Bussiyhteydet Fuengirolasta Málagaan paranevat – Fuengirola mukaan Málagan alueliikenteeseen

Tiivistyvä yhteistyö Málagan ja muiden lähikaupunkien julkisen liikenteen kanssa parantaa liikenneyhteyksiä kaupunkien välillä ja tuo etuja ja alennuksia matkustajille.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
3 min lukuaika
Fuengirola on nyt mukana Málagan metropolialueen bussiliikenteessä.

Fuengirola on liittynyt mukaan Málagan metropolialueen julkisen liikenteen yhteenliittymään. Konsortion hallitus hyväksyi samalla kertaa Fuengirolan ja kuuden muun kunnan, kuten Áloran, Antequeran ja Coínin, liittymisen. Tämä tarkoittaa sitä, että Málagan metropolialueen julkisen liikenteen yhteenliittymään kuuluu nyt kaikkiaan noin 20 kuntaa, joissa asuu yli 1,1 miljoonaa ihmistä. Määrä on yli kaksi kolmasosaa koko Málagan maakunnan väestöstä.

Fuengirolan ja muiden uusien kuntien liittyminen parantaa joukkoliikenteen palvelun laatua ja kaupunkienvälisiä yhteyksiä. Se mahdollistaa myös matkalippujen yhteisen markkinoinnin, kaluston ja pysäkkien yhdenmukaisemman merkinnän.

Yhteenliittymän puitteissa voidaan myös avata uusia linjoja sesonkiajoille, kuten esimerkiksi kesäajalle tai pääsiäiseksi. Myös massatapahtumiin, kuten vaikkapa Málagan ferioille, voidaan tuoda lisälinjoja.

Málagan metropolialueen julkisen liikenteen yhteenliittymään kuuluu nyt parikymmentä kaupunkia ja kuntaa. Eturivissä vasemmalla Fuengirolan julkisesta liikenteestä vastaava edustaja  Isabel González.

Konsortiossa olevien kaupunkien välisessä liikenteessä on myös oma hinnastonsa, joka tarkoittaa matkustajille alennuksia hinnoista.

- Mainos -

Nyt maaliskuun 22. päivänä tehdyn laajennuspäätöksen jälkeen Málagan metropolialueen liikenneneuvostoon kuuluu parikymmentä kaupunkia ja kuntaa, joissa asuu yhteensä yli 1.170.000 ihmistä, mikä on yli kaksi kolmasosaa maakunnan kokonaisväestöstä:

Yhteenliittymään kuuluvat kunnat ovat (kokojärjestyksessä asukasluvun mukaan): Málaga, Mijas, Fuengirola, Benalmádena, Torremolinos, Rincón de la Victoria, Alhaurín de la Torre, Antequera, Cártama, Alhaurín el Grande, Coín, Álora, Pizarra, Almogía, Casabermeja, Colmenar, Villanueva de la Concepción, Riogordo, Valle de Abdalajis ja Totalán.

Edelleen parantamisen varaa

Julkinen liikenne on ollut viime aikoina otsikoissa Fuengirolassa ja muualla Aurinkorannikolla. Fuengirolassa reilun vuoden käytössä ollut ilmainen bussiliikenne kaupungin asukkaille on saanut paljon kiitosta, mutta työntekijäpuolella sopimusasiat ovat aiheuttaneet närää.

Kuten Fuengirola.fi aiemmin uutisoi, parhaillaan on käynnissä huhtikuun loppuun asti kestävä bussinkuljettajien lakko, joka haittaa kaupungin sisäistä bussiliikennettä.

Lue myös: Bussikuskien lakko pysäyttää paikallisliikenteen Fuengirolassa – katso milloin bussit eivät kulje

Aurinkorannikon lähijunaliikenne puolestaan on viime aikoina saanut osakseen paljon kritiikkiä. Junat ovat usein myöhässä, vaunut ovat tupaten täynnä ja osin tästä johtuen kalustoa hajoaa, mikä johtaa tungoksen ja myöhästymisten lisääntymiseen.

Vihdoin näyttää siltä että myös Espanjan liikenneministeri Óscar Puente on ottanut valitukset kuuleviin korviinsa. Ministeri on luvannut, että junien kulkutaajuutta Málagan ja Fuengirolan välillä lisätään.

Lue myös: Hallitus lupaa parannuksia Aurinkorannikon junayhteyksiin

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *