Tällaisen kasarikotteron kuningas lahjoittaa Leonor-tyttärelleen – Espanjan yksi eniten myydyistä autoista

Kuningas Felipe sai legendaarisen auton lahjaksi omalta isältään 1980-luvulla, ja laittaa monarkkisuvun Seat-perintökaaran nyt kiertoon.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
2 min lukuaika

Espanjan prinsessa ja tuleva kuningatar Leonor täytti viime lokakuussa (2023) 18 vuotta. Täysi-ikäisyys merkitsi kruununperijälle muun muassa sitä, että hän voi ajaa autoa.

Mediatietojen mukaan Leonor onkin suorittanut autokoulun opiskellessaan Zaragozan sotilasakatemiassa ja saanut ajokortin.

Autokin on prinsessalle jo katsottu ja valittu – eikä se ole mikään urheilukaara tai ökymaasturi, vaan 1980-luvun vanha, arkinen Seat Ibiza.

Lue myös: Tältä näyttää Espanjan tuleva kuningatar armeijassa – prinsessa Leonor ryönäsi aseen kanssa

Kuningas Felipe kävi Seatin edustajien kanss Barcelonassa hakemassa ensimmäisen autonsa, vuoden 1986 Seat Ibiza SXI:n.

- Mainos -

Seat Ibiza SXI oli Felipen ensiauto

Kyse on perintöautosta, jonka Leonorin isä, Espanjan kuningas Felipe VI aikoo lahjoittaa tyttärelleen. Felipe sai auton vuonna 1986 omalta isältään Juan Carlosilta. Vuoden 1986 vuosimallia oleva kullankeltainen Seat Ibiza SXI oli Felipen ensiauto.

Kyseinen kaara on yksi Espanjan yleisimmistä ja myydyimmistä autoista. Se maksoi aikoinaan 850 000 pesetaa. Alun perin auto tehtiin mittatilaustyönä, koska kuningas ”on hyvin pitkä”, ja verhoilua muokattiin hänen mieltymystensä mukaisesti.

Felipen autossa on 1,5-litrainen, 100-hevosvoimainen bensiinimoottori. Tehoja on enemmän kuin karvalakkimallin 86-hevosvoimaisessa mallissa.

Felipe vuonna 1986 Seat Ibizansa ratissa.

Kuningas antaa auton pian tyttärensä käyttöön

Kuninkaan kasarikottero on ollut Barcelonassa autotallissa tallessa kymmenien vuosien ajan.

Nyt Felipe kävi hakemassa Seatin edustajien kanssa autonsa ja aikoo espanjalaisten medialähteiden mukaan luovuttaa sen prinsessa Leonorille tänä keväänä Madridissa.

Sitä ennen se tietysti huolletaan ja laitetaan kaikin puolin ajokuntoon.

Saapa nähdä, lähteekö Seat kuningasperheen matkaan kesällä Mallorcalle, missä he tapaavat viettää lomaansa. Voihan olla, että elokuussa Leonor kaasuttelee Seatillaan pitkin Palman katuja.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *