Ennätykset paukkuvat – näin kallista on hotellissa yöpyminen Espanjan Aurinkorannikolla

Espanjan Aurinkorannikolla hotellissa yöpyminen on kalliimpaa kuin lähes missään muualla koko maassa. Keskimääräinen hotelliyön hinta lähentelee paikoin jo 150 euroa.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
3 min lukuaika

Matkailuala elää Espanjan Aurinkorannikolla vahvaa kasvua. Pandemian jälkeinen maailma on valmis myös maksamaan majoituksesta entistä kovempia hintoja.

Tuoreet vuoden 2023 matkailualan tilastot kertovat, että Aurinkorannikolla maksetaan ennätyksellisen korkeita hintoja hotellimajoituksesta, ja silti myös varauskannat ovat ennätyksellisen korkeat. Luvut ilmenevät Aurinkorannikon hotellialan uutiskirjeestä, joka perustaa tiedot Espanjan tilastokeskuksen INE:n (Instituto Nacional de Estadística) tilastoihin.

Vuoden 2019 ennätykset rikki

Aurinkorannikolla maksettiin viime vuonna keskimäärin 121 euroa yhdestä hotelliyöstä. Jos lukua verrataan viimeiseen pandemiaa edeltäneeseen vuoteen, eli matkailun ennätysvuoteen 2019, on nousua lähes kolmannes (31,6%).

Málagan Gran Hotel Miramarissa kahden hengen huoneen hinnat alkavat vajaasta 400 eurosta. Yö sviitissä voi maksaa 2500 euroa.

Turismista elävällä Aurinkorannikolla hotellit ovat selvästi kalliimpia kuin koko Espanjassa tai Andalusian itsehallintoalueella. Viime vuonna keskihinta hotelliyölle koko Espanjassa oli 110 euroa ja Andalusiassa 105 euroa.

- Mainos -

Lue myös: Fuengirola houkutteli 20% enemmän suomalaisia – yöpymiset kasvoivat peräti 50%

Hintojen nousun takana on monia tekijöitä. Majoitusalan kulut, kuten energia ja vaikkapa työvoima ovat kallistuneet merkittävästi. Osansa tekee varmasti myös se, että pandemian runtelemalla alalla on kova tarve saada katettua vuosien 2020-2022 tulonmenetyksiä.

Turistien määrä on kasvussa

Lähes kolmanneksen kohonneiden hintojen voisi arvata johtavan siihen, että kysyntä laskee. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan tilanne on itse asiassa päinvastainen.

Aurinkorannikolla tilastoitiin vuonna 2023 käyneen 6,2 miljoonaa turistia, mikä on 7% enemmän kuin vuonna 2019. Hotelliyöpymisiä kirjattiin viime vuonna 21,3 miljoonaa ja siinäkin luvussa on 5% nousua vuodesta 2019.

Costa del Solin rannat ovat kovaa valuuttaa matkailumarkkinoilla.

Yhdessä asiakasryhmässä hintojen nousu kuitenkin näkyy pienenä laskuna. Nimittäin espanjalaiset itse ovat majoittuneet hieman aiempaa vähemmän Aurinkorannikon hotelleissa. Omat kansalaiset yöpyivät vuonna 2023 Aurinkorannikolla 1,2% vähemmän kuin vuonna 2019.

Lue myös: Espanjalaisturistit kaikkoamassa Aurinkorannikolta

Espanjalaisten hienoisen vähentymisen on kuitenkin enemmän kuin korvannut ulkomaalaisten turistien kasvanut mielenkiinto alueeseen. Heidän hotelliöidensä määrä kasvoi viidellä prosentilla.

Aurinkorannikon kalleimmat

Aurinkorannikon kallein kaupunki hotelliyöpymisen suhteen vuonna 2023 oli Marbella. Tässä perinteisessä laatumatkailun kaupungissa keskimääräinen hotelliyö maksoi 146,10 euroa. Seuraavaksi arvokkaimmat yöunet nukuttiin naapurikaupunki Esteponassa, 136,40 euroa yöltä.

Lue myös: Kippis! Tässä andalusialaiskylässä on eniten baareja per asukas koko Espanjassa

Koko Espanjakin huomioiden, Marbellaa enemmän hotellihuoneesta joutui maksamaan vain kolmessa kohteessa Baleaarien saarilla. Ibizan kaupungissa hotellihuoneesta maksettiin eniten koko Espanjassa, keskimäärin 177,60 euroa. Samalla saarella sijaitseva San Josep tulee heti perässä (173,80 euroa/yö) ja kolmantena Mallorcalla sijaitseva Santanyí (148,20 euroa/yö).

Jaa tämä artikkeli
2 kommenttia
  • Fuengirola on hieman menneen ajan kaupunki. Costa Blanca on nousussa. Torrevieja ympäristöineen kiinnostaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *