Samba auttoi toipumaan kolarista

Hengenvaarallisen auto-onnettomuuden ajanut laulaja Kukkis Rajalin kertoo, miten paluu arkeen on sujunut.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
3 min lukuaika
– Keikalla kaikki unohtuu, silloin elät hetkessä bändin kanssa. Se auttoi myös kolarin jälkeen pääsemään normaalista elämästä kiinni, Kukkis Rajalin kertoo.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, 23.-24. tammikuuta Kukkis Rajalin oli ajamassa keikalta takaisin kotiin, kun hänen autonsa lähti vesiliirtoon ja syöksyi parikymmentä metriä jyrkännettä alas Benalmádenassa.

Ensimmäisenä onnettomuuspaikalle tulleet poliisit kertoivat jälkeenpäin, että he olivat varmoja löytävänsä kuolleen ihmisen autosta.

Toisin kuitenkin kävi. Rajalin selvisi hurjasta rytäkästä lopulta hämmästyttävän vähäisillä vammoilla. Ainakin fyysisesti.

Jo alle viikon päästä kolarista Kukkis Rajalin palasi keikkalavoille, ja nyt takana on jo kaksipäiväiset Kukon sambakarnevaalitkin.

- Mainos -

Voi henkisesti hyvin

Reilut pari viikkoa rajun kolarin jälkeen Kukkis kertoo päässeensä kiinni normaaliin elämään työn avulla.

– Vaikka voin aika nopeasti kolarin jälkeen fyysisesti jo todella hyvin, niin kyllähän sitä tapausta eli jonkinlaisessa shokissa seuraavina päivinä. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että voin palata myös henkisesti siihen elämään mitä elin ennen kolaria. Muutama päivä sitten ei vielä voinut, Rajalin kuvailee.

Käänne parempaan, ja oikeastaan paluu normaaliin tapahtui viime viikonloppuna, kaksipäiväisten sambakarnevaalien myötä. Rajalin esiintyi karnevaaleilla sekä laulaen että tanssien, onhan hän myös Costan Sambanaisten vetäjä.

– Vielä ensimmäisenä karnevaalipäivänä perjantaina olin kuin sumussa. Silloin tuli sellainen tunne, että kyllä ihmisen voimavarat ovat rajalliset. Tajusin, että normaalistihan olisin vielä varmaan kuukauden sairaslomalla, Kukkis kertaa tuntemuksiaan.

– Mutta siinä samalla kaikki se stressi jotenkin laukesi, ja lauantaina kun heräsin, oli vihdoin taas normaali olo. Nyt tuntuu myös henkisesti hyvältä ja voin elää hetkessä.

Hirvikolari opetti

Rajalin ajoi 23 vuotta sitten Suomessa hirvikolarin. Tuolloinkin hän selvisi melko pienin vammoin.

– Se kolari aiheutti paljon enemmän henkistä ongelmaa. Silloin olin shokissa, kriisiydyin ja sairastuin masennukseen. Kävin psykologilla ja psykiatrilla ja sain työkalut, miten tuollaisesta tilanteesta selvitään, Kukkis muistelee.

– Siitä oli varmasti nyt apua. Pystyin ajattelemaan, että olen jo kerran tällaisesta selvinnyt, ja se ajatus auttoi heti tarttumaan elämään kiinni.

- Mainos -

Mersu kiikarissa

Autot ovat aina olleet Kukkis Rajalinille tärkeä osa elämää, ja hän vakuuttaa, että kolareista ei ole jäänyt ajamista haittaavia pelkotiloja. Fakta on kuitenkin se, että hänen Pontiac Solstice -avoautonsa ei selvinnyt 20 metrin pudotuksesta lainkaan yhtä hyvin kuin emäntänsä. Sen viimeiseksi palvelukseksi jäi omistajansa suojeleminen karmeassa pudotuksessa.

Kukkis paljastaa, että uusi auto on jo kiikarissa, ja se on edellisen tapaan pieni kaksipaikkainen urheiluauto.

– Mies pisti ensinnäkin heti sellaiset vaatimukset, että seuraavassa autossa pitää olla kaikki mahdolliset turvalaitteet. Minulla on aiemmin ollut Mersun SLK malli, ja sellaisesta on nyt päivitetty versio hakusessa. Se on naiselle sopiva pieni urheiluauto.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *