee kuunnella omaa kehoaan ja sen sisäistä viestintää.

Kymmenen vuotta olen aamuni aloittanut sitruuna-ruokasooda -juomalla. Tuo kehon ihmeellinen tasapainottaja ja puhdistaja on pitänyt minusta pöpöt, flunssat ja koronat loitolla. Pari vuotta sitten aloitin kasvattamaan omia sitruunoita. Tutkitusti luomusitruunat tuossa ihmejuomassa satakertaistavat sen tehoa.

Helmikuu on remonttireiskojen kulta-aikaa. Kaikki valmistautuvat kesäkauteen, joka on huippusesonki niin vuokrauksessa kuin lomailussakin. Uskon, että kesä 2024 tulee rikkomaan kaikki ennätykset Aurinkorannikon turistiryntäyksessä. Uskomukseni on tarttunut myös valokuvaajaan, joka on nyt antaumuksellisesti kuukausien ajan remontoinut Airbnb -kohdettaan.

- Mainos -

Tuo lähes 120 vuotta vanha luostarin majoitussiipi on täynnä historiaa ja sen tuomia yllätyksiä. Sen uumenista on löytynyt upotettuja holvikaaria, jotka ovat toimineet aikoinaan rukousalttareina. Yhdestä niistä löytyi myös muumio. Mutta onneksi vain kissan. Tuo mystinen kissamuumio oli samalla kaunis ja karmaisevan kauhea. Sen avaruusoliomainen habitus herätti tuhansia kysymyksiä. Valokuvaaja katsoi parhaaksi haudata sen kissojen hautausmaalle. Muistot tuosta muumiosta jäivät kuitenkin mieliimme ja valokuvaajan filmille.

Toivottavasti myös remonttireiskoista suurin, luonto, remontoi myös itseään. Vesivarannot kaipaavat täydennystä ja viljelysmaat riittävää kosteutta. Sade on luonnon suurin työmies. Onneksi tuo työmies on nyt palkattu, ainakin jos kansallisiin sääennustuksiin on luottamista.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *