Kiista hurjista vesilaskuista kytee yhä – pormestari: ”Alkakaahan maksaa”

Pienen andalusialaiskylän epätoivoiset lomakodin omistajat vaativat kymmenien tuhansien eurojen vesilaskujensa mitätöimistä, mutta kunta pysyy tiukkana.

Jari Peltomäki
Jari Peltomäki
2 min lukuaika
La Viñuelan kylä sijaitsee Andalusiassa. Keskustassa on osuvasti vanha kaivo.

Vesisota La Viñuelan kylässä Espanjan Andalusiassa loiskuu yhä kiivaammin. Kylä sijaitsee La Axarquían alueella Málagan maakunnassa, noin 45 kilometrin päässä Málagan kaupungista.

Kylän lähellä on iso La Viñuelan tekojärvi, josta osa Aurinkorannikostakin saa vetensä.

Kyläläisten hurjat kulutuslukemat paljastuivat viime syksynä. Esimerkiksi eräskin brittiläinen kakkoskodin omistaja kertoi saaneensa yli 73 000 euron vesilaskun.

– Asuntomme on vuokrattu kesän aikana ja käymme siellä itse noin kuudesta kahdeksaan viikkoa vuodessa. Meillä uusin lasku oli 73 640,76 euroa eli sen mukaan olisimme siis kuluttaneet yli puolitoista miljoonaa litraa vettä 90 päivässä, nainen hämmästeli.

- Mainos -

Lue myös: Lomakodin omistaja järkyttyi: yli 70 000 euron vesilasku

Poliisit valvoivat riitaisaa kokousta joulun jälkeen

Kylän noin 120 espanjalaista ja ulkomaalaista kiinteistönomistajaa on saanut liian korkeita laskuja ilman selityksiä kunnalta. He epäilevät syyksi uusia, reilu pari vuotta sitten asennettuja vesimittareita.

Kiista kytee yhä kuumempana. La Viñuelan pormestari Juan Jiminez ei ole antanut tuumaakaan periksi epätoivoisille kiinteistönomistajille.

– Alkakaahan maksaa, pormestarin kerrotaan tuhahtaneen valittajille ja uhanneen ”hallinnollisilla toimilla”, ellei vesimaksuja aleta hoitaa.

Pormestari antoi lausuntonsa joulun välipäivänä pidetyssä kokouksessa. Medialähteet kuvaavat 29. joulukuuta pidettyä kokousta sangen ”tulikivenkatkuiseksi”. Vesilaskujen uhrit eivät saaneet virallista puheenvuoroa kokouksessa. Jopa paikallispoliisin raportoitiin partioineen kunnantalon käytävillä.

Tästä huolimatta parikymmentä pääasiassa ulkomaista kiinteistönomistajaa avasi suunsa ja vaati vesilaskuihin vielä kerran selvyyttä. Pormestari suostui lopulta juttelemaan asukkaiden kanssa, mutta keskustelut eivät johtaneet mihinkään.

”Meidän on pakko jatkaa taistelua”

Yksi brittipariskunta kertoi, etteivät he aio antaa periksi.

- Mainos -

– Jatkamme taistelua, koska meillä ei ole muuta vaihtoehtoa, he sanoivat.

– Tämä on maraton. Meni sitten viisi tai kymmennen vuotta oikeusasteissa.

”Viimeisin vesilasku 55 000 euroa”

Pariskunnan kuuden makuuhuoneen talon viimeisin vesilasku on 55 000 euroa.

Kiinteistönomistajat ovat toistuvasti korostaneet, että vastikään asennetut uudet mittarit ovat syyllisiä vääriin lukuihin ja että viimeaikaiset vesikatkot ovat päästäneet ilmaa järjestelmään, mikä tuottaa virheellisiä lukemia.

Mediassa on väläytelty myös, että vesimittarit olisi ostettu rautakaupasta, jonka omistaa ”tunnettu paikallinen kunnantalon työntekijä”.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *