Lukuaika: Rullakiekon juhlaa Fuengirolassa

Rullakiekon juhlaa Fuengirolassa

Lauantaina 27. tammikuuta pelattiin Fuengirolassa Santa Fen kentällä rullakiekon Liga Challengen turnaus. Kotijoukkue Fuengirola LIONS oli vahvassa vedossa.

Janne Leipijärvi
Janne Leipijärvi
1 min lukuaika
Jäähyaition lisäksi säpinää riitti myös maalinedustalla. (Kuva: Esko Pamppunen)

Lauantaina 27. tammikuuta pelattiin Fuengirolassa Santa Fen kentällä rullakiekon Liga Challengen turnaus. Kotijoukkue Fuengirola LIONS oli vahvassa vedossa.

LIONSin turnaus lähti käyntiin hieman tahmeasti, kun avausottelussaan Muskerrakia vastaan joukkue joutui todellisiin jäähyntappotalkoisiin. Leijonille vihellettiin ottelussa peräti 18 minuuttia jäähyjä, kun vastustaja selvisi kahdella minuutilla.

Lopulta ottelu kääntyi Muskerrakin voittoon maalein 5-2. Joukkueen kaksi viimeistä maalia syntyi tyhjään maaliin, kun LIONS haki kavennusta ilman maalivahtia.

- Mainos -

Loput kaksi otteluaan LIONS hoitikin sitten isännän elkein. Ensin kaatui Sumendi maalein 6-4 kamppailussa, joka oli myös jäähyjen värittämä.

Leijonien kolmas peli oli Tiburonesia vastaan, ja siitä muodostui varsinainen ylikävely. Loppunumerot kirjattiin LIONSille 10-2.

Santa Fen katsomot pullistelivat väkeä ja tunnelma oli katossa.

Viiden pelatun ottelun jälkeen Fuengirola LIONS on nyt sarjan kärjessä 12 pisteellä. Tasapisteissä fuengirolalaisten kanssa on Vaskia Vikings.

Tänä viikonloppuna rullakiekkohuuma jatkuu Fuengirolan kentällä, kun Andalusian liigan neljännen kierroksen turnaus pelataan Santa Fen kentällä.

Ylemmän Senior-lohkon ottelut pelataan lauantaina 3. helmikuuta. Alempaa Promoción lohkoa pelataan sekä lauantaina että sunnuntaina.

Lauantain pelit ovat klo 9:30-20, sunnuntaina pelataan välillä 11-12.

Jaa tämä artikkeli