Esterin pääsiäispyllistys kohensi vesivarantoja – mutta tämäkään sade ei riitä

Málagan maakuntaan satoi viikossa 30 kuutiohehtometriä lisää vettä. Katso taulukko tekoaltaiden tilanteesta!

Jari Peltomäki
Jari Peltomäki
3 min lukuaika
Tekoaltaat saivat lisää vettä pääsiäisen rankkasateiden ansiosta. Kuvassa La Concepción Marbellassa.

Espanjan Aurinkorannikolla satoi enemmän tai vähemmän viikon ajan, palmusunnuntaista pääsiäissunnuntaihin saakka.

Etenkin pääsiäisen aikaan sateenjumalatar Esterin pyllistys Andalusiaan suuntaan oli tömäkkä: vettä tuli kaatamalla lauantaina ja sunnuntaina.

Eteläisen Espanjan matkailulle ja tärkeille pääsiäisperinteille kuten näyttäville kulkueille rankkasade oli myrkkyä. Monissa hotelleissa ja ravintoloissa kiroiltiin, kun varauksia peruttiin sadoittain. Samoin Málagan maakunnassa jouduttiin perumaan ainakin 23 isoa pääsiäiskulkuetta.

Lue myös: Sateet ovat vesittäneet pääsiäiskulkueita Aurinkorannikolla

- Mainos -

KATSO videolta, kun Fuengirolan joessa virtaa pitkästä aikaa reilusti vettä – yleensä uoma on kuiva:

Viiden kuukauden kulutuksen verran lisää vettä

Mutta kaikella on kultareunuksensa, niin rankkasateellakin.

Vakavan kuivuuden riivaama Andalusia sai reilusti lisää vettä tuikitärkeisiin tekoaltaisiinsa. Viikossa Málagan tekoaltaiden vesivarannot ovat kasvaneet noin 30 kuutiohehtometrin verran (=30 mijoonaa kuutiometriä). Se vastaa 5 kuukauden kulutusta esimerkiksi Málagan suurkaupungissa.

Eniten vesimäärä nousi La Concepción -tekoaltaassa Marbellassa. Sen vesimäärä on nyt liki 54 prosenttia kapasiteetistaan. La Viñuela oli toinen tekoallas, joka kasvoi eniten viikon sateiden ansiosta, vaikka sen varastoitu määrä tuskin yltää yli 15 prosenttiin kapasiteetistaan.

Casasola ja Conde de Guadalhorce ovat 28-30 prosentin tuntumassa. Guadalteba lähestyy 23 prosenttia ja Limonero 20 prosenttia.

Määrät kasvavat vielä lähipäivinä, kun runsaat valumavedet laskevat altaisiin.

- Mainos -

Viime vuodesta paljon jäljessä

Málagan maakunnassa on nyt vesivarantoja yhteensä 143 kuutiohehtometriä. Viikko sitten määrä oli 113 kuutiohehtometriä – mutta vuosi sitten 2023 samaan aikaan 225 kuutiohehtometriä.

Paljon ollaan siis edelleen jäljessä viime vuodestakin.

Helmikuun alussa tilanne oli vielä paljon karumpi: vettä oli vain 95,33 kuutiohehtometriä. Tuosta synkästä lukemasta on sentään noustu.

Mutta huhtikuussa tarvittaisiin lisää sateita, ja niiden olisi oltava yhtä tuottavia ja hyödynnettyjä kuin pääsiäisen ajan ropina.

KATSO video La Concepción -tekoaltaan vesitilanteesta pääsiäisenä:

Säätiedotus lupaa aurinkoista

Säätiedotus lupaa tälle viikolle poutaista ja aurinkoista. Maanantaina ja tiistaina maksimilämmöt nousevat 20 asteen tienoille, mutta viikon kuluessa perjantaina ja lauantaina jopa 24 asteeseen.

Espanjan ilmatieteen laitoksen Aemetin mukaan myös yöllä lämpötilat kohoavat: alkuviikon yhdeksästä tai kymmenestä asteesta ne nousevat keskiviikkoon mennessä neljääntoistaan ja lauantaina 17 asteeseen.

Uusia sateita ei ole näköpiirissä.

- Mainos -

Lue myös: Hotellien uima-altaissa voi polskutella kesällä – mutta taloyhteisöjen altaille täyttökielto

Andalusian itsehallintoalueen nimittämä erityinen kuivuuskomitea kokoontuu alustavien tietojen mukaan tällä viikolla pohtimaan rajoituksia. Voimassa olevan ja kohua herättäneen rajoituksen mukaan mm. yksityisten taloyhteisöjen ja huviloiden uima-altaita ei saa täyttää. Rajoitus ei koske hotelleja.

Kiellettyä Andalusiassa on myös esimerkiksi puutarhojen, viher- ja liikunta-alueiden kastelu, kuten myös katujen, jalkakäytävien ja julkisivujen pesu. Yleiset suihkut esimerkiksi hiekkarannoilla ovat käyttökiellossa.

Jaa tämä artikkeli
1 kommentti
  • Fuengirolan (ja koko costan) sadeveden käsittely on hölmöläisten hommaa. Maa kärsii veden puutteesta ja heti kun sataa vesi ajetaan kanavia pitkin mereen kun se pitäisi yrittää saada jäämään maahan erilaisilla hidasteilla, mutkilla, paisunta-altailla yms. Veden mukana mereen ajetaan myös ravinteet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *