Lukuaika: Aurinkorannikon uimavedet kärsivät ihmisten sotkuista

Aurinkorannikon uimavedet kärsivät ihmisten sotkuista

 

Aurinkorannikon vesistä on kerätty talteen tänä kesänä lähes 150 kuutiometriä jätettä. Kolme neljäsosaa määrästä on muoviroskaa.

Málagan provinssin rannoista huolehtivan viranomaistahon kalustoon kuuluu 15 alusta, jotka huolehtivat roskien ja muun jätteen keräämisestä Aurinkorannikon vesistä. Kesäkuun alusta syyskuun alkuun nämä alukset ovat keränneet rannikon merivedestä peräti 147 kuutiometriä roskaa ja jätettä.

Kyseessä on julkisen sektorin Acosol-yhtiön puolella miljoonalla eurolla rahoittama hanke, jonka puitteissa mainitut alukset ovat kesäkuun alusta alkaen puhdistaneet merivettä Benalmádenan Fuengirolan, Mijasin, Marbellan, Esteponan, Casaresin ja Manilvan edustalla.

- Mainos -

Kuten arvata saattaa, on ihminen suurin ongelmatekijä, minkä osoittaa mm. se, että 75% kaikesta kerätystä jätteestä on muoviroskaa. Toisin sanoen yli 110 kuutiometriä. Lopun 25% kerätystä jätteestä muodostivat muun muassa puu ja erilaiset levät.

Ihmisten aiheuttaman jätteen korostunut määrä osoittaa, että esimerkiksi valistustyötä on syytä tehostaa.

Lähde: Diario Sur

Kuva: Acosol

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Miten Suomelle käy euroviisuissa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...