Viimeistä viedään

Kaikki loppuu aikanaan, sanotaan – raunioitui Rooma, kuoli Kekkonen, neutraloitui Neuvostoliitto. Varmasti käy vielä niinkin, että maaliinsa tulee suomalaisen junttiuden ylistyslaulukin, jota myös Huutokauppakeisariksi kutsutaan.

Katoavat myös kolumnistit, allekirjoittanut muiden mukana. Edessänne, Rakkaat Lukijat, on nyt vihoviimeinen kuvallani ja nimelläni varustettu hengentuote. Näin ilmoitti päätoimittaja ja päätoimittajat ovat tunnetusti viisasta väkeä.

Valehtelisin, jos väittäisin, etten ole nauttinut. Välillä tai oikeastaan yleensä aina olen nauttinut pirun paljon. Fuengirola-lehti on tarjonnut vuosien ajan foorumin, johon on voinut kirjoittaa enemmänkin kuin vain pelkkä pilke silmäkulmassa.

Yhden kerran on käynyt niinkin, että päätoimittaja Pekkarinen on kolumnini hyllyttänyt. Muistan kirjoittaneeni presidentti Tarja Halosesta. Sitä en enää muista, mitä kirjoitin. Todennäköisesti en kovin hyvää ja silloisten sanojeni takana seison edelleenkin kuin Jukolan Tuomas.

Sen muistan, että arvostelin Pekkarista sosialistiksi. Muistan senkin, että Pekkarinen kieltäytyi saamastaan kunniasta. Sittemmin olen ymmärtänyt olleeni väärässä.

Pikaisen ynnäyksen mukaan olen kirjoittanut Fuengirola-lehteen satoja kolumneja, jotka ovat päätoimittajaa suoraan siteeraten niin ihastuttaneet kun vihastuttaneetkin. Nyt voin tunnustaa, että olen lyönyt tahallani yli – oikeassa elämässä en ole likikään niin mustavalkoinen, mitä olen antanut ymmärtää.

Siitä en kuitenkaan suostu tinkimään, että vihervasemmisto eli demarit, vassarit ja vihreät veisi hallitusvastuussa Suomen niin syvälle suohon, että sieltä ei edes huippukuntoinen Mika Myllylä helpolla ylös kampeaisi. Siinä ei auttaisi edes se, että yksi mainittujen puolueiden puheenjohtajista, Haavisto nimeltään, on ihan oikeasti fiksu.

Kolumnini Fuengirola-lehdessä lähtivät liikkeelle puhtaasta ystävyydestä toisen raumalaisen eli lehden pääomistaja Vesa Uusi-Kilposen kanssa. Vesu pyysi ja minä vastasin myöntävästi, ei siihen sen enempää tarvittu. Vasta paljon myöhemmin tajusin pyytää hengentuotteistani rahaakin, joka lienee nyt taas vähissä.

Kolumnit suomalaisille suunnatussa lehdessä olivat perimmäinen syy siihen, että suostuin joskus ensimmäisen kerran Fuengirolan tontille astumaan. Vesu tarjosi mahdollisuutta matkaan ja minä vanhan liiton korruptoituneena toimittajana nielaisin syötin perkeitä myöten. Onneksi, uskallan tunnustaa.

Ennen ensimmäistä matkaani Aurinkorannikolle olin tykönäni vakuuttunut siitä, että perillä ei ole odottamassa kuin juoppoja suomalaisia eläkeläisiä, vielä juopompia englantilaisia jalkapallohuligaaneja, voissa paistettua suomalaista kotiruokaa ja rasvassa uppotiristettyä brittiläistä pubimössöä. Onneksi olin väärässä.

En kohdannut myöskään yksisilmäisiä koiria, kolmijalkaisia kissoja, enkä kovin usein huumehörhöjäkään. Se ei ole ollut kovinkaan suuri yllätys, että viimemainitun rodun edustajat ovat huudelleet hampaattomista suistaan aika usein suomeksi.

Tämä kolumni jää viimeiseksi, enkä kovin suuresti ihmettelisi, jos vaikka samalla sanoisin ikuiset hyvästit myös Fuengirolalle. En epäröi sanoa, että olen viihtynyt Aurinkorannikolla, mutta maailmassa on monia muitakin paikkoja viihtymistä varten.

Tänä jouluna aion kuitenkin vielä noudattaa traditioita eli maanantaina mennään kynttilähartauteen Rafaelin aukiolle ja tiistaina kuuntelemaan Timo Sainiota Los Bolichesin kirkkoon. Suomalaista jouluruokaa en aio nytkään syödä.

Kiitos kaikista näistä vuosista, ottakaa hihasta kiinni jos tunnistatte.

Isänmaallista ja rauhallista joulua itse kullekin säädylle.

Asko Tanhuanpää

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Tylsä (15)
  • Erinomainen (11)
  • Mielenkiintoinen (3)
  • Vanha uutinen (2)
  • Hyödyllinen (1)