Tässä ovat Fuengirolan uudet aseet taistelussa muoviroskia vastaan

Fuengirola elää rannoistaan, joten ei ihme, että kaupunki haluaa pitää ne mahdollisimman puhtaina. Uusin apuväline ovat innovatiiviset säiliöt muoviroskille.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
2 min lukuaika
Turistimassat tuovat tullessaan myös loputtomasti roskaa. Fuengirolassa ongelmaan haetaan ratkaisua innovatiivisin keinoin.

Ranta- ja turistikaudet Espanjan Aurinkorannikolla ovat aluillaan, ja jo nyt auringonpalvojia näkyy Fuengirolankin rannoilla runsain joukoin, etenkin viikonloppuisin.

Kesästä 2024 ennakoidaan kaikkien aikojen vilkkainta turistikesää Aurinkorannikon alueella, joten kunhan kesälomakausi kunnolla käynnistyy, lienevät rannat piukassa rusketuksen ja rentoutumisen haeskelijoita.

Lisäpanostuksia jätehuoltoon

Mitä suurempi ihmisjoukko, sen enemmän sotkua. Tämä yhtälö on valitettavan paikkansapitävä myös rantakansan suhteen. Niinpä rantoja isännöivät kaupungit joutuvat tosissaan pohtimaan uusia keinoja paikkojen pitämisessä siistinä.

Riittävä määrä roskiksia on luonnollisesti avainasia, mutta yhtä lailla tärkeää on valistustyö. Roskiksista ei nimittäin ole isommin hyötyä, elleivät ihmiset käytä niitä.

- Mainos -

Fuengirolan kaupunki on nyt yhdistänyt nämä kaksi asiaa uusimmassa työkalussaan muoviroskan kitkemiseksi kaupungin upeilta rannoilta.

Fuengirolan kaupunki on nimittäin asentanut rantojensa yhteyteen kalanmuotoisia säiliöitä muoviroskia varten. Näitä innovatiivisia säiliöitä löytyy kaikilta neljältä kaupungin rannalta.

Tietoisuutta halutaan lisätä

Fuengirolan pormestari Ana Mula ja kaupunkiekologiasta vastaava valtuutettu José Sánchez esittelivät hanketta ja roskasäiliöitä viime viikonloppuna.

Kaksikko muistutti samassa yhteydessä siitä, että biohajoamattomat materiaalit, kuten muovit, aiheuttavat valtavia vahinkoja koko meriekosysteemille. Tästä muistutuksena, uudet muoviroskasäiliöt ovat kalanmuotoisia.

Fuengirolan kaupungin johto esitteli tyytyväisenä uusia muovijätteen keräysastioita.

Kalanmuotoiset säiliöt ovat kooltaan 3 x 1,7 metriä. Ne on valmistettu ruostumattomasta metalliverkosta, joten ihmiset voivat konkreettisesti nähdä niiden sisällä olevan jätteen, joka mereen joutuessaan jäisi sinne sadoiksi vuosiksi. Tällä pyritään lisäämään tietoisuutta.

Säiliöiden päällä on aukko roskien laittamista varten ja pohjassa puolestaan luukku astian tyhjennystä varten.

Uudet säiliöt ovat 15.000 euron investointi, ja ne on suunnitellut paikallinen kuvanveistäjä Carlos Otal.

Jaa tämä artikkeli
3 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *